Asua, herkuttelua ja kasvot.

Voin sanoa, että jännitti kyllä eilen jo pelkkä kuvien ottaminen, eikä pelkästään minua vaan myös Kotinörttiä. Mies tietää, miten kriittinen olen kuvieni kanssa. Ilman naamaahan kuvat on helppo saada kasaan, mutta naaman kanssa se on aina vaikeampaa kun ilme on pöhkö tai tukka on huonosti tai jotain muuta yhtä traagista. Onnistuneesti kuitenkin saimme kuvattua, joten tässä pärstäkerrointa herkuttelua eiliseltä muutenkin:



Neule: Esprit
Huivi: Äidiltä tuliainen Saksasta
Laukku: Mulberry
Kaprit: Yours
Kengät: Äidiltä tuliainen Saksasta
Takki: YourFace (saatu)
Rakkenkorut: VeroModa
Kello: Espirt

"Onks tukka hyvin, näkyyks kello, kelpaanko mä?" Ihan hienoista paniikkia oli havaittavissa kuvauksen kanssa, mutta kyllä se sitten siitä sujui ihan hyvin. Joskin Kotinörtin kanssa todettiin, että vaikea ottaa kuvia kun on tottunnut rajaamaan pään pois. Kyllä tähänkin tottuu.


Tässä siis vielä ihan uuni tuore (väsynyt?) kasvokuva eiliseltä. Ei ehkä mikään maailman edustavin kuva, mutta onpahan kuitenkin kasvokuva.

Eilen oli rauhaisa ilta ystävillä syömässä, oikein herkutellen:

 Matemaatikko toi tapaksia.

 S. laittoi pääruuan.

Itse tein jälkiruuan.

Hyvää, täyttävää ja ah niin ähky olo kyllä syömisen jälkeen. Leffojen parissa meni loppu lauantai, ihanan rauhallinen viikonloppu tähän mennessä. Tänään on vielä edessä brunssi Nnan ja tämän miehen luona ja sen jälkeen meillä onkin edessä rötköttämissunnuntai. Tarkoitus on siis tehdä ei yhtään mitään.

Rauhallista sunnuntaita!

Kommentit

  1. Kivoja kuvia, raikas asu ja kaunis Dahlia!! :)

    Ja tuo jälkiruoka näyttää kyllä aivan liian herkulliselta.. mmm...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia, kevät, aurinko (jota tosin eilen ei ollut) ja raidat kuuluvat päässäni vakaasti yhteen kyllä :)

      Jälkkäri on aivan taivaallista vaikka tuntuukin, että hampaat sulaa sen kanssa, ohjeen laitan vielä tällä viikolla, varmaan tiistaille tai keskiviikolle ruokablogin puolelle: http://dahlianruokia.blogspot.com/

      Poista
  2. Ihania kuvia ja kiva saada "kasvot" sulle :)! Kaunis sinä :)!

    Voi-voi-voi, mitä herkkuja! Olis maistunut mullekin...:) No on täälläkin herkuteltu karkeilla ja sipseillä, ne vaan niin taviksii noihin teidän herkkuihin verrattuna.

    Letkeätä sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. S. on kyllä sellainen ruuanlaittaja, että sinne kun menee niin aina hemmotellaan pilalle, pistää ehdottomasti miettimään omiakin ruokia enemmän. Eikä meillä joka viikonloppu näin herkutella, vaikka tänä viikonloppuna kieltämättä tuli kyläiltyä ja kaikkia herkkuja syötyäkin :)

      Hyvää sunnuntain jatkoa!

      Poista
  3. Ihania kuvia ja todella kivaa nähdä sun kasvot. Jotenkin se tuo blogiin sellaista persoonaa mukaan kivasti :)

    Itsekin olen todella tarkka kuvista mutta jotenkin olen tottunut että ei se nyt olen niin justinsa jos joskus vähän naama kiiltää tai hius suortuva huitelee missä sattuu. Olisi kyllä kivaa että jatkossakin silloin tällöin jaksaisit meille kasvokuvia napsia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että kasvokuvia tulee ihan säännöllisesti viikoittain, lienee enemmän kiinni siitä, onko huono hiuspäivä vai ei, kuin siitä, kiiltääkö naama :D Ehkä siihen tottuu vielä, tai sitten pitää keksiä joku helpompi kampaus ;)

      Poista
  4. Siltähän paljastui niin kauniit kasvot. Mukavaa aurinkoista päivää sinulle.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa ruokaa olette syöneet, nam!
    Suloinen olet. (Olen koko ajan mieltänyt sinut tummahiuksiseksi..vaikka sun hiukset on täällä blogissa näkyneetkin!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustan kyllä, että tuo väri on ihan purkista tukkaan tullut, semmoinen maantien harmaahan tämä oikeasti on tämä tukka :)

      Poista
  6. Voi kun kiva saada kasvot sinulle ja blogillekin. Tosi kaunis Dahlia.

    Muuten mäkin leikkasin tai ainakin sotkin naamani jossain vaiheessa kaikista kuvista, mutta loppujen lopuksi niiden jättäminen näkyviin on paljon helpompaa ja varmasti lukijoille kivempi. Mitä väliä, jos joskus naama kiiltää tai tukka hapsottaa. Niinhän se oikeessakin elämässä menee :))

    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kai tähän tottuu, oman pärstänsä tuijotteluun :)

      Ei minulle sinällään ole merkitystä jos naama kiiltää tai muuten, sitä vaan on niin pirun kranttu omien kuviensa kanssa. Uskon, että tämä on hyväkin kokemus tottua katselemaan omia kuviaan.

      Hyvää alkavaa viikkoa sinne myös!

      Poista
  7. Jee, kasvot tuli! :) Nätti olet.

    En koskaan ajatellut, että sulla olis lasit. Jänniä ajatuksia sitä aina päässään tekeekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!

      Lukiosta saakka on lasit olleet, pidänkin niitä melkein aina kun silmät ei piilareita arvosta kauheasti. Se on totta kyllä jos ei kasvoja näe, niin heti olettaa, että vaikka tän näkönen ihminen :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!