Viikkoani sekä perjantain työmatka.

Ajoitettu postaus.
Tämä on omalla tavallaan todella tylsä postaus, kasasin tänne vaan blogin kuva-albumista joita en tänne ole vielä koneeltani laittanut niin kaikki kuvat aikajärjestyksessä ja samalla selittäen, että mitä niissä tapahtuu. Tässä siis viikkoani sekä ne kuvat, jotka perjantain sain otettua.


Keskiviikkona meillä oli töiden pihalla aamulla noin upean kaunis sää. Normaalistihan menen töihin puoli yhdeksään, mutta poikkeuksellisen palaverin takia olin siellä jo ennen kahdeksaa ja ehdin kirpeässä aamussa ihanaa keliä ihastelemaan.

Neule: Esprit
Laukku: Mulberry
Kaprit: Yours
Kengät: Deichmann (Kööpenhamina)

Minä olen siitä jännä ihminen, että jos johonkin iltarientoon lähden, niin sen tulisi mielellään tapahtua suoraan töistä. Oli kyseessä sitten ystävien näkeminen tai jumppa tai mikä tahansa. Jos menen kotiin ja etenkin jos syön, niin minä kyllä jumahdan paikalleni todella tehokkaasti. Keskiviikkona teimme poikkeuksen ja köpöttelimme puoli kahdeksan aikaan illalla Kotinörtin kanssa Selloon kiertelemään. Ostokset jäivät kahteen kirjaan, mutta ainakin sain itseni vielä kotoa liikkeelle. Ihana kun on valoisaa illalla, jaksan paljon paremmin olla ulkona.


Torstai aamuna kohtasi tragedia. Meillä oli kahvi loppu! Tällaista ei saisi tapahtua taloudessa, jossa on kaksi aamukahvin juojaa. Ei missään nimessä saisi, mutta niin siinä vaan kävi. 


Niinpä minä kaivoin kaapista vähät pikakahvista jota oli jäljellä. Käytämme tuota yleensä antamaan makua normaalille kahville, yksistään se on kamalan makuista. tein ensimmäisen kupin, kaadoin kupin lattialle ja tein toisen kupin. 


Se katastrofi aamu rauhoittui sillä, että kävelin reippaana vähän yli seitsemän hakemaan läheiseen pikku K-kauppaan hakemaan samaa pikakahvia. Kummasti aamun kiroiluja helpotti lyhyt kävelylenkki, vaikka sumuista ulkona olikin.

Perjantaina sitten:


Heräsin viideltä ja selvitin itseni liikkeelle. Työmatkasta on sanottava, että vaikka kuinka mielelläni olisin sitä enemmänkin kuvannut, niin meillä ei töissä kaikki tiedä, että kirjoitan tällaista blogia, joten en sitten ihan liiemmin viitsinyt kuvailla. En häpeä tämän kirjoittamista, mutta selittäminen miksi kirjoitan tätä. Nääh. Minusta, jos löytävät blogin niin hyvä niin, muutoin sillä ei ole niin merkitystä.


Mitä te teette työmatkoillanne? Minä letitin kahden kollegan hiukset. Kumpikin kaipasi kampausta ja harjalla ja pompulalla ei tämän ihmeellisempiä tehdä. Selvästi olen innostunut näistä ranskiksista. Kohtalaisen hyvin ne kollegoillekin onnistuivat. Kummallakin on vaan niin hyvässä kunnossa olevat ja ihanan pehmeät hiukset, että vähän oli vaikeiksia saada nuo kunnollisiksi.


Menimme paikkaan, jossa on tällainen toilettitiloissa. Pakko siitä oli ottaa kuva. Minä haluan myös meille konttorille toilettitiloihin akvaarion!




Kuvaa siitä missä söimme lounaan ja mitä ihanuuksia söimme. Ruuan kuvaaminen on aina jotenkin sallitumpaa kun kaiken muun kuvaaminen, niinpä näistä sain teille kuvan. Todella hyvää oli kyllä.


Takaisin tulomatkalla skoolattiin kollegalle ja hänen syntymäpäivilleen. Reissu sinällään meni siis hyvin, vaikka Tallinnassa tuli vettä vaakatasossa ja oikeastaan mitään en ostanut (kalanmaksaöljytabletteja joita sai edullisemmin, huulirasvaa joka on lopussa muutenkin ja muuta vastaavaa hyödykettä).

Laiva oli perillä Suomessa 19:30, minun piti olla illallistamassa 20:00 keskustassa. Ihanaa. Onneksi sain hyvän taksikuskin, joka puikkelehti ja olin ravintolan edessä taksin maksaneena ja siitä ulos nousseena viittä vaille. Harvoin olen terminaalissa yhtä tehokkaasti liikkunut ihmisjoukossa.


Ainoa kuva asusta koko perjantailta on tämä. Sama vanha M&S.n pukkumista ja Seppälän neule joka minulla on niin usein juhlissa. Tallinnassa jalassa oli matalat kengät ja huivi kaulassa hämäämässä juhlavuutta.

Näin siis minun viikkoni, hyvää sunnuntain jatkoa!

Kommentit

  1. Mukavaa luettavaa tämä sinun viikkosi :), tuo kahvinloppuminen ja tyhjän rasian katsominen kyllä varmasti ollut huh-huh..;)

    Ihanasti ja hyvin olet letittänyt työkavereidesi hiukset, kyllä ranskis vaan on mainio!

    Sun molemmat asusi ovat olleet kivoja ja ihanan naisellisia :)!

    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiireinen ja vauhdikas viikko oli, mutta kieltämättä kyllä antoisa. Kahvi ei hetkeen tule onneksi loppumaan, ostettiin "muutama" paketti valmiiksi.

      Työkaverit tykkäsivät kanssa, Tallinnassa vaan tuli vettä kuin aisaa, joten sai korjailla muutamaankin kertaan noita.

      Oikein mainiota viikkoa sinne myös!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!