Uusi takki

Minä en periaatteessa olisi tarvinnut uutta takkia, mutta kun lauantai päivä valkeni niin totesin, että josko ihan vähän vaan voitaisiin mennä tekemään ostoksia. Kotinörtti, kiltti mies kun on, lähti mukaan ostoksia katselemaan.


Olen varmaan jossain vaiheessa aikaisemminkin maininnut, niin Tapiolassa on Sokoksella loppuun myynti. Olen sieltä harmaan Mexxin jakkuni ostanut samoin kuin suosikkineule JackPottinikin. Niinpä minä sitten suuntasin sinne, katselemaan josko siellä olisi jotain tarpeellista.


Samalla tuli vilkaistua Tapiolan Stoccan jouluikkuna. Kyllä se vaan on vuosi toisensa jälkeen kaunis, ei siitä mihinkään pääse.

Olen tässä hetken jo haaveillut valkoisesta talvitakista. Jouduin viime talvena sellaisesta luopumaan koska valkoinen villakangastakkini ei yksinkertaisesti enää ollut entisessä kuosissaan. Viisi talvea ahkerasti käytetty takki alkoi olemaan sen näköinen vuorestaan, että se oli ahkerasti käytetty. Koko vuoren olisi joutunut vaihtamaan ja se vaan ei ollut sen arvoista. Niinpä suuntasin pienenä taka-ajatuksenani Sokokselle katsomaan olisiko siellä takkeja millaisissa alennuksissa.


En ole käyttänyt toppatakkia vuosikausiin muutoin kuin urheillessani, mutta tähän yksilöön rakastuin samantien. Ei se ehkä ole yhtä siisti kuin yli polven tuleva villakangastakkini, mutta tämä oli vaan kertakaikkisen pakko saada.


Mielestäni toimiva versio näin kokonaan pitkäksi kiinnitettynä ja tuo kaulus on kyllä kertakaikkisen ihana. Pitää ottaa farkkujen kanssa joskus kuva, jalat näyttää tosi pitkiltä silleen. J.A.P. Company oli tämä merkki ja alennukset olivat loppuunmyynnissä -40%.


Pidän siitä, että takki tulee riittävän pitkälle, eikä jää tuohon heti takapuolen alapuolelle. Ainut mikä tässä pelottaa on tuo sen väri ja montako kertaa ehdin sen kanssa rötväämään.

 

Tämä sisätakki osa oli minusta hauska myös. Ei tarvitse pitää kiinni napeilla jos ei halua ja on huomattavasti rennomman näköinen tällä tavalla ilman huivia.

Ihana uusi takki <3

Kommentit

  1. Oon kade! Tuo takki on u p e a!!!! Mahtava alennus ja tsägä että löysit tuon. Tosin onneks mullakin on valkoinen toppis kuitenkin ;)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos <3 Se sun valkoinen toppis sitä sai ajattelemaan, että jos mullekin voisi toppikset sopia, joten ihan kiitosta sinne suuntaan, että edes lähden sovittamaan toppiksia.

    VastaaPoista
  3. Takkisi on loistava hankinta! Valkoinen väri kestää aika hyvin toppiksessa, ja se myös puhdistuu kohtuu hyvin pesussa. Tuli ikävä omaa valkoista toppista, joka mulla oli vuosia sitten, pidin sen harmaaksi asti.

    VastaaPoista
  4. Kiitos :) Itsekin olen samantien siihen tykästynyt ja ihana tietää, että ei kannata heti luovuttaa vaikka vähän tahraantuisi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!