Neljä vartalomallia.

Ajoitettu postaus.
Tämä on kirjoitettu viikonloppuna valmiiksi, koska tiistai menee itselläni yhdessä hujauksessa eri menojen parissa ja olen kotona vasta illalla. Keskiviikkona taas ajankohtaisempia kuvia, nyt sitä asiapitoisempaa tekstiä, joten olen teille halunnut kirjoittaa.

Olen ihmistyyppiä, joka hyvin nuorena astui pelin eteen tutkimaan, mikä on vartalotyyppini. Myönnän auliisi, että en useaan vuoteen ollut sinut kehoni kanssa. Vieläkään en vatsaani julkisella paikalla esittele ilman vaatetusta (sisältää myös uimarannat, bikineitä en päälleni laita), mutta muutoin viihdyn kehoni kanssa ja olen sinut sen kanssa, millainen olen. Olen elämäni aikana tuijottanut niin montaa eri muotiohjelmaa, lukenut lehtiä ja kirjoja ja selvittänyt, että olen aika hyvä tiedostamaan oman vartalotyyppini ja sen mikä siihen sopii.

Totuus on se, että kaikki eivät kuitenkaan ole samanlaisia. Minulla on paksut nilkat, omistan reidet ja lantion. Pukeutumisellani saan vartalon mallini huijattua päärynään taittavasta tiimalasista paremmin tiimalasin puolelle, muoto josta itse pidän enemmän. Allini estävät minua käyttämästä hihattomia paitoja, saati sitten narutoppeja ilman mitään käsivarsia peittävää ja en pidä omassa jalassani avoimista sandaaleista koska olen pirun laiska lakkaamaan varpaankynsiä jota mielestäni tulisi tehdä, jos on sandaalit. Tarkennan tätä: Minun tulisi tehdä, muiden varpaiden lakkautuneisuus tai lakkaamattomuus ei itseäni häiritse ollenkaan.

Oikeastaan omistan siis aimo kasan erilaisia pukeutumiseen liittyviä komplekseja, joiden kanssa olen tottunut elämään. Koska me emme kuitenkaan ole samanlaisia, niin kannatan raakaa kokovartalopeiliin katsomista. Ei, en minäkään siitä pidä, kun katson itseäni kohtisuoraan pelistä ja arvioin malliani, mutta aina välillä on hyvä pitää mielessä, että missä mennään.

Jos itsearvioinnin kanssa on ongelmia, ota avuksi puoliso, lapsi tai ystävä. Pyydä häntä piirtämään huulipunalla peiliin kehosi torson rajat. Sitten voitte yhdessä päättää mikä malli on kyseessä. Jos muu ei auta niin mittanauha käteen ja tarkistamaan ovatko hartiat leveämmät kuin lantio. Raakaa se on ja voi tietäisitte vaan, kuinka usein minäkin olen tahtonut jalkaani nilkkaremmilliset sandaalit laittaa. Ne vaan katkaisevat jalkani ja saavat ne näyttämään kerrassaan lyhyiltä, joten jäävät väliin.

Alle kasasin niitä erilaisia pukeutumisvinkkejä eri vartalotyypeille, sekä alkuun toki lyhyen selityksen millaisia ne ovat. Englannista käännettyjä suurin osa, joten jälleen käännöskukkasia saattaa olla olemassa.


Tiimalasi.



Ehkä se maailman kuuluisin tiimalasivartalon omistaja.
Kuva on koneeni syövereistä löydetty, ei muistikuvaa mistä se on tallennettu.

Määritelmä:
Tiimalasi vartalolla on yhtä kurvikas lantio kuin rinnanympäryskin. Vartalotyypillä on myös selvästi määriteltävä vyötärö.

Mitä pukea päälle?
Topit joissa on uurrettu kaula-aukko (miten scoop necline kääntyy?) tai v-kaula-aukko imartelevat vartaloa, samoin kietaisu-malliset topit.
Hameet ja mekot, joissa on joko leveä, kellomainen helma tai sitten kynähame joka imartelee vartaloa. Myös bias cut (pahoittelut, en osaa kääntää tätä) hameen leikkaus on imarteleva.
Jos mahdollista, tulisi valita housuja, joissa vetoketju on ennemmin sivulla kuin edessä.
Mikä tahansa vyöstä tai hyvin leikatusta bleiseristä lähtien, joka vaan korostaa vyötäröä.
Kunnolla istuvat ja laskeutuvat vaatteet kaikkineen.

Mitä välttää?
Laatikkomaisia, suorina putoavia jakkuja ja toppeja.
Korkeita kauluksia ja poolokauluksia.
Smokkimallisia paitoja ja jakkuja.
Raskaita materiaaleja, kuten sametti.

Päärynä.

Kuva: http://www.celebpicturesnow.com
Kristin Davis osaa pukea päärynävartalonsa näyttäväksi.

Määritelmä: 
Päärynällä on kurvikas lantio ja takamus, pienemmät hartiat ja rintakehä.

Mitä pukea päälle?
Toppeja, joissa "tapahtuu" paljon yläosassa.
Röyhelöitä, kuviointia, mitä tahansa, joka vie huomion yläosaa vartaloa.
Valitse bleisereitä ja jakkuja jotka jäävät joko lantion leveimmän kohdan yläpuolelle tai sen alapuolelle.
Kerrosta yläosan pukeutumista vaikka liivillä tai slipoverilla.
Bootcut farkut ovat aina varma valinta.
Vaaleaa yläosaa, tummaa alaosaa.
Asusta kaulakoruilla ja korvakoruilla jotka kiinnittävät huomiota.

Mitä välttää?
Valuvia kankaita jotka korostavat lantion aluetta.
Farkkuja ja housuja, joissa on paljon koristelua etenkin takataskuissa, kohdentavat huomiota liikaa alueelle, jolle huomiota ei haluat.
Vaaleita alaosia.
Vaakaraitoja lantiosi leveimmällä kohdalla.


Omena.

Queen Latifah osaa pukea vartalonsa täydellisesti.

Määritelmä:
Omenavartaloisella paino kertyy keskivartaloon, jalkojen ja takapuolen pysyessä pienempänä. Myös hartiat ja rintakehä saattavat olla pieniä.

Mitä pukea päälle?
Suorat leikkaukset ja kuviot, mallit joiden leikkaus luo pitkittäisen mielikuvan ovat hyviä.
Empirelinjaiset mekot, topit ja tunikat ovat ihanteellisia.
V-kaula-aukko sopii parhaiten.
Kokeilun arvoisia ovat olkapäitä korostavat neuleet.
Kaikki yksityiskohdat ja kuvioinnit tulisi pitää joko rinnan yläpuolella tai lantion alapuolella.
Leveälahkeiset housut toimivat.

Mitä välttää?
Poolokauluksia.
Korkeavyötäröisiä hameita ja housuja.
Pitkähihnaisia kaulakoruja, jotka putoavat vatsan päälle.
Jäykkäkankaisisia toppeja ja tunikoita

Rintava.

Jessica Simpson hyödyntää rintavan kehonsa edut.

Määritelmä: 
Rintava voi myös olla leveäharteinen, joten periaatteessa niin, että keho luo V:n mallisen siluetin. Välttämättä rintava ei ole isohartainen, josko tuo Jessica Simpsonin kuva selittää, mitä koetin selittää.

Mitä pukea päälle?
V-kaula-aukkoja.
Yksivärinen yläosa ja kuvioidut hameet/housut antavat tasapainoa vartalolle.
Hameissa ja mekoissa tulisi valita A-linjaisia leikkauksia sekä maksi mekkoja.
Asusta pitkillä kaulakoruilla, isoilla vöillä sekä isoilla laukuilla.
Myös leveät- tai kiilakorot tuovat tasapainoa yläosaan nähden.
Ja vaikka rintaliivit ovat kehosta riippumatta jokaiselle tärkeitä, niin erityisen tärkeitä ne ovat rintaville jo niskasärkyjen vähentämiseksi.

Mitä välttää?
Kuvioita ja röyhelöitä yläosassa.
Pienet ja sirot korut "hukkuvat" hirveän helposti.
Poolokauluksia ja naruolkaimia kannattaa välttää.

Kaikenkaikkiaan.

Minusta jokainen nainen on kaunis, jokaisen naisen voi pukea kauniisti, kaikille eivät vaan sovi samat vaatteet kuin toisille. Se vaan on fakta. En todellakaan pukeudu noiden ohjeiden mukaan aina, mutta palaan niihin kyllä aika ajoin. Jos suosikkivaatteesi on juuri tuolla välttämispuolella, niin mitä sitten? Jos sinulla on hyvä olo siinä vaatteessa, niin kanna se selkä suorana ja onnellisena. Silloin näytät väistämättä hyvältä, olit sitten pukeutunut tuhansien eurojen mittatilaus iltapukuun tai perunasäkkiin. Ryhdillä ja hymyllä saa paljon aikaan.

Ollaan ylpeitä kehostamme.

Kommentit

  1. Kiva postaus ja niin totta! Itselläni "ongelmakohtina" runsaat reidet ja lyhyet jalat. Osaan tarvittaessa myös hämätä tämän ja tuoda ne parhaat puolet esiin, mutta toisinaan vaan on niin kivaa pukea napakat kapet farkut jalkaan, näytti miltä näytti :D
    Paitsi muistan joskus kun löysin aivan ihanat alennuspöksyt, hypin sovituskopissa ja yritin ahtaa reiteni housuihin epätoivoisesti. Lopulta oli pakko tunnustaa että kun ei mahdu niin ei mhdu, hih. Ei auta laihdutus - reisistä ei lähde senttiäkään,oo?!

    Mutta kaikkien kropat näyttävät hyvältä oikeanmallisissa ja ennen kaikkea OIKEAN KOKOISISSA vaatteissa!

    Hyvä muuten tuo peilivinkki, ei muuta kuin piirtämään ääriviivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti välillä on vaan pukeuduttava sen mukaan miten itse haluaa, mutta on se myös hyvä välillä mennä "ohjeiden" mukaan ja todeta, että kappas siellä peilistä katsoo ihan inhimillisen näköinen nainen vastaan. Itse noudatan ohjeistuksia juuri niinä päivinä kun on se turvonnut ja pullea olo muutenkin ja vielä huono hiuspäiväkin siihen päälle.

      Ja kyllä, oikea koko on kyllä hyvin tärkeää! Ei se vaan näytä hyvältä se makkarankuori, eikä kyllä se liian suurikaan vaate.

      Poista
  2. Kiva postaus, huolella luin läpi :). Hmm, mikähän mä olen? Olen joskus lukenut, että on myös H-tyyppi, oonkohan mä se?

    Joissakin vaatteissa tuntee olonsa niin kotoisaksi ihan kuin väreissäkin ja jos on tehnyt jonkin heräteostoksen ( toiverikkaana) huomaa vaatetta käyttäessä olevansa kuin huutomerkki, ainakin omasta mielestä..ei tunnu olo rennolta. Onneksi tässä iässä useimmiten osaa jo ostaa vaatteita, jotka tuntuvat omilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) H on totta tosiaan olemassa, olen selvästi laiminlyönyt yhden vartalomallin tätä kirjoittaessani. Nopealla etsinnällä löysin tämän: http://www.kappahl.com/fi/products/inspiraatio1/Inspiraatio/Tyyliopas/Loyda-vartalosi/H-VARTALO/
      Siellä mielestäni kuvataan sekä malli, että Suosi/vältä kohdat mielestäni hyvin.

      Huutomerkki vaatteita tulee ainakin itselle vielä joskus hankittua, vaikka kovasti koetan niitä välttää. Silti tuolla kaapissa on sellaisia, vaikka onneksi vähenevässä määrin. Toisaalta totesin myös äärettömän hauskaksi haasteeksi koettaa saada ne yhdistettyä vaatekaappiini niin, että tuntisin oloni vähemmän epämukavaksi :)

      Poista
  3. Kiva postaus. Minä kyllä tungen kesäisin itselleni caprit+balleriinat tai tennarit...oikea nounou, kun on paksut jalat eikä nilkkoja laisinkaan. Mutta itse tykkään!
    Oma päärynä+tiimalasi-yhdistelmä on hiukan haastava...mutta pärjään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tiedän oikein hyvin, mitä tarkoitat. Kyllä minäkin ajoittain sen tiimalasimallin kadottavan suoran kuution mallisen neuleen kiskon päälleni, oli se sitten "oikeanlainen" tai ei.

      Ihanaa kuulla, että postaus oli mieleen ja vielä kivempi kuulla, että itse olet löytänyt itsellesi kivoja vaatteita. Se on pääasia minusta, että uskaltaa olla oma itsensä :)

      Poista
  4. Hyvä ja tärkeä aihe, kiitos siitä! Vartalomalli saattaa myös muuttua iän myötä. Itse olin nuorena (n.20-30-vuotiaana) ehkä lähempänä tiimalasia, nykyään muistutan enemmän omenaa! Kyllähän sitä omat ominaisuutensa tietää, mutta sopivien kivojen/muodikkaitten vaatteiden löytäminen kaupoista onkin sitten eri juttu. Eipä juuri Hullujen päivien mainoksissakaan näy muuta kuin lähes anorektisia malleja, joiden päällä xs-kokokin roikkuu.
    -Omena-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin pidin aihetta tärkeänä, tämän kanssa pidempään ongelmoineena. Se on ihan totta, että vartalomalli voi muuttua iän myötä. Haasteellisempaa on sitten se vaatteiden löytäminen kuten totesit. Olen kuitenkin todennut, että etsivä löytää ja joidenkin vaatteiden kohdalla astunut oman mukavuus alueeni ulkopuolellekin sovittaessani ja todetessani, että hei tämähän on ihan kiva. Useammin kyllä tapahtuu se totaalinen nauruun repeäminen kun katson itseäni kaikkea muuta kuin sopivissa vaatteissa.

      Onnea vaatteiden metsästämiselle!

      Poista
  5. Päärynä täällä hei! Kiitokset vinkeistä, josko sitä taas yrittäisi... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman halun ja jaksamisen mukaan :) Toisaalta keväällä on hyvä ainakin minun alkaa katselemaan sitä vaatekaappia taas uudelleen, että mitä kaikkea täällä olikaan ja mikä sopisi tällä kertaa.

      Poista
  6. Hei loistava postaus, kiva kun olit vielä etsinyt edustavia kuvia jokaisesta vartalotyypistä. Mä olen kanssa monesti miettinyt omaa vartalomallia. Vaihtelevasti ja edellisen päivän ruokien terveellisyydestä ja määrästä riipuen olen joko X, H tai O. Periaatteessa haluisin itse ostaa vain vyötäröä korostavia vaatteita, mutta niinä O-päivinä mun kaapissa ei sitten olekaan mitään päällepantavaa :)) On tää naisten elämä vaikeeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Naisen elämä harvemmin on helppoa ja siksi kannatankin kaikkein eniten sitä, että pukeutuu niihin vaatteisiin, joissa itse viihtyy. Samalla kannatan ehdottomasti, jos vaan mahdollista luotto vaatteiden kaivamista niinä päivinä kun ei kaapissa ole mitään päälle puettavaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!