Lovehandels.

Minä harvoin mainostan mitään. Kun ostan omilla rahoillani ja teen töitä sen rahan eteen, niin raa'asti kerron kyllä jos en jostain tykkää. Miksi mielistellä, minähän se tuotteen olen maksanut ja mahdollisesti ostokseen pettynyt. Tästäkään mainoksesta en saanut rahaa tai muutenkaan hyötynyt millaan tasolla, mutta tästä halusin kertoa, vaikka oma kohtaista kokemusta ei (vielä...) koko kaupasta olekaan. Sekään ei ole tapaistani, kertoa jostain kokeilematta ensin itse. Törmäsin kuitenkin tänään tällaiseen:


Kyllä, nimen omaan tähän kuvaan. Kaivoin tätä koska vaikka kuinka tilaan verkkokaupoista ulkomailta kerta toisensa jälkeen niin olen aivan sekaisin EUR, UK ja US kokojen kanssa. UK-kokoni vielä muistan, mutta US kokoa en sitten niin millään. Liian hankalaa tämmöinen.

Tuijotin taulukkoa miettien, mikä siinä on pielessä ja unohdin aivan kokonaan, mitä olin hakemassa. Klikkailin vauhdilla itseni kuvan alkuperäiselle sivulle, blogiin ja olisin voinut itkeä ilosta. Minä olen, kuten nyt varmasti käynyt selväksi, XL kokoa alaosasta. En löydä istuvia farkkuja muualta kuin Evanssilta ja muutkin housut tilaan pääasiallisesti ulkomailta. Tilaan paljon vaatteita netistä, Briteistä jossa koot "tavallisessakaan" kaupassa eivät lopu kokoon 46 (tai pahimmillaan 44!!!) kuten Suomessa. Tiedän, että minä mahdun noihin (jos mahdun, en aina), mutta moni muu ei. Ja se on kyllä pirun sääli, että isompikokoinen nainen pakotetaan pukeutumaan kammottaviin vaatteisiin vaikka tahtoisi vaan olla tyylikäs ja näyttää kivalta ja nätiltä.

Minä taistelen välikokona koettaen löytää vaatteita jotka ovat kivoja noin tuosta lantionkin kohdalta. Leveähelmaisia hameita, jotka peittävät ahterin ei voi joka paikassa käyttää eikä sellaisia aina jaksa. En nyt edes aloita oikean kokoisten saappaiden löytämisen ongelmasta, ihan turha etsiä, niitä ei ole, ei Suomessa näille pohkeille. Joten lennän Irlantiin hakemaan elokuussa sopivia vaatteita. Taas.

Mihin tämä taulukko liittyy?


Foorumissa on jo pop-up store, jonne koetan ehtiä ensi viikolla (mikäli tykästyn nettikauppaan), mutta nettikauppa avataan huomenna.

Kyllä, minä odotan löytäväni sieltä istuvia ja hyvännäköisiä alaosia.Olen innoissani kuin lapsi joulun aatonaattona.

Lovehandels verkkokauppa.
Lovehandels blogi.

Toivotaan, huomenna enemmän verkkokaupasta, "verkkokauppaveteraanina" toivon tämän täyttävän puuttuvat aukot vaatteiden osalta.

Huomista odotellen siis.

There is a new internet store fror plus size ladies opening tomorrow. Can't wait <3

Kommentit

  1. Mulla on kanssa ollut ikuinen alaosaongelma, istuvia housuja reitevälle ei löytynyt mistään! Viime vuonna löysin kuitenkin kaksikin mulle sopivaa merkkiä; Lee Cooperin farkut, voitko kuvitella, ja kotimaisen Storyn caprit sopii kuin nakutettu. Storyn pitkien housujen pultut ovat liian pitkiä mulle. Vielä pitäis löytää joku "mustien housujen" merkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farkut tilaan rutiinilla Evanssilta jo, löysin täydellisesti istuvan mallin alle 40£ hinnalla, joten sitä en ole vaihtamassa. Storyn capreja voisi harkita, mustat housutkin voisi lyhentää, mutta itselläkin puuttuu se mustien housujen merkki vielä. Jos ehkä vaikka tuolta saisi.

