Illanistujaisista ja kevätjuhlista.

Palataan ihan ensin perjantaihin ja perjantai-iltaan. Kävin kotosalla töiden jälkeen perjantaina, mutta sen jälkeen oli vielä edessä menoja:


Perjantain vapaa-ajan vietto alkoi sushilla (ja muulla buffetilla) Elinan kanssa. Herkullista ja täyttävää. En pitkään aikaan oikein sushista pitänyt, vaikka kalaa kyllä mielelläni syön. Ongelma on siinä, että merilevän tekstuuri on vaan (lähinnä alitajuntani) mielestäni kamalaa ja se ei meinaa upota kurkusta alas. Onneksi on noita levättömiäkin versioita olemassa. Siitä matka jatkui Arkeologin luokse, jossa vierähtikin hyvä tovi ja nukkumaan päästiin vasta puoli yhdeltä yöllä. Hyvässä seurassa aika liitää.


Mekko: Awear (Dublin)
Bolero: Mexx
Laukku: Dublin
Kengät: Deichmann (Kööpenhamina, Tanskattaren tuomat)

Koska perjantaina oli Wear a dress day, niin vaikka aamulla tulikin turkasen kiire, niin kiskaisin kaapista silti punaisen mekon päiväksi päälleni. Huomionarvoista ovat kuitenkin nuo uudet, aivan ihanat mudan väriset kengät <3 Rakas Tanskattareni toi ne piipahduksellaan Kööpenhaminassa (toki rahaa vastaan) ja sain uudet ihanuudet. Hän on kesän aikana tekemässä uudenkin piipahduksen joka menee Kööpenhaminan kautta ja vähän pahoin pelkään, että Deichmannin sivut aukeavat taas, kun kerran tyhjällä matkalaukulla Tanskasta takaisin tullaan. Minä voin täyttää sen laukun kengillä kyllä <3

Ihanaa, kiitos ystävä rakas kengistä! Ja niistä suklaista jotka olivat kenkäpussissa myös. Tajusin sen vasta perjantaina kun kassia aloin viikkaamaan pois pöydältä (sinne kun tuli muutakin tavaraa laitettua torstain aikana). Ihania ystävä rakas <3

Huolimatta lyhyistä unista oli lauantaina edessä Siskoni kevätjuhla. Itse juhlasta ei valitettavasti ole kuvia, olisi liian tunnistettava niistä kuvista hänen kotipaikkakuntansa. Olivat kunnan talolla, se luki salissa seinällä, että mikä kunta ja sen verran Siskoni henkilöllisyyttä suojelen, että en enempiä kertoile.


Itse juhla oli kaunis ja on myönnettävä, että Suvivirren jälkeen on itselläkin sellainen olo, että kesä alkoi. Vaikka lomaan onkin vielä pari kuukautta. Lahjaksi Sisko sai minulta ja Kotinörtiltä korusetin, jollaista ei tiennyt tarvitsevansa, mutta johon tykästyi kyllä. Ei mitään kallista, mutta minusta ihan kiva antaa jotain pientä. Kaulakoru ja korvakorut siinä setissä, tulivat vastaan jo hyvä aika sitten ja ostin valmiiksi odottamaan.


Juhlan jälkeen kävimme kahvilla Siskon äidin ja isämme kanssa. On sanottava, että kermavaahtotäytteinen berliininmunkki on yksi suurimmista leivossuosikeistani ikinä. Kahvikin maistui hyvältä, aavistuksen pitkäksi kun oli tuo ilta venynyt.

Tämä oli yhdeksäs kerta kun vein Siskon syömään koulun päättäjäisten jälkeen. Paikaksi valikoitui asuinpaikkansa Rosso, valikoimaa ei paikkakunnalla ihan määräämätöntä määrää ole.





Alkupaloina parmankinkkua minulle ja Kotinörtille, Siskolle jättikatkaravunpyrstöä ja kaikille sitten parmesania ja mozzarellaa. Alkupalat olivat yllättävän hyviä ja olin niihin todella tyytyväinen. Voisin hyvin kuvitella, että tuollaisen voisi syödä iltapala ystävien kesken. Pitääkin tarkistella, missä täällä on lähin Rosso.


Pääruuan savustettu lohi tuli nopeasti, mutta jotenkin se oli onnistuttu saamaan kuivahtaneeksi, joten taidan tilata pitsaa tuolla seuraavan kerran. Pääruoka vaihtoehdot eivät muutenkaan ihan hirveästi vakuuttaneet, mutta pitsat kyllä. Ne kuulemma olivat myös todella herkullisia. Joten alkuruuille ja pitsoille pisteet Rosson uusitulle listalle itseltäni, Siskoltani ja Kotinörtiltä. Etenkin alkupaloja suosittelemme kaikki.


Vielä siskon ruusuja kuvattuna autossa. Itse ostimme sinisen, isältä sai sinisen myös ja äidiltään punaisen. Kyllä ruusut vaan ovat kauniita.


