Puheenvuoro oikean kokoisten rintaliivien puolesta.

En olisi koskaan uskonut, että kirjoitan tästä aiheesta blogiin, mutta päädyin sittenkin kirjoittamaan. En aio kuitenkaan ottaa omasta liivivarastostani tai omista rinnoistani kuvia vaan puhua asiallisella tasolla aiheesta, joka huolettaa ainakin minua ja joka on vaikuttanut myös omaan itsetuntooni aivan valtavan paljon. Aloitetaan kuitenkin sillä, että kerron teille tarinan:

Olin vuosia sitä mieltä, että omistan pienet rinnat. Enkä ollut niihin mitenkään tyytyväinen. Minua ei takapuoleni koko haitannut, tai mikään muukaan, toivoin vain rintojeni kasvavan. Se, mitä en tuolloin lukioaikana tullut ajatelleeksi oli liivikokoni. Enkä ajatellut sitä moneen vuoteen sen jälkeen. Kaupassa kokeiltuani ja vaihdettuani liivini vahingossa opiskeluaikana kokoa isompaan kiljuin riemusta. Vieläkään ei ollut kokoon tyytyväinen, mutta se oli jo parempi. Koin olevani jotenkin puutteellinen, omituisen mallinen, enkä mitenkään tyytyväinen vartalooni. En sitten niin millään tasolla. Vaikka kyse oli vain siitä, että liivit olivat väärän kokoiset.

Sitä ne nimittäin olivat. Eräällä shoppailureissulla Pixien kanssa nelisen vuotta sitten, tämä raahasi minut liiviliikeeseen josta kävelin kaksi koko isompien liivien kanssa ulos. Vihdoin viimein olin oikean kokoisten liivien myötä tyytyväinen rintoihini. Ilmeisesti ne eivät sittenkään olleet pienet. Ulkonäöllisten seikkojen lisäksi huomasin muutamankin suuren muutoksen samantien:

Ensinnäkin tajusin alle kuukaudessa, että puolet niska ja yläselkä kivuistani oli kadonnut. En kärsinyt enää samanlaisista pääkivuista ja oikeankokoiset liivit vähensivät myös sitä, että en enää kärsinyt niskakivuista johtuvista migreeneistä (no tottakai niitä tulee edelleen, mutta ei läheskään yhtä usein).

Samalla huomasin myös sen, että itsetuntoni parani. Toki, olin kokoon tyytyväinen, mutta ryhtini oikeni, vaatteeni istuivat paremmin koska kävelin ja seisoin ja istuin ryhdikkäämmin. Tottakai se parantaa itsetuntoa, kun huomaa sittenkin, että on ihan kivan näköinen kun peilistä katsoo kivuton ryhdikäs minä takaisin. Huonoilta hiuspäiviltä en silti valitettavasti välttynyt.



Miksi minä nyt sitten paasaan tästä?

Koska edelleen 80% Suomalaisista naisista käyttää väärän kokoisia liivejä! Pääasiallisesti rinnan ympärys on liian suuri ja täten kuppikoko liian pieni. Rinnan  pitäisi mahtua kuppiin, ei pursuta sieltä ulos. Tässä on sama asia kuin vaatteissakin, kaikille eivät vaan sovi kaikki mallit. Liivit puristavat ja ahdistavat, sekä ennen kaikkea ne tuntuvat päällä jotenkin epämukavilta.

No miksi ihmeessä niihin sitten pitäisi tunkea rahaa?

Aloitetaan nyt jo ihan tuosta niska- ja hartia kivusta ja lisätään siihen vielä hiertymät ja painaumat. Eli ihan puhtaasti kipu. Suosittelen todella lämpimästi käymistä jossain liikkeessä, jossa ovat erikoistuneet pelkästään liiveihin. Siellä on myyjiä, jotka osaavat neuvoa teille oikean koon. Netti on pullollaan erilaisia ohjeita siitä, miten mitata oikea kokonsa itse, mutta silti suosittelen sen ammattilaisen apua.

Pitäisi myös muistaa, että rinnat muuttuvat iän myötä. Myös muutokset painossa sekä tietenkin imetys muuttavat rinnan kokoa ja muotoa. Jos löysit lukioaikana istuvat liivit, niin tuskin kymmenen vuoden kuluttua kokosi on enää mitenkään päin sama.

Toivosin hartaasti, että jokaisella olisi sen verran varaa investoida itseensä ja omaan hyvin vointiinsa, että kävisi toteamassa mikä on oikea liivien koko.


Tämä oli tällainen lyhyt puheenvuoro aiheesta, joka on itselläni muuttanut niin paljon elämääni, että huh. Ei ehkä se asiapitoisin teksti, mutta täydellä tunteella kirjoitettu ainakin. Kunnolliset liivit eivät ole halpoja, ne tuskin tulevat sitä koskaan olemaankaan, silti jos minun johonkin pitäisi investoida, niin nämä olisivat juuri se vaatekappale, johon olen valmis sijoittamaan rahaa.

P.S. Oletteko muuten koskaan googlanneet sanaa rintaliivit tai sanaa bra. Olipahan muuten tavattoman vaikea löytää kuvaa pelkistä liiveistä, mutta uhrauduin ja vaelsin tissien meressä löytääkseni nämä kaksi kuvaa edes. Tai sitten en vaan osaa googlata, mahdollista sekin.

Kommentit

  1. Hyvä kirjoitus! Ja vaikka tietäisit kokosi, rintaliivit pitää aina silti sovittaa, koska erilaiset mallit eivät sovi, vaikka koko olisi oikeakin! Siksi rintaliiviostokset sovituksineen menevät vaivalloisuudessaan samaan kastiin farkkuostosten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pyrin aina ostamaan uusia liivejä keväällä tai syksyllä. Kesällä on muutenkin hiki ja talvella se kaikkien vaatekerrosten pois kuoriminen vaikuttaa vaan aivan liian vaivalloiselta.

      Poista
  2. Monet kaveri- ja tuttavapiirissämme liputtavat nykyään oikeankokoisten rintaliivien puolesta. Itse joskus ihmettelen kun jotkut ihmiset valittelvat "voi voi kun minulla on NIIIN isot rinnat, että on NIIIN vaikea löytää rintaliivejä" ja kun heitä katsoo, on rintsikat usein niin ison näköiset, että itseäni ihmetyttää, saako niistä riittävästi tukea. Tai siis kupeissa on rinnat ja tyhjää tilaa.

    Tietenkin voi olla, että rintaliivikaupan työntekijä on heidät sellaisia ohjeistanut käyttämään ja se on sellainen "oikea tapa" niitä pitää. Itse vain tykkään, että rintsikoiden tulee olla riittävän napakat joka puolelta, että ne pitävät tissit paikallaan. Toisaalta itse myös pyrin käyttämään pääsääntöisesti toppaamattomia tai "prässäämättömiä" liivejä, jolloin sekin voi vaikuttaa siihen, miltä eri mallit näyttävät ihmisten päällä. Ja itsehän kuulun siihen ihmisryhmään, jolle varmaan suositeltaisiin vielä yhtä kuppikokoa isompia rintsikoita.

    Mutta olen aiheesta samaa mieltä kanssasi. Jokaisella naisella pitäisi olla oikeus saada sopivan kokoiset rintaliivit ja rohkeutta hankkiakseen apua sellaisten saamiseen. Ehdottomasti hyvä aihe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että ystäväpiirissämme ongelmana on kuppikoon ja rinnanympäryksen suhde, ainakin niillä joiden kanssa olen aiheesta keskustellut. Pieniä ihmisiä kun ovat, mutta itse rinta on leveä = vaatii isomman kupin. Ei sillä, en minä tästä alvariinsa käy keskustelua ihmisten kanssa, että olisin mikään expertti.

      Mallilla on aika paljon vaikutusta, minulle sopii hyvin oikeastaan vain yksi malli, muuten on tyhjää tilaa. Ehkä se mallinkin löytäminen vie aikansa.

      Toisaalta ehkä se on vähän niin kuin miehet ja kalsarit, jotkut haluaa, että on tilaa, toiset taas ei :)

      Poista
  3. Kirjoitat hyvää asiaa. Minäkin olen jokusen jutun aiheesta tehnyt, mm. http://www.muotisalonki.com/2011/07/mita-on-hyva-tietaa-liiveista.html

    Käytännössä ainoa ostospaikka minulle on kunnon liiviliike, useimmiten käyn Funky Ladyssa. Suosittelen muillekin, ja juuri kuten kerrot, vasta ammattilaisen mittaamana voi oikea koko selvitä. Se pitää myös aika ajoin tarkistaa, mielellään ammattilaisella. Rinnan koko muuttuu jatkuvasti pelkästään iän mukana, jo pientenkin painonmuutosten vuoksi, puhumattakaan raskauden vaikutuksista. Näkee varmaan kuvistani että olen rintava ja vaikka kiloja ei tule lisää, silti kuppikoko on jatkuvasti kasvanut iän myötä. Meinasi melkein itku tulla kun viime reissulla Funky Ladyssa myyjä vaihtoi kortilleni taas yhden kuppikoon isommaksi (he säilyttävät asiakkaan kokotietoja asiakaskortillaan).

    VastaaPoista
  4. ..ai niin, sen voisin lisätä että kun liivejä sovittaa, ei kannata olla ujo. Funky Ladyssakin myyjä tsekkaa liivin kun se on päällä ja sanoo suoraan+tuo koppiin lisää liivejä, jos koko ei passaa. Itse tulee hyvin helposti luulleeksi sovittaessa väärää kokoa oikeaksi, jos ei kysy keneltäkään ulkopuolista neuvoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, en ollutkaan lukenut vastaavaa kirjoitustasi, pitää ajan kanssa lukea se.

      Kävin itse myös ensimmäisellä kerralla Funky Ladyssa ja siellä kyllä saa mitä loistavinta palvelua. Sittemmin olen hakenut näitä muualtakin. Hintapoliittisista syistä myös tilannut verkosta sovittamatta (tosin yhtä ja samaa tiettyä hyvin istuvaa mallia tietyltä valmistajalta vaan eri väreissä, muuten en todella uskaltaisi).

      Toivottavasti ihmiset rohkaistuvat käymään kunnon liikkeessä. Yhdelle ystävälleni sanoin, että älä ajattele myyjää myyjänä vaan ennemminkin terveydenhoidon ammattilaisena joka vie sinulta niskakipuja pois. Helpotti kuulemma suunnattomasti mennä liikkeeseen näin ajatellen, ujo kun on.

      Poista
  5. Ah, rintaliivit. Aihe, joka on samalla niin vaikea että mukava.

    Yhdyn Nnaan siinä, että vaikka tiedän suurin pirtein kokoni - se vaihtelee merkeittäin - nautin napakammasta kupista. Itse asiassa käytän oikeaa kokoani varmaan vain muutamana päivänä vuodessa. Tosin olen myös niitä ihmisiä, jotka joutuvat melkein päivittäin pujottamaan ne nännisuojat sinne liian napakoiden sekä pienikuppisten rintaliivien sisään, ettei varmasti vilahda suuremman kaula-aukon kanssa.

    Yhtenä syynä tähän on se, etteivät normaalit kaupat kanna oikeaa kokoani. Toki pelastuksena olisivat tarjolla Funky Ladyn kaltaiset kaupat, mutta näiden mallivalikoima on koossani aina vain balconette bra, yleensä vieläpä silmääni ruma sellainen. Myönnän pinnallisuuteni: haluan liivieni olevan kauniit ja kaiken kaikkiaan tietyn malliset, sillä muutoin tietyllä tavalla kohdistuva tuki saa oloni oudoksi. Olen ostanut sadan euron balconettet vain käyttääkseni niitä muutaman kerran vuodessa sen takia, ettei tuen tuntu miellytä minua. Olen ehkä siis vaikea rintaliivi-ihminen omasta tahdostani. Toisaalta, jos kauniit alusvaatteet saavat minut tuntemaan oloni hyväksi, miksi en saisi niitä vaatia?

    Joten, vaikka itse aikanani sinut oikeanlaisia liivejä ostamaan veinkin ja tunnen asiasta tyytyväisyyttä lukiessani tätä tekstiäsi asiasta, olen itse huonoin esimerkki maailmassa hyvästä rintaliivienkäytöstä. Joudun valitsemaan aina tarpeeksi suuren kupin tai tarpeeksi pienen ympärysmitan väliltä. Joskus unelmoin mittatilausrintaliiveistä, mutten ainakaan vielä ole löytänyt sellaista kauppaa, joka tarjoaisi asiantuntemuksella mittatilausalusvaatteita. Ehkä joku muu olisi kuullut tällaisesta mahdollisuudesta? Uskon, että moni meistä olisi kiinnostunut!

    Ehkä meidän pitäisi nousta vastarintaan. Lasketaan ympärysmittojen alkuraja peruskaupoissa kuuteenkymmeneen ja vaaditaan liivejä vaikka kokoon H asti – nätteinä – kauppoihin. Uskon, että sillä olisi räjähdysmäinen vaikutus usean naisen niska- sekä selkäkipuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kultaseni, ilman sinua söisin niitä lääkkeitä huomattavasti suurempia määriä edelleen. Nythän pääse helpolla migreenin kanssa. Minä olen myös helppoa kokoa, jos liiviliikkeestä kysyy, vaikean mallinen on rintani joten vain tietyn malliset liivit tukevat rintani, mutta en valita, onnekseni pidän siitä mallista.

      Minusta sinä olet oikeutettu oikean kokoisiin alusvaatteisiin, mutta samalla myös kauniisiin alusvaatteisiin. On suuri sääli, ettei niitä tehdä sinun koossasi ja toivoisin hartaasti että tehtäisiin. Itse kun nautin siitä mukavuudesta, jotka hyvät liivit ovat elämääni tuoneet. Kivempaa kun eivät tunnu päällä.

      Toivottavasti vielä joskus löydät, ehkä meidän on varattava shoppausmatka Saksaan tai Britteihin, jotenkin päässäni on ajatus, että heillä on paremmin kokoja.

      Poista
  6. Itse käytin laihana luikkuna pitkään lasten aa-kokoja seppälstä ja whatnot. Sitten pikkuhiljaa saadessani pania lisää löysin yllätykseni sopivaksi kupiksi C:n. Kyllä oli ällistys suuri kun tajusin kaksi vuotta sitten (kun oikeasti liiveille tuli tarvetta muutakin kuin huijausmielessä) että mistä kuppikoissa on kyse.

    Musta tytöille vois ihan reippaasti vaikka ala-asteen sexed tunneilla kertoa, että kuppikoko ei ole kiinni siitä paljonko sitä tavaraa on vaan kuinka leveää meininki on ja että oikeankoikoiset liivit pelastavat paljolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kyllä ilmeesi kultaseni... Onko Suomessa olemassa sexed tuntia edes? En tiedä, mutta ihana ajatus. Ei kaikkia aikuisia saa tapojaan muuttamaan, mutta jos edes nuoret saisi tietoisiksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!