Ostoksia?

Huomenta vaan kaikille. Tajusin, että en ole aikoihin esitellyt ostoksia. Ei niitä mitenkään paljon ole, mutta näin aamun kunniaksi ajattelin ne muutamat teille esitellä:




Suomalaisesta kirjakaupasta löysin nämä kaksi kirjaa, kumpikin vaikutti lupaavilta. En ole tähän saakka oikein raaskinut ostaa Suomesta muotiin/tyyliin/kosmetiikkaan liittyviä kirjoja kun ovat olleet niin kalliita, mutta nämä olivat vielä inhimillisissä hinnoissa molemmat. Yhteensä kulutin noin 40€ joka ei minusta kahdesta kirjasta ole mikään suuren suuri hinta. Ylempi on kesken, alempaa olen vasta selaillut, joten sinällään en osaa sanoa, ovatko ne hyviä, mutta ainakin vaikuttavat kumpikin lupaavilta.


Mark's&Spencer lähetti viime viikolla paketissaan tämän kaivatun kesä kassin. 13£ hinnalla en oleta kassin kestävän kovin kauaa, mutta jostain syystä tällainen oli vaan ihan ehdottomasti kesäksi saatava. Näen sen niin hyvin yhdistymässä jo kaikkiin ihaniin pellavahousuihin ja muihin vastaaviin. Todellinen kesäkassi siis.


Tallinnasta perjantaina ostelin kaksinkin kappaleihin huulirasvoja. En osannut päättää kumman haluan ja nyt on toinen (alempi) laukussa ja toinen töissä pöydällä. Kumpikin tuoksuu aivan ehdottoman herkulliselta ja näitä tulee lisättyä, vaikka sinällään sille ei ehkä olisi tarvetta.

Tässä näitä ostoksia tiistain kunniaksi. Ei ole kauheasti tullut mitään hankintoja tehtyä, mutta saapumisilmoitus saapui eilen, joten jotain kivaa on tulossa postissa vielä, siitä kuitenkin myöhemmin lisää.

Kommentit

  1. Tuo Laurenin kirja on tosi hyvä! Sain sen joululahjaksi ja luin sen silloin heti :)

    Ihana myös tuo punottu kassi, todella kivan kesäinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahlasin sitä aamusta eteenpäin sitä kirjaa ja kyllä se noin puoleen väliin luettuna vaikuttaa todella hyvältä! Rakastan muutenkin tuollaisia vastaavia kirjoja.

      Mielestäni kesäkassille oli ihan selvä tarve ;) Odotan niin sitä, että saan kaivaa pellavahousut kaapista ja laittaa pelkän t-paidan päälle ja kassin olalle roikkumaan. Kunnon kesää <3

      Poista
  2. Eilenhän olisi kirjan ja ruusun päivänä pitänyt käydä kirjakaupoilla, mutta jotenkin se jäi.Harmi!
    Onkohan noita kehumiasi huulirasvoja Suomessakin kaupan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ainakin unohdin koko kirjan ja ruusun päivän ihan autuaallisesti. Toisaalta niin unohti mieskin, että silleen ei paha.

      Huulirasvoista en tiedä, olen koettanut kiertää huulirasvahyllyt Prismassa kaukaa, etten osta uusia enää noiden lisäksi. Toivottavasti saa, ihastuin kumpaakin ja toivon saavani enemmänkin niitä.

      Poista
  3. Ihana ihana laukku! Tykkään sen hippifiiliksestä. Mahtava just kesäksi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!