Kesä saapui juhanusviikon maanantaina.

Tänä vuonna saapui kesä aavistuksen myöhään, mutta saapui se kuitenkin eilen. Ei ehkä kelinsä puolesta, mutta tuoksunsa puolesta kyllä. Sain nimittäin Jean Paul Gaultierin kesätuoksuni eilen.



Hullaannuin vaihteleviin kesätuoksuihin kyseiseltä merkiltä useampi vuosi sitten ja näitä on tullut hankittua ja käytettyä siitä saakka todella runsaasti. Joka vuosi en tällaista ole ostanut, mutta nyt taas sattui sellainen tuoksu, että ehdottomasti halusin sen kokoelmaani. Äiti tämän siis toi lentokentältä. Ihana kesätuoksu, joka onkin sitten varmaan loppu kesän käytössä pitkälle syksyyn. Kiitos Äiti <3 Kaikki vanhat pullot muuten säilön koristeina, minusta ne ovat aivan fantastisen kauniita, vaikka tiedän monen karsastavan pullon mallia.

Eilen myös kaivoin päälleni vähän rennompaa vaatetusta alkaneen juhannusviikon kunniaksi. Töissä voi paineilla farkuissa ja vaikka en sitä yleensä tee, niin juhanusviikko lienee tähän poikkeus, oli ainakin eilisen osalta:


Bleiseri: H&M
Paita: Esprit
Huivi: Sokos
Farkut: Evans (verkosta)
Kengät: Tanskattaren tuomat (Deichmann)
Laukku: Michael Kors

Koska pelkkä valkoinen kauluspaita ja bleiseri tuntuivat niin tylsältä yhdistelmältä, niin koetin sitten piristää asua huivilla. Muuten ihana ja hyvä idea, mutta tuulessa tuo huivi ei ollut mikään kovin fiksu juttu. Tuli kuitenkin kokeiltua, ihan kivasti se antoi erilaisuutta kokonaisuuteen. Pitkästä aikaa kaulakoruna huivi käytössä, olin jo unohtanut miten kiva se on (ja helppo ja nopea).



Käsiin löytyi taas tavaraa vaikka kuinka ja kanssa. Koska huiviin valikoitui turkoosi sormus koruksi ja painoksi, niin käteenkin löytyi sitten turkoosia toistamaan samaa korukokonaisuutta.


Sain Äidiltä myös teetä ja tällaisen irtoteejutun. Tee siis tulee tuonne sisällä ja "torni" mukiin pystyyn. Vinkeä idea, joka piti heti kokeilla. Toimii! En kyllä jo kovin paljon teetä kesällä, mutta säilöin nämä odottamaan kokeilun jälkeen taas syksyä ja "tee ilmoja". Iltasella käsin vielä kahvilla hyvän ystävän kanssa sekä hieman shoppaamassa. Jotain tarttui siltä reissulta mukaankin, mutta siitä vielä kuvaa tulossa, mielestäni tein todellisen löydön.

Näin täällä maanantai, miten teillä viikon aloitus on sujunut?

Hyvää tiistaita kaikille!


Yesterday was the day when my summer parfume arrived. My Mom got it to me from the airport (in Stocholm I think). I love Jean Paul Gaultiers perfumes and after they are empty I still keep the bottles. I also wore a scarf in a bit different style yesterday. Long time no see with style like this. I use statements rings with them, I think I'll do the style again today with different scarf. Have not decided yet what to wear.

Mum also got me this lovely tea thing, she had got it from some place and she does not drink tea at all. I drink quite much tea at autumn and winter but I had to try this one straight away. Works. I actually like the desing. Also got some of my favourite tea. Yesterday I also had a lovely cup of coffee (actuallu smoothie) with a dear friend and did some shopping. I had a really good deal, but I'll write more with that later. Lovely day yesterday, tough it was Monday.

Kommentit

  1. Juhannusotsikko sai minut luulemaan, että olit laittanut siideritölkin kuvan ensimmäiseksi. :)
    Voisin yrittää kopsata sulta tuon tavan käyttää kelloa ja koruja samassa ranteessa. Itse jotenkin ahdistun, jos kellon kanssa on muita kilkkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kieltämättä se siideritölkiltä kyllä nopealla katsomisella näyttää tuo purkki. Ei sentään, sen aika on sitten perjantaina, mahdollisesti torstaina voisi harkita kun on työviikko ohitse.

      Näitä näkyy monessa paikassa, että kellon kanssa samassa ranteessa on tavaraa. En mäkään ennen osannut, mutta kun kokeili, niin ei se niin pöllömpää sitten ollutkaan. Olen jotenkin löytänyt rannekorut tässä ihan kokonaan uudelleen muutenkin.

      Poista
    2. Juomiseni tietäen ei todellakaan. Jos koko juhannuksena saan, torstaista sunnuntaihin, yhteensä neljä annosta alkoholia juotua, niin se taitaa olla ennätysmäärä alkoholia moneen juhannukseen :)

      Poista
  2. Kauniita koruja!

    Olen aina ihastellut Gaultierin pulloja, mutta en ole omistanut yhtään kyseisen merkin tuoksuja. Kesälempparini on taas ollut Tresorin In Love sekä Moschinon Hippy Fizz. Ninalla taas on todella herkullinen vartalovoide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin olen jumittanut tuohon Gaultieriin tuoksuna muutenkin, pitäisi ehkä joskus tutkia tarkemmin hajuvesivalikoimia :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!