Takki: YourFace (saatu)
Huivi: TieRack (Kööpenhamina)
Sateenvarjo: Esprit
Mekko: Awear (Dublin)
Kengät: Aleksi 13
Laukku: Tuliainen Äidiltä Saksasta
Korut kaulassa ja korvissa: Kalevala Koru (Meri-sarja)

Todellinen juhlaeleganssi piti sisällään takin ja silkkihuivin, oikeastihan sen olisi pitänyt olla vain mekko. Sade kuitenkin haittaisi toimintasuunnitelmaa sen verran, että takkia ja huivia tuli pidettyä ulkona kyllä koko ajan päällä.


Rakastan noita ystäviltäni syntymäpäivälahjaksi saamiani Kalevalan Meri-sarjan koruja, ne ovat niin kauniit ja niin näköiseni, että jos vaan on mahdollista, niin laitan ne kyllä jokaiseen juhlaan ylleni.


Tässä vielä siskosten juhlalookkia. Minun vaatteeni tiedättekin, Siskolla mekko ja kengät ovat Seppälästä, Sukkahousut Prismasta ja bolero on minulta lainassa oleva Mark's&Spencer versio. Minusta ainakin niin kaunis ikänsä mukaan pukeutunut tuo Siskoni. Saattaa olla, että olen jäävi arvioimaan näin sukulaisena, mutta kuitenkin.

Kaikkineen juhlat olivat hyvät ja antoisat. Minulla oli tippa linssissä ja pala kurkussa Suvivirren aikana, kyllä se vaan niin monta muistoa omista kouluajoista toi mieleen.

Nyt on edessä vielä kunnon aamupala ja sitten suunnistan Tanskattaren ja Arkeologin kanssa tyttöjen reissulle Porvooseen. Ei mitään sen ihmeellisempää kun laadukasta tyttöaikaa.

Aurinkoista ja hyvää sunnuntaita kaikille!

Kommentit

  1. Sitä on oltu niin nättinä ja katseeni tietysti kiinnittyi aivan ihaniin ruokiin. Namnam! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Olen tässä ajatellut, että minun pitäisi varmaan perustaa erillinen blogi ruokakuville, ihan siis sellaisille, joita ravintoloissa syön. Niitä kun tuppaan aina kuvaamaan :D

      Poista
  2. Herkulliset ja ihanan naiselliset asut sulla! Ja ruoat tottakai oli myös herkullisen näkösii :)

    terveisin, anni @
    anninpukeutumisleikki.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Ruokia katsellessa näin jälkikäteen tulee kyllä nälkä :D

      Poista
  3. Piti palata kommentoimaan vielä tämä postaus...

    Kyllä olet ollut niin hehkeänä ja kauniina :)! Molemmat mekot näyttävät päälläsi vallan ihanilta, tuo helman mitta on ihan täydellinen mielestäni :). Olen samaa mieltä kauniista Kalevala koruistasi sinua "oikeasti" tuntematta, jotenkin vaan niin sinunoloiset!

    Mä tykkää Rosson pitsoista ja ne maistuvat lapsillekin. Lauantaina kyllä kävimme juhlistamassa lasten kesälomien alkamista kiinalaisessa ravintolassa, ja oli oikein hyvää ja maittavaa -sekä aivan liian iso annokset ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa näitä kommentoida vaikka vuosi kirjoittamisen jälkeen :)

      Kiitoksia kovasti kehuista. Tuo mekon mitta on se ehdoton minimi, jonka itse laitan päälleni, tuon lyhyemmässä en (enää) viihdy. Verrattuna kymmenen vuoden takaiseen helman pituuteen, niin tuo on suorastaan tylsän konservatiivinen.

      Selvästi on seuraavaksi otettava Rossossa pitsaa. Olen tosiaan siskoni aina vienyt syömään koulun loppuessa, minusta sillä paikalla ei ole merkitystä (koska Mäkkäreitäkin mahtuu vuosiin) vaan sillä perinteellä, että ollaan yhdessä. Kiinalainen kuulostaa kerrassaan herkulliselta.

      Poista
  4. Aivan mahtava tuo punainen mekko, ihan sun värinen! =) Nauroin tolle sun "en paljasta paikkaa" -kommentille, koska niin samalla tavalla itsekin käyttäytyisin omaa perhettäni kohtaan. Nauru tuli tosin siinä kohtaa, kun tunnistin rappuset ja ikkunat. Nuorena tullut ravattua noita rappusia niin, että pohkeet tullu maitohapoille. Mut ei hätää, your secret is safe! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kaikki ei blogiin kuulu ja perhe on kyllä yksi niistä asioista joiden henkilöllisyyttä haluan varjella :)

      Poista
    2. Totta, olen täysin samaa mieltä kanssasi! Itseäni henkilökohtaisesti ottaa pannuun, jos minusta mainitaan jossain somessa ilman lupaani tai ottamiani kuviani julkaistaan ilman mitään viittausta minuun saatika ilman lupaa. Se on vähän niinku what goes around comes around vai miten menikään :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!