Ihon hoitorutiineja.

Ajoitettu postaus.

Tästäkin on joskus ollut toivetta, että kertoisin ihoni hoidosta, joten tässä tätä tarinaa sitten tulee. Keskityn nyt tässä pelkästään kasvojeni ihoon, siitä ei ole kauaa, kun tein postauksen liittyen vartaloni hoitoon (tai sen kesäkuntoon saattamiseen).


Tässä siis esillä koko arsenaali tuotteita, joita naamaani käytän vuorokauden ajasta riippuen toki vaihdellen. Alla selitetty enemmän kuvien kanssa.


Vuosikausia silmämeikin poistoaineenani toimi Nivea ja edelleen on pyhä tarkoitukseni käyttää vanha purki loppuun. Vieressä on jo uusi, nimittäin kylmäpuristettu kookosöljy. Miksi olen vaihtamassa hyvä ja toimivan tuotteen toiseen? Koska käytän öljyä hiuksiini muutenkin kerran viikossa, ystäväni kehotuksesta kokeilin sitä myös silmämeikin poistoon ja "yllätys" öljyhän toimii kuin unelma. Jossain vaiheessa käytin myös vauvaöljyä silmämeikin poistoaineena. Silmäni ovat aavistuksen herkät, joten kookosöljy ei ainakaan niitä ärsytä.


Ikuisuus suosikkituotteeni naaman putsareissa on N7. Oli vaihe jolloin niitä ei saanut Suomesta ja kyllä niitä sitten Briteistä kannettiinkin kotiin. Tai ainakin tätä Normaalille ja kuivalle iholle tarkoitettua naamanpesuainetta. Toimivaa ja hyvää ainetta tämäkin. Toimii omalla säätiloihin kuivumalla reagoivaan ihooni hyvin, ei kiristä pesun jälkeen.


Kasvovesissä olen luottanut vuosia Niveaan myös, mutta saatuani lahjaksi Biothermin kokeilupakkauksen olen lähinnä käyttänyt näitä rinnakkain. Pyyhin kasvot aamulla Biothermmilla, illalla Nivealla. Tämän tarkoituksena on siirtyä hiljalleen Biothermin tuotteisiin tässä kohdassa, koska oman ihoni se putsaa paremmin kuin hyvin.


Ihastukseni Biothermiin alkoi oikeastaan tästä ensimmäisestä ryppyjä vastustavasta tuotteesta. Toista purkkia silmänympärysvoidetta viedään ja olen kyllä tyytyväinen.  En voi sanoa juonteiden mitenkään kadonneen maagisesti, mutta ihoni on siltä alueelta kosteutettu. Pumppu pullo on ihan kiva idea, mutta "jämien kaapiminen" on kyllä oma haasteensa. Onnistuu kyllä topsipuikolla. Minä siis pyrin käyttämään tuotteeni aina loppuun saakka.


Käytin monta talvea Lancomen seerumia kosteuttamassa talvi-ihoani, kunnes tänä talvena päätin kokeilla L'Orealin hinnaltaan huomattavasti halvempaa seerumia. Tämä ajoi mielestäni saman asian, kosteutti yhtä tehokkaasti, joten en näe syytä palata Lancomen puoleen takaisin. Toisaalta, L'Oreal ja Lancome kuuluvat samaan taloon, kuten myös se Biotherm, että saman kosmetiikkajätin tuotteita olen käyttänyt kyllä.


Päivävoiteena Biothermin kuivalle iholle tarkoitettu ja yövoiteena Natu Viven almond oil. Natu Viveä saa apteekista ja mielestäni tämä on toimiva tuote. Kaikista apteekeista vaan, joista olen käynyt katsomassa on tämä tietty sarja lopetettu, joten kun tuo purkki loppuu, lienee aika etsiä uusi yövoide. Sen takia Biothermin päivävoiteeseen vaihdoin, en löytänyt enää Natu Viveä. Olisiko teillä suositella jotain hyvää tuotetta?


Pari kertaa viikossa laitan myös kaulalleni ja dekolteelleni itsestään ruskettavaa rasvaa ja tähän ACOn versioon olen ollut tyytyväinen. Tuoksu on hienovarainen ja tämä ei jätä ihoa läikikkääksi. Olen ihmistyyppiä joka ruskettuu vasta elokuussa, jos silloinkaan eli palan todella helposti. Pidän kuitenkin päivittyneestä ihosta, joten sen takia tätä tuotetta tulee käytettyä. Kalkkilaivan kapteeni ei ole se "lookki" johon pyrin. 


Siellä ne kuitenkin odottavat kaapissa. Niin tyytyväinen olen ollut Biotermin tuotteisiin, että päätin ostaa kunnon putsarit. Toisaalta, ehkä minä tämän ikäisenä voin jo panostaa. Vanhoissa ei ole mitään vikaa, mutta perinteinen tarina, ne olivat alennuksessa...

Tässä siis oma kasvojenhoitoni tuotteiden kanssa esiteltynä.

Rauhallista Pääsiäissunnuntaita!

Kommentit