      Poista
    2. Moni on kehunut tuota Evansia, ehkä kokeilen kanssa, kun farkkuja tarvin. Housujen nettiostaminen on vaan niiiiin haastavaa, etten ilman kehuja kyllä lähtis summamutikassa hutkimaan :)

      Poista
    3. Evanssilla on ihan mainioita farkkuja, mutta en todella tiedä, mitä sen kaupan suunnittelijoille on tapahtunut suorien housujen suunnittelun kohdalla. Farkut ovat hyviä, mutta suorat housut eivät ainakaan itselleni istu niin millään.

      Poista
  2. Voi miten kiva! Minulla on muutama ystävä joilla on kamala tuska löytää kivoja vaatteita päälleen. Onneksi on esim. Zizzin mallisto, josta löytyy toisinaan tosi nättejä!
    Mutta monesti isommat vaatteet ei vaan ole kauniita...mikä on sääli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin isompien ihmisten vaatteiden kanssa vaikuttaa siltä, että jos vaatteessa on olkasaumat, niin se saa luvan kelvata sellaisenaan, kaiken muun voi muotoon leikkauksen voi unohtaa. Olen onnekas kun löydän normaaliltakin puolelta (vaikkakin isoimmasta päästä) vaatteita. Paitsi niitä mustia suoria housuja, ne on sitten jotenkin vaikea löytää ellei halua maksaa maltaita ja siinä vaiheessa niiden materiaalien tulisi kestää (valitettavan usein niin ei ole).

      Toivokaamme siis parasta, että tuolla on kauniita ja istuvia vaatteita, jotka antavat myös kurvikkaammalle naiselle mahdollisuuden pukeutua kauniisti sen olkasaumoista alaspäin a-linjaisena levenevän kukkakuosisen tai kokomustan säkin sijaan.

      Poista
  3. Hitsin hyvä vinkki, voi mikä harmi että olen juuri lähdössä mökille enkä pääse pp Forumiin. Jään seurailemaan tuota blogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itsekään storen puolelle kerkiä tällä viikolla (jos olisi ollut aikaa, olisin rynnännyt jo tänään), mutta jos vaan netin mallisto on mitenkään kiva, niin koetan päästä käymään siellä mahdollisimman pian. Voin sitten koettaa saada aikaan raporttia :)

      Poista
  4. Oi, kuulostaa lupaavalta! :) Täytyy heti huomenna surffata verkkokauppaan kurkkimaan, mitä ihanaa sieltä oikein löytyykään!

    Ja niin, ne saappaat... Viime vuonna tunsin itseni oikeaksi JÄTTILÄISEKSI kun hampaat irvessä sovittelin belgialaisten minipohkeille tehtyjä saappaita. Menivät juuri ja juuri nilkasta yli... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi et ole ainut, joka on hampaat irvessä taistellut saappaiden kanssa. Vasta Briteissä löysin saappaita, jotka oli oikeasti tehty leveälle pohkeelle, muualla niitä ei ole, Saksassakin hyvin huonosti vaikka siellä muuten on leveän lestin kenkiä.

      Toivottavasti Suomessa jossain vaiheessa opitaan, että ei tarvitse olla kuin vähän urheillut joskus, niin saappaat ovat hankalat löytää.

      Poista
  5. Kiitos vinkistä. Harmi ettei kaupa ole vielä auennut. Pitää odotella jotta pääsee katsomaan tarjontaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin saman, jotenkin luulin, että se olisi tänään auennut kun sivuilla niin sanottiin, mutta eiköhän se siitä vielä aukea :)

      Poista
  6. Hei, taisit muuten lukea kaupan nimen väärin... ei lovehandels, vaan lovehandles, siis jenkkakahvat :)

    Nettikaupan hinnat ovat valitettavasti sen verran hurjat, että ei kyllä tule tuo kauppa rahojani saamaan. Legginsit 170 euroa, mekkojen hinnat alkaen reilut 200 euroa. Ei kiitos.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!