Kurssipäivä 1/2.

Eli takana on hyvin erilainen päivä kuin normaalit arkipäiväni. Sen sijaan, että olisin ottanut auton ja huristellut töihin, luotin aamulla junaan joka vei keskustaan ja siitä vielä lyhyt kävelymatka Kamppiin Autotaloon. Kurssin aiheena oli tämä:


Eli töiden takia SPR:n EA1-kurssia olen suorittamassa ja tiedättekö yhtään en valita. Hyvä saada kertausta (edelliset kun ovat noin vuosi sitten vanhentuneet) ja samalla tämä kaksi päivää on kyllä niin ihanaa vaihtelua töistä, ihan on sellainen olo, että olisi tässä tällainen miniloma, vaikka aamusta samaan aikaan saa herätä kun normaalistikin.

Samalla sain nauttia siitä ääriharvinaisesta mahdollisuudesta lounastaa keskustassa:



Bravuria tarjosi mitä oivallisimman lounaan, päivän pastana oli kana-pinaatti-bearnaise pasta ja tottahan siihen muutama viipale leipää piti nauttia. Kerrassaan ihana lounas, mutta pakko sanoa, että en todellakaan söisi monena päivänä viikossa lounastani mielelläni keskustassa. Kalliiksi tulee omiin eväisiin verrattuna. Tämä on vähän kun työmatkakin, ihanaa vaihtelua sattuessa kohdalle harvoin, mutta usein toteutettuna kyllästyttävää (ja hintavaa).


No, kun on keskustassa, ihan kätevästi Kampissa vaan ja siitä sitten kävelee Rautatieasemalle, niin siinä on kauppa jos toinenkin matkan varrella. Tänään pysyin ihan katselulinjalla, mutta yksi kello jäi sen verran kaihertamaan, että saattaa olla sellaisen hankinta hyvinkin tässä vielä edessä huomenna. Espritillä oli taas pitkästä aikaa muutenkin ihan kivoja vaatteita. Ehkä sieltä voisi jotain muutakin katsoa huomenna sen kellon seuraksi.


Tein jotain harvinaista päästessäni kotipihalle saakka. Oikeaisin nimittäin jalkani, otin kirjan käteen ja luin puolisen tuntia ulkona. Olen niin odottanut sitä, että saan töiden jälkeen istahtaa hetkeksi pihalle aurinkoon ja lukea kirjaa, olla ihan omissa ajatuksissani. Arvatkaapa muuten ajattelinko, että aurinko voi polttaa vielä viideltä iltapäivällä? No en tietenkään, onneksi vain vähän punotti hiusraja sekä dekoltee, joten rasvauksella pärjättiin. Aika kaivaa aurinkorasvat.

Kotinörtti sitten poimi minut kuvattavaksi kotiin tullessaan (hämmästellessään ensin, että mitä se nainen siellä pihalla istuu):


Huivi: Esprit
Neule: Esprit
Hame: Dublin
Kengät: Dublin
Laukku: Mulberry

Näissä vaatteissa mentiin tämä päivä. Ihana laittaa rennompaa ja kaivaa reissusta tuotu valkoinen hamekin käyttöön. Meinasin jo ihan unohtaa sen olemassa olon, mutta onneksi kuitenkin vaan melkein.


Nyt on sitten luvassa ruuan jälkeen jälkkäriä, odotellessa pyykkikoneen pysähtymistä, aika paneutua blogien maailmaan.

Hyvää maanantai-iltaa sinne ruutujen toiselle puolelle!

Kommentit

  1. Vaihtelua työpäivään ja niin tärkeä tuo EA-päivitys :). Muistuu mieleen nuoruuden ajat, kun ammattikorkeassa meillä oli EA- kurssi, jossa sitten ihan oikeasti sattui ja tapahtui jopa niin että ambulanssi piti tilata...Yksi kurssikaveri löi päänsä niin pahasti kaapin kulmaan, että sai aivotärähdyksen. Onneksi oli apu lähellä :). Ja monin kappalein- me kurssikaverit ja opettaja!

    Ihanan keväinen asu :)!Niin kivat piristysruiskeet nuo punainen huivi ja kengät.

    Ahaa..iski se patukkahimo sinuunkin ;)..Itse söin juui äsken sen viimeisen "kriisipatukan" juurikin tuo ässämix-maku :). Flunssa painaa edelleen päälle, tarttis lohdustusta.

    Mukavaa illan jatkoa Dahlialle ja Kotinörtille :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on ollut oikein vauhdikas kurssi, meillä selvittiin ainakin ensimmäisestä päivästä ilman sen suurempaa oikeaa vammaa missään.

      Nuo kengät ovat ihan suosikkini, jälleen kerran vaan muistin, että eivät ole mitenkään maailman parhaat kävellä kun ehkä aavistuksen liian suuret, mutta ovat ne vaan niin suloiset, että pakko pitää jalassa välillä.

      Laku on ihan suosikkiherkkuani, mieluummin patukoita kun koko pussi, koska molemmat menevät :D

      Toivottavasti se funssa lähtisi siellä jo parempaan suuntana hiljalleen.

      Poista
  2. Mukavasti tuollainen kurssi katkaisee normi puurtamisen. Kivaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin totta, katkaisee tolla hyvin tavallisen työpäivän ahertamisen tällainen vaihtelu :)

      Oikein hyvää viikkoa myös Sinulle!

      Poista
  3. Mukavaa viikkoa, se onkin taas kivan lyhyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, lyhyt viikko on oikein hyvä :) Samoin sinne!

      Poista
  4. Ihana asu sulla, niin kesäinen. Mustakin ihan parhaita työpäiviä on ne normaalista poikkeavat palaveri- ja koulutuspäivät jossain oman työmaan ulkopuolella. Harmi, ettei ne ikinä ole esim helsingin keskustassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Sen verran on sanottava, että vähän käy kyllä lompakon päälle tällaiset keskustassa kouluttautumispäivät, etenkin kun tänään oli aikaa shoppailla ;)

      Poista
  5. Kivaa vaihtelua käväistä välillä kursseilla ja vielä noin tärkeän aiheen parissa! Varmasti ihan hyvää, käytännönläheistä koulutusta mitä pystyy nukahtamatta kuuntelemaan. Itsellä on se vika, että jos kauan pitää istua ja vain kuunnella meinaa käydä köpelösti, you know.. Z..zz..Z
    Niin ja kivat punasetkengät ja huivi sulla! Stokkalla näin yhdet punaiset lakerikengät ja melkein jo lankesin, auts. Vielä sitten kuitenkin jäivät odottamaan hyllylle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kyllä! Minä harrastan piirtämistä pelkillä kuuntelukursseilla, en välttämättä kyllä kuuntele, mutta tuolla tuli kuunneltua kyllä tarkasti :) Kun välissä tekee itse, niin kuunteleminenkin sujui paremmin.

      Punaista ja sinistä on tullut pidettyä viime aikoina enemmänkin, tänään viimeksi ja mitäpä niistä ostoskasseistakaan paljastuu kun tuttua sinistä johon yhdistää punaista :D Punaiset lakerikengät kuulosta ihanilta! Ehdottomasti kotiuttamisen arvoiset, toki vain, jos istuivat jalkaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!