Maanantain ja tiistain asuja.

Maanantaina ja tiistaina luonnollisestikin oli jotain laitettava töihin päällensä. Maanantaina töiden jälkeen oli edessä niinkin hehkeää ohjelmaa kun pyykin pesu ja ruuan laitto. Maanantaista on muutenkin muodostunut itselleni tuollainen päivä, että teen kotihommia ja hyvä niin, samalla on aikaa lähteä Kotinörtin kanssa kävelylle ja vielä siihen päälle aikaa itselleni eli lähinnä lukea kirjaa. Valitettavasti tätä mukavuutta ei voi viedä töihin saakka, joten officelookki maanantailta oli seuraavanlainen:


Paita: Esprit
Bleiseri: Vila
Vyö: YouFace
Hame: Seppälä
Kengät: Esprit
Takki: Aleksi 13

Maanantaina hiimailin tuossa ihastuttavan leveähelmaisessa hamosessa, jonka aika kesän tullen kaivan esille. Mietin pitkään, miten saan siitä toimistoon sopivan, mutta menee se kauluspaidan ja vyön kanssa oikein hyvin. Ihan sen yksivärisen t-paidan ja baltsujen kanssa aavistuksen liian rento, jopa kesätoimistolle. Hame on tosiaan vuosia vanha, mutta edelleen kesän suosikkejani.

No tiistaina oli sitten jo värin puolesta uusi kuontalo vaikka pituuden puolesta ei ollutkaan vielä oikea mitta.


Paita: Esprit
Huivi: Esprit
Bleiseri: H&M
Housut: Esprit
Kengät: Deichmann (Kööpenhamina, Tanskattaren tuomat)
Laukku: Mulberry
Paperikassi: Marja Kurki, sisältää töiden tyhjän eväsrasian, valitettavasti ei uutta ostosta.

Uusi tukka, mutta vanhat värirakkaudet. Olen vasta tänä keväänä vuosien jälkeen löytänyt sinisen värin kunnolla. Ehkä tässä on ollut sellainen "Äiti käyttää sinistä" vastustus, niin en ole pitänyt väriä liiemmin päälläni, mutta kyllä se vaan taitaa aikas hyvin meikäläiselle sopia. Nuo valkoiset pellavahousut olivat taas pesun ja parin viikon huilauksen jälkeen silmääni miellyttävät ja samat housut se on tänäänkin jalassa. Niin kivan kesäiset, mutta samalla toimistoon sopivan siistit.

Oikein hyvää keskiviikko illan jatkoa kaikille!

Here are the office outfits from Monday and Tuesday. I actually like both of them, maybe more the blue one, since I just "discovered" blue after many years of not wearing it.

Kommentit

  1. Voi kun nättejä asukuvia! Mie en saa taas aikaiseksi niitä kuvata,olisi kyllä uusia juttuja kaapissa,vanhojakin riittäisi:D
    Mieki olen innostunut sinisestä jossain määrin että hankin mekon.Tänään kävin kaupoilla,mutta taidan odottaa ennakkoalen,joka alkaa ensi viikolla! Siispä etukäteen tsekkasin hankinnat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotinörttihän nuo kuvat ottaa, hyväksi on kehittynyt kuvaamisessa. Jos itse pitäisi taiteilla, niin saattaisi olla aika hirveä lopputulos :D

      Alennusmyyntien hankinnat on kyllä hyvä katsastaa etukäteen, sitten voi vaan napsia mukaan ne, jotka ovat oikeat ja säästyy pähkäämiseltä. Fiksua toimintaa tommonen kyllä.

      Poista
  2. Molemmat asut ovat ihastuttavia, tykkään :)! Iskin heti silmäni tuohon hameeseen ja kenkiisi- niin ihanat!

    Sininen on kyllä sinun värisi, olen tainnut sanoa sen ennenkin ;).

    Ja sinun hiustesi uusi väri on onnistunut, se on luonnollisen näköinen ja sellainen pehmeä, luonnollinen sävy :).

    Mukavaa myöhäisiltaa ja aurinkoista torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Tuo hame on noin viitisen vuotta vanha, se on kuitenkin niin harvoin lopulta käytössä (vaikka joka kesä käytänkin sitä), että on kestänyt hyvänä näin kauan. Hyvä niin, koska en tiedä yhtään, mistä etsisin samanlaisen käyttööni enää. Kyllä naisella yksi kukkamekko pitää olla.

      Kiitos. Hiuksiin alan tottumaankin jo hiljalleen, vaikka kaikessa liukkaudessaan (hyväkuntoisuudessaan koetan ajatella, se ei aina aamulla onnistu) niitä on hankala saada aamulla laitettua kiinni nätisti.

      Oikein aurinkoista torstaita sinne!

      Poista
  3. Kaunis uusi väritys sinulla hiuksissa :) Tykkään paljon tuosta sinun tiistain asustasi. Ja voi, että miten ihana onkaan tuo Mulberryn laukku<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anette! Tiistain asu on noista kahdesta oma suosikkini, sääli vaan, ettei noita housuja ole enää (kerron siitä kyllä vielä). Mulberry on kyllä ihana, joka ikinen aamu olen onnellinen voidessani sen olalle heilauttaa töihin lähtiessäni.

      Poista
  4. Nätit asut! Ja tuo sininen, ah , uusi uusittu rakkaus minullakin. Ihmeellistä, koska vuosi pari sitten sanoin ihan totally no siniselle. Näin sitä naisen mieli on muuttuvainen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta! Sanoin kauan ei siniselle, mutta vielä tiukemmin kuin siniselle, sanoin ehdottoman ei punaiselle monta vuotta. Ja millä lopputuloksella? Kaapista löytyy kolme punaista mekkoa, muutamat kengät sekä punainen takki :D Onneksi joku viisas on joskus sanonut, että naisella on oikeus muuttaa mieltään :D

      Poista
  5. Kauniit asut, ja tuo laukku niin ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on kyllä suurin suosikkini tuo laukku, nostaa hymyn huulille edelleen aamuisin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!