Viikonloppua lyhyesti sekä siskoaikaa.

Viikonlopun (la-su) reissusta ei oikeastaan ole juurikaan kuvia, siinä kävi niin kuin vähän pelkäsinkin, että unohdin ihan kokonaan kameran olemassa olon. Muutama matkakuva sekä pari asukuvaa olisi kuitenkin tarjolla:


Neule: Nelly
Huivi: Esprit
Laukku: Mulberry
Kengät: Äidiltä tuliainen Saksasta

Jotenkin en osannut olla paikallani kuvattavana edes lauantai aamuna ja sen jälkeen koko kameran olemassa olon unohdinkin ihan autuaallisesti. Seuraavat kuvat ovatkin sitten takaisin ajo matkalta nimittäin:




Paita: H&M
Neule: Seppälä
Laukku: Mulberry
Farkut: Evans
Kengät: Äidiltä tuliainen Saksasta
Kaulakoru: Esprit

Näinkin keltaisia kuvia saa sitten huoltoaseman vessan puolella. En tajua, miten kamera saattoi unohtua niin totaalisesti. Kyllä se autosta sisään tuli, mutta ilman yhtään kuvaa otettuna kannoin sen myös takaisin. Sen kuitenkin voin sanoa, että oli äärettömän ihana ja kiva viikonloppu. Vaikka ohjelman täyteinen niin samalla rentouttava. 

Tänään näin pikkusiskoani. Olen täällä tainnutkin kertoa, että meillä on se 15 vuotta ikäeroa, eli teinistä on tässä kohdassa kyse.


Teini pitää tietenkin aina ruokkia ja vaikka noita paikkoja joissa syödä olisi vaikka kuinka, niin Hese oli hänen tämän kertaisensa valinta. Se olen muuten minä, joten olen hampurilaisissani suolakurkkukranttu. Tomaatille taas olen raakana lievästi allerginen, mutta riittää, että otan sen pois sieltä välistä. Siitä nuo rääppeet.


Siskolla oli ihan mielettömän kivat kengät. Koetin ihan teitä varten kysellä, että mistä ne on? "Jostain kenkäkaupasta jota ei enää oo, olivat alennuksessa". Että valitettavasti siitä ei sen enempää apua ollut.

Näissä tunnelmissa oikein hyvää viikon alkua jokaiselle!

Kommentit

  1. Matkan jälkeen blogikierroksella ja mitä kummaa, täällä näkyy kasvosi. Tai sitten se on mennyt aiemmin minulta ohi. :D Mutta kiva nähdä kasvot blogin takaa. Oikein nätiltä näytät ja taas olette matkailleet meidän kulmilla päin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisitkin juuri lähteä matkalle kun viikko sitten lauantaina ongelmoin, että josko kuitenkin laittaisin kuvani tänne kasvojen kanssa ja viikko sitten sunnuntaina päätin, että laitan. Eli mitään sen suurempaa et ole missannut :)

      Kiitoksia! Teillä päin tulee matkustelua ani harvoin vaikka siellä rakkaita ystäviä olisikin, pitää tsempata tämän kanssa vähän enemmän tässä tulevaisuudessa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!