Aamurutiinit.

Minua pyydettiin kirjoittamaan tällainen, joten kuvasin eilen aamulla rutiineja, koettaen saada ne jotenkin fiksusti kameralle ja tässä niitä nyt sitten aamun kunniaksi olisi, ne rutiinit joilla minä selviän liikkeelle. Meillä se huomionarvoinen seikka aamulla on, että täällä on kaksi ihmistä, joten rutiinit ovat muodostuneet tietynlaisiksi, jotta minä en ole Kotinörtin tiellä ja hän ei ole minun tielläni.


Ensimmäisenä aamulla suunnistan kylppäriin pesemään naaman ja hampaat. Kotinörtti on yleensä jättänyt hammastahnan siihen lavuaarin reunalle valmiiksi. Hän siis herää varttia ennen minua ja lähtee puoli tuntia ennen minua töihin. Siksi ensimmäinen osoitteeni onkin kylppäri miehen pukiessa päälle ja keittäessä kahvin... jaa, en edes tiedä kun olen kylppärissä aina, mutta ei ainakaan siellä.


Valitsen samalla korut. Olen tykästynyt taas noihin "helmiin". Aitoja en töissä tohdi käyttää, koska olen niin mestari kadottamaan korvakoruja, joten näillä muovisilla mennään. Isommat tilannut itse, pienemmät olivat lahja Kotinörtiltä.  Aidot siis visusti lippaassaan, nämä sikin sokin peilikaapin alimmalla hyllyllä.


Puen kylppärissä myös päälleni ns. ensimmäisen kerroksen, eli alusvaattet, aluspaidan ja sukkahousut (tai sukat jos housupäivä). 


Samalla laitan tukan valmiiksi eli kampauksen kasaan, eilen aamulla se oli (jälleen) sukkanuttura. Siitä tosin ei meinannut saada mitenkään päin kunnon kuvaa, joten ihailkaa nyt sitten vaikka kynsiä ja koettakaa saada jotain selvää tuosta kuvasta.


Kylppäriin jää odottamaan päivän vaatteet samalla kun suuntaan keittiöön...


... jossa mies on ihanasti keittänyt kahvin ja laittanut jugurttipurkkini pöydälle. Aamupalatarvikkeet siis nopeasti astioihin ja ruokaa kurkusta alas. Tässä kohdassa yleensä luen Hesaria koneelta, joka on aamulla keittiön pöydällä ja jonka käynnistän matkalla kylppäriin.

Tässä kohdassa on sanottava, että meillä ei juuri kommunikoida aamulla. Yleensä aamupalani aikana Kotinörtti lähtee töihin jolloin normaalit halit ja pusut ja "Hyvää työpäivää rakas" toivotukset, mutta muutoin aamulla ei puhuta ylinmääräisiä. Emme ole aamuihmisiä kumpikaan ja tämä on vaan ehdottomasti se paras mahdollinen keino olla olematta toisen tiellä.


Meikkaan myös keittiön pöydän ääressä, samalla kun jatkan sen verkkoHesarin lukemista. Uutiset aamulla ja nimen omaan tästä yhdestä lehdestä. Äitini muuten tekee samaa. Lukee Hesaria ja meikkaa ruokapöydän ääressä, erona se, että hänellä on paperinen lehti. Miten niin lapset muistuttavat vanhempiaan...

Tämän jälkeen se on kone kiinni, tarvittavat tavarat eteiseen ja pukemaan vielä päälle.


Rannekorut odottavat eteisessä käteen menemistä, puhelin ja meikkipussi laukkuun pääsemistä. 


Vähän hajuvettä tässä välissä kun kaikki on muuten valmista, tässä tämän hetken suosikkini. Meillä molempien tuoksut on eteisessä niin voi suihkaista helpommin lähtiessä. Tiedä mistä tämäkin tapa tullut.


Laukut odottavat pakattuina jo tässä vaiheessa, vai sitä, että lähden.


Joten takki päälle, huivi kaulaa ja hanskat mukaan ja menoksi.


Hississä vielä valokuvasin nopeasti tämän liikkeelle lähdön kun koetan pitää laukut olalla, auton avaimet kädessä ja lapaset mukana niin kuvasta tuli epätarkka ja asennosta omituinen.

Tässä siis omat aamurutiinini. Millaiset ovat teidän rutiininne? Onko niitä vai oletteko kuten minä, joka ei ilman rutiineja pääse edes ovesta ulos ajoissa?

Ihanaa torstaita kaikille <3

Kommentit