Home sweet home.

Tiedättekö sen tunteen, kun lentokone laskeutuu Helsinki-Vantaalle ja tietää, että jälleen on yksi reissu takana, mutta ajatukset ovat jo seuraavassa. Miten pitkältä neljä kokonaista päivää reissussa oikeastaan tuntuikaan.

Takana siis ihana ja rentouttava reissu, jolta on vähänlaisesti kuvia, enkä niistäkään vähästä ajatellut kuin muutaman teille laittaa. Tämä lähinnä siksi, että 4:45GMT herääminen lentokoneeseen ehtiäkseen tuottaa hereillä pysymisvaikeuksia. Ostoksia en ole kuvannut, niitä varten sitten ihan erikseen oma merkintänsä.



Torstain voisi melkein ynnätä näihin kahteen kuvaan. Ensin päivä oli matkustamista matkustamisen perään, nopeasti hain tietyt tuliaiset tietystä kaupasta ja sen jälkeen se oli ystävien kanssa pitkälle iltaan istumista. Ei siinä kovin paljon muuta ehtinyt, eikä toisaalta muuta tarvinnut.

Pääsiäinen noin yleisesti ottaen ei ole mikään fiksuin juhlapyhä matkustaa katolilaiseen maahan. Siksi meillä olikin sille päivälle jotain aivan muuta ohjelmaa kun nähtävyyksiä, juuri mikään ei siis kaupungissa ole tuolloin auki.


Otimme paikallisjunan eräälle lähiöalueelle. Tässä muuten kuva vempeleestä, joka voisi olla VR:llekin hyvä idea syksyisin, raiteiden putsaaja ettei lehdet jää kiinni niihin...


Paikallisjunalla matkustimme paikallisittain kalliimman puoleiselle lähiölle (kuvassa oikeasti kyllä naapurin lukaali).



Ja mitä tekee porukka jossa emäntä on Ruotisista, isäntä Norjasta ja vieraat kaikki neljä Suomesta? No grillaa tietenkin pihalla ja ähkyää ruokaa riittävissä määrin. Istumailta siis tämäkin.

Lauantaina oli sitten edessä shoppausta, shoppausta ja shoppausta. Otin asukuvat kaikki itse, mukana kun kulki vain pokkarikamera ja Kotinörtti ei pidä sillä kuvaamisesta, joten pelikuvia saatte. Taustalla hotellihuoneen sisustusta ja omia kamoja pinoissa (hotelli on muutoin loistava, mutta ne ei ole keksineet vaatekaappeja vaan kyllä paljon pöytätasoa jolle lajitella vaatteet).


Paita: Esprit
Huivi: Espirt
Kaprit: Your's
Kengät: EDC
Takki: Youface (saatu)
Vyö: Espirt

Näissä vaatteissa suunnattiin ostoksille. Jalassa on muuten sukkahousut ja siinä viimassa ne olivat ihan tarpeen. Ei siellä vettä juurikaan satanu muttta tuuli täkin enemmän.

Ensin kuitenkin vähän kulttuuria:


Eli vapautuksen puisto käytiin katsomassa. Loppu lauantain summaa sitten tämä kuva:


En ostanut mekkoa, tuollaista ainakaan, mutta kaikenlaisia näyteikkunoita sitä sitten tulikin katseltua läpi.

Sunnuntaina oli aika kulttuurille ja ensimmäiselle uudelle vaatteelle nimittäin Evanssin aleista löydetylle kesäiselle puserolle:

Paita: Evans
Vyö: YourFace
Kaprit: Your's
Kengät: EDC

Ihana kesäisen kepeä paita, joka oli ehkä aavistuksen liian vähän vaatetta. Kylmän kostea tuuli kun meinasi mennä jokaisesta vaatekerroksesta läpi.


Easter Risingin paraati tuli katsottua, samoin vierailtua kuuluisalla Temple Baarilla. Jälimmäisellä ihana kerrankin käydä ilman mitenkään hirveää määrää turisteja. Oli siellä muutama, mutta ei tungosta.



Muun kulttuurikiertämisen jälkeen vielä poikettiin vahamuseossa. Sunnuntaina siis samoja nähtävyyksiä kuin tähänkin saakka kierretty, ei suuremmin kuin kävelyä ja syömistä. Ajoissa nukkumaan menemistä, alkoivat alkuloman pitkän istumiset ottaa veronsa hiljalleen. Olkoon maanantai kuinka Bank Holiday niin ajoissa nukkuminen sunnuntaina voitti.

Paita: H&M
Neule: Seppälä
Kaprit: Your's
Tossut: Tuliaiset Äidiltä Sakasta

Maanantaina sitten kierrettiin vielä kaupoista, josko jotain löytyisi, kameralle ei oikeastaan sieltä ole kuvia tarttunut asukuvaa tarkemmin. Sunnuntaina oli myös ystäviä ja hyvää ruokaa.


Tänään se oli todella 07:40 lennolla takaisin kotiSuomeen. Oma matka sujui aamupalan ja Sinkkuelämää sarjan kanssa joutuisasti. Nyt täällä sitten kone rullaamassa vaatteita puhtaaksi ja seuraavassa edes ostosten kuvaaminen, jotta pääsette tekin ne näkemään. Ei tosin tänään, mutta vielä tässä tällä viikolla.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

P.S. Se on vielä sanottava, että ei liene vaikea siellä ruutujen takana arvata, että sama maa odottaa jälleen kesälomalla. Elokuussa suunnitelman viikon reissu, jonka aikana tarkoitus myös vilkuilla vähän ympärille itärannikkoa maasta muutenkin. Samat ystävät odottavat silloinkin, joten siihen saakka Näkemiin rakas Dublin.




Kommentit

  1. Tervetuloa kotiin :)! Kiva reissu teillä takana ja ihania ostoksia olet tehnyt!

    Mua kiinnostaa tuo Dublin, kun miehellä on ollut jo vuosia into päästä käymään siellä..:). Kiinnostava lukea ja nähdä näitä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Ostoksista vielä erikseen paljon kuvia kun vaan saan aikaan, tänään tai huomenna uskoisin.

      Dublin on kaunis ja sopivan kompakti kaupunki itselleni. Kaikki suurimmat nähtävyydet (paitsi Guinnesin ja Jamsonin panimot) on kävelymatkan päässä toisistaan. Ehdottomasti kannattaa vierailla ja jos vaan on mahdollisuus, niin samaan reissuun ottaa päiväreissu joko junalla johonkin itä-rannikon kylään (junaliput on noin 5€/vrk) tai kuten itse edellisellä kerralla, Galwayhin länsirannikolle ihailemaan Atlanttia. Näkee samalla muutakin Irlantia.

      Voisin puhua tästä vaikka kuinka kauan, tarkentavia kysymyksiä saa esittää ilman muuta, kerron kyllä omien reissujen pohjalta, miten itse olen tehnyt :)

      Poista
  2. Tervetuloa kotiin. Mukava, että reissu meni hyvin. Irlanti on mullekin varmasti kaikista reissukohteista rakkain. Poikaystäväni opiskeli aikoinaan Belfastissa, ja silloin tuli kierrettyä Irlantia ympäriinsä. Dublin on juuri sopivan kokoinen kaupunki, ja muualla luonto on uskomattoman kaunis. Me ollaan muuten katsottu sinne lentoja, mutta mitään edullistä ei tunnu löytyvän. Saako udella, millä lentoyhtiöllä lensitte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Hyvä olla kotona vaikka hyvä tietää, että sinne pääsee aina uudelleen.

      Itse lennettiin Linguksella, ilmeisesti RyanAirilta on myös kohtalaisia kokemuksia. Olen jopa vaihdon kanssa lentänyt BA:llakin, niillä oli joku halpistarjous menossa. Linguksella kuitenkin eniten. Niillä tosin lentopäivät rajoittavat matkustamista, muuten hyvä yhtiö hintojensa puolesta kun varaa hyvissä ajoin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!