Perjantaita ja lauantai aamua.

Ottelin perjantaina normaalia ahkerammin kuvia (siis muutakin kuin pelkät asukuvat), joten kuvasaldoa on jonkun verran. Samoin tältä aamulta on jotain tarjolla. Ei sillä, että jotain ihmeellistä olisin tehnyt, ihan sitä tavallista arkea tiedossa.


Aamu alkoi ihan perinteisellä kahvilla ja blogien selaamisella. Tarvitsen yleensä aamulla sen noin tunnin verran aikaa itselleni. Jos nukun pommiin on päivä sen jälkeen täysi katastrofi. hissuksiin kahvia ja aivojen herättelemistä on minun juttuni. Blogeista siirryn sujuvasti Hesariin ja uutisiin, mutta se on vasta kun aamukahvi on juotu, sitä ennen eivät uutiset kuitenkaan päähän uppoa. 


Perjantaisen iltapäivän töissä pelasti pieni jäätelö. On muuten äärettömän vaarallista kun töiden pakasti on täynnä jäätelöitä. Sieltä tulee napsittua iltapäivä kahvin kanssa aina sellainen. Nykyisellään päätin, että maksimissaan kaksi viikossa saan syödä niitä, perjantaille sattui sitten toinen viikon jäätelöistä. Kyllä tuo vaan hyvää tuo limoncello, sopivan raikasta. Miniversio riittää tyydyttämään kyllä jäätelön himon tehokkaasti.


Töiden jälkeen istahdin ystävän kanssa smootehielle ja siinä sitten vierähti tunti jos toinenkin. Kun ei ole pitkään aikaan nähnyt, niin on niin paljon juoruja vaihdettavana, että tulee ihan kiire. Puoli neljä kun kahville istuimme, niin ruokakaupasta pääsin kotipihalle puoli kahdeksan illalla. Ruokakauppa on kahvilan vieressä ja siitä kävelee kotiin 5min. Kertonee jotain kahvittelun pituudesta, mutta ai että oli hauskaa <3


Bleiseri: H&M
Huivi: TieRack
Paita: H&M
Housut: Galway
Kengät: H&M
Laukku: Mulberry

"Ota vähän joku eri asento kun näytät aina samalta" Näin neuvoi pihalle vastaan tullut Kotinörtti kuvia ottaessa.Niin minä sitten otin erilaisia asentoja. Ainakin saatiin aikaan paljon naurua. Perjantaina oli noin muuten tarve mustille vaatteille. Sellaisia päiviä tulee joskus Huivi ja bleiseri piristivät. Loppu ilta meni valmistellen tätä päivää... joka ei koskaan toteutunut sellaisena, kun olin sen suunnitellut. Heräsin nimittäin kolmelta yöllä ehkä maailman kamalimpaan oloon. