Sinisen voittokulku - eli uusia vaatteita.

Eilen oli pyhä tarkoitukseni esitellä teille tiistaisia ostoksiani. Eilen en myöskään arvannut istuvani normaalin 15-20min sijaan autossa reippaasti yli tuntia, että pääsin kotiin ja sen jälkeen vielä jonottavani kaupassa hyvän tovin. Totesinkin lopulta kotiin päästyäni, että josko en kirjoittele yhtään mitään vaan nautin rauhallisuudesta.

Ostokset kuitenkin kuvasin teille, joten tässä saldoa tiistain Espritin ostoksista sekä H&M.ltä tilattuja. Tuosta H&M.stä on sanottava, että jostain syystä olen taas alkanut löytämään sieltä vaatteita, joka on yksistään hyvä asia. Ostaisin mielelläni liikkeestä, jos siellä olisi ollut, postikulut ovat kuitenkin aina olemassa, mutta tällä kertaa liikkeessä ei ollut, joten kun oikea koko oli netissä, niin tilaukseen meni.


Kun ostin turkoosin bleiserini, kokeilin kaupassa oikean koon. Olisin ostanutkin sieltä, jos olisi ollut tarjolla. Ei ollut, mutta tummansinisiä oli. Sovitin kuitenkin vaan oikean koon ja tilasin netistä. Melkein jo seuraavana päivänä alkoi harmittamaan, että en tummansinistä ottanut ja jokusen viikon harmiteltuani menin kauppaan katsomaan, tietenkään ei ollut kokoja, mutta netissä onneksi oli, joten tilaukseen meni. Hintaa noin 30€ (olikohan 29,90€ tarkalleen).


Koska tilauksen tein, niin kävin läpi samalla sitten muutenkin paitojen valikoimaa ja tällainen sini-valkoraidallinen kesäinen juttu tarttui tilaukseen myös. Raitainnostus ei ole helpottamassa täällä päässä ollenkaan. Paita ei ollut minusta pahanhintainen, 15€ oli hinta. Omistan muuten pahan tavan pyöristää hinnat jotain ja 90 senttiä aina seuraavaan täyteen euroon, saa valittaa aiheesta kyllä, voin koettaa muuttaa tapaani. Samoin, jos hintatietoja ei halua, niin siitäkin saa sanoa.


Ihastuin myös näihin pieniin nappikorviksiin. Koko paketin sai alle vitosella ja vaikka itse en kaavaillut käyttäväni kuin molempia sinisiä, valkoisia ja hopeisia niin Sisko lupasi mielellään adoptoida loput.

Siinä siis H&M.n paketti, näiden lisäksi paketissa oli Siskolle muutama urheilutoppi, jotka oli toivonut ja joista ei kotikaupungistaan koko löytänyt, niin laitoin tilaukseen samalla ettei makseta kuin yhdet postikulut.

Espritillä kävin sitten kaksin kappalein liikkeitä tiistaina kurssin jälkeen läpi. Ensin Aleksanterin kadulle. Esprit on merkki, joka on vuosia ollut lähellä sydäntäni. Löydän heiltä mielestäni hyvälaatuisia vaatteita hyvällä hinta-laatusuhteella. Voisin kasata useamman kokonaisuuden pelkästään heidän vaatteistaan ja koskaan en ole ollut tyytymätön. Pitkään aikaan eivät siellä olleet värit miellyttäneet, mutta tehtyäni inventaarion vaatekaappini kauluspaidoissa ja muissa puseroissa, totesin paniikin iskevän kohta.

Ensimmäisenä kävin nettikaupan läpi, tilasin samantien muutaman kauluspaidan jo sieltä (tiedän kokoni ja kun tilaus ylitti 25€ olivat postikulut ilmaiset). Samaan tilaukseen laitoin vähän muutakin, mutta esitellään se sitten kun se saapuu. Netissä selasin läpi alennuspuolen ja sieltä löysin melkein kaikki, sama tilanne oikeassakin kaupassa eli Aleksanterin kadun liikkeen saalis:


Sinistä, sinistä ja vähän lisää sinistä. Tänä keväänä sininen on iskenyt oikein kunnolla ja tämä Collection puolen sininen pitkähihainen kauluspaita lähti tottakai mukaani. Tiedän, ettei pitkähihainen ole kesää vasten paras mahdollinen ostos, mutta alennuksen päälle alennusta ja vaatteessa roikkui hintalappu 16€. Loppu keväälle käyttöön ja sitten vaan uudelleen syksyllä, kyllä se hyötykäyttöön tuolla hinnalla tulee.


Aleksanterin kadulta löytyi myös kaksi perus t-paitaa yhteishinnalla 25€. Nämäkin (ylläri?) sinisiä. Jostain syystä suurin osa perus t-paidoistani alkaa olemaan useamman vuoden vanhoja ja niistä olen joutunut luopumaan hyvällä tahdilla. Tosin kun aloin laskemaan, niin ne on ostettu suunilleen viisi vuotta sitten samaisesta liikkeestä, että hiljalleen ei ihme, jos kuluvat.

Sitten suuntasin Foorumin liikkeeseen ja tiesin tasa, mitä hain:




Olen himoinnut tätä masssiivisemmalla kellotaululla olevaa valkopohjaista kelloa jo tovin (noin pari kuukautta). Espritin kellot eivät ole mitän huippukalliita (tämäkin oli 80€) mutta omassa käytössäni ovat kestäneet todella hyvin. Rakas ystäväni T. aina toteaakin uuden kellon kohdalla, että ostit korun, et kelloa. Hän ymmärtää kelloista paljon minua enemmän. Jos tietäisin, että haluan katsoa jotain tiettyä mallia 20 vuotta, ostaisin ilman muuta hänen suosituksensa mukaiselta merkiltä kellon ja olisin siitä valmis maksamaan. Koska en tiedä varmasti rakastavani jotain tiettyä mallia vuosia, kuten laukuissa tiesin ja tiedän uudenkin säästökohteen kohdalla, niin ostan siis viideksi vuodeksi ja edullisemmin. Yhtä kaikki, tämä malli vei sydämeni tällä kertaa.

Laitoin eilen päälleni myös tuota H&M.n tilauksen kokonaisuutta, Kotinörtti kuvasi rutiinilla ilman kasvoja:


Jakku: H&M
Paita: H&M
Farkut: Esprit
Huivi: Esprit
Laukku: Mulberry
Kengät: Deichmann (Kööpenhamina)

Nuo farkut muuten, ne ovat olleen liian pienet muutaman vuoden. Mahduin niihin viime viikonloppuna ja nyt pääsivät käyttöön. Blogin nimi XL Elämää... Mietin sitä tässä yksi päivä, kunnes totesin, että kyllä minä vaan joudun edelleen niitä yhden X.n vaatteita käyttämään, joskus L:ää. M-koosta saan vaan haaveilla. Totta, painoni on pudonnut, mutta toivoisin silti voivani pitää blogin nimen entisellään, kertoohan se samalla täysillä nautitusta elämästä kuin koostani. Tähän toivoisin nyt kommentteja. Huijaanko, jos pidän blogin nimen entisellään? Olen sivupalkissa kuitenkin koettanut kertoa, että mikä on vaatekokoni. Pidän itse nimestä kyllä tuollaisena, suurin osa vaatekaapistani on kuitenkin vielä yhden X.n kokoa, esim. sekä H&M:n että Espritin uudet yläosat ovat kokoa 44, minusta se on X-koko kuitenkin.Ei toki useamman X:n, mutta sen yhden.

Mitä mieltä olette? Huijaanko blogin nimen kanssa, kertooko sivupalkin kuvaus riittävästi vai harkitsenko uutta nimeä blogille?


Tässä vielä ruuhkassa istumisesta rasittunut bloggaaja joka tahtoo kotiin laittamaan ruokaa eikä olla enää ollenkaan kuvattavana. Oli muuten ensimmäinen päivä kun uskalsin ilman takkia lähteä ja jakulla selvisi. Jei! Toki vähän vilpoinen oli, mutta autoilijan etuihin kuuluu ruuhkien lisäksi lämmityksen säätely autossa juuri kuten haluaa.

Nyt hyvää Helatorstaita kaikille!

P.S. Jos on samanlainen kosmetiikkafriikki kuin minä, niin kannattaa vilkaista Minnan arvonta Villa Hummelholmissa, ihania luomivärejä arvonnan kohteen.

Kommentit

  1. Mielestäni blogisi nimi on hyvä. Sehän tosiaan voi kuvata myös paljon muuta kuin vaatekokoa, kuten itsekin totesit. Suuremmoista elämää! :)

    Ennen kun luin kirjoituksesi, katselin kuvat ja mietinkin että näytät kutistuneen. Hyvän näköinen bleiseri. Olisi mukava saada itsellenikin sellainen. Hmmm... tuota tuli juuri mieleen että kaapissani roikkuu 6 käyttämätöntä bleiseriä...tilanne: liika pieniä!!! Oon ostanut motivaatiotakkeja näemmä joskus, vuosia sitten. Ei kannattais :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minä ajattelin, että kun on kohta vuoden kirjoittanut tietyn nimistä blogia, niin en nimeä tahtoisi lähteä vaihtamaan :)

      Motivaatiotakkeja (ja motivaatio ties mitä) on itsellänikin kaapissa, vielä saa motivoida aika kauan niihin mahtumista :D Noissa motivaatiojutuissa on aina vaan se, että minä ainakin tuskastun kun en mahdu ja sitten hautaan kaapin perälle :D Tuota sinistä oli ainakin H&M.n verkossa vaikka kuinka vielä eri kokoina ja väreinä eivätkä ole hinnalla pilattuja.

      Poista
  2. Kaunis kello! Kyllä minäkin sitten joskus panostan ja hankin "kunnon" kellon, mutta juuri nyt varaa ei kuitenkaan ole monen tonnin aikarautaan... (sellainen Longiness-kello olisi ihana!)

    Sininen asu näyttää tosi kivalta, minunkin pitäisi hankkia uusi jakku...

    Ja niin, olen samaa mieltä, että blogin nimi XL-elämää ei vain kerro kirjoittajan koosta vain myös elämäntyylistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pelkään hajottavani jo nuokin kellot, saati sitten jos investoisin huippukalliiseen kelloon, panikoisin vielä enemmän sen menevän rikki. Ehkä sitten joskus, kun tiedän ihan varmasti, minkä kellon haluan... jos tiedän koskaan, niin kauan menen noilla kelloilla, joista saan kaipaamaani vaihtelua sekä aavistuksen blingiä jota kellooni haluan.

      Jakun hankinta on aina jotenkin hankalaa kaiken sovittamisen kanssa, siksi tykästyin ideaan tilata sama jakku vaan eri värisenä :D Kätevää tällainen. Toivottavasti löydät mieleisesi :)

      Kiitos, elämästä koetan nauttia, myös näinä hiljaisina vapaina :)

      Poista
  3. KOmppaan edellisiä, blogisi nimen itsekin olen ajatellut laajemmassa mittakaavassa, en vaatekokona :). Minäkin ajattelin, että olet kyllä kutistunut jo aiempien postausten asuja katsellessa, eikö ole mukava tehdä löytöjä omasta vaatekaapista? :)

    Ihana kello! Jos en olisi saanut mieheltäni ihanaa Raymond Weilin laatukelloa 10v-hääpäivälahjaksi, olisin varmaan sortunut korukellon tyyliseen ratkaisuun :). No, tällä kellolla mennään ja pitkään ja tykkäänkin ihan mielettömästi tästä kellosta.

    Kiva asu! Sininen sopii värinä sulle hyvin. Mä muuten sitten tilasin H&M:lta jakun...ja tilasinkin ihan jonkun muun kuin aluksi olin ajatellut! Saa nähdä millainen on ja onko sopivakaan, harmillisesti en päässyt liikkeeseen testaamaan :(. Polttelis jo saada toinenkin jakku, vaikka tuokaan ei ole vielä tullut...:) Ollaan me naiset hupsuja näiden vaatteiden kanssa!

    Mukavaa helatorstain iltaa Dahlialle ja Kotinörtille :)!

    ps. Kiitos, kun linkitit/mainostit arvontaani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alunperin blogin nimi tuli suoraan vaatekoostani ja taidan olla itse ainut, joka on jumittunut tuohon ajatukseen, että sen kuuluu edelleen olla näin :) Kutistumisen ongelma on siinä, että koska vaatekaappini tila on rajallinen ei sieltä ihan kamalasti löytöjä ole saanut poimittua, muuttamia kuitenkin. Onneksi myös Äitini on käsistään kätevä ja osaa pieniä korjauksia (sisäänottoja) suosikkivaatteisiini tehdä.

      Varmasti jos saisin kauniin kellon lahjana, niin sitä pitäisin, mutta niin kauan kun ostan kelloni itse, niin korukellot ovat ratkaisuni.

      Oh, toivottavasti tilaus menee nappiin ja sieltä tulee jakku, joka on just eikä melkein. Se on ihan totta, naisen pitää saada koko ajan jotain muuta kuin juuri se, mikä on kaapissa tai tulossa. Noh, onneksi joskus malttaa tehdä löytöretken omaan vaatekaappiinsa :)

      Hyvää alkavaa viikonloppua sinne!

      Poista
  4. Pitää myöntää että aluksi vähän ihmettelin blogin nimeä, varsinkin kun näytät kuvissa pienemmältä kuin silloin kun viimeksi ollaan nähty, mutta mitäpä siitä? Turhaa vaihtaa blogin nimeä, kun tietty nimi jo on vakiintunut käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varmaan sen kymmenen vuotta kuristunut ja kasvanut vuoron perään, onneksi viime aikoina kutistunut :) Eiköhän se nimi tällaisena kuitenkin pysy.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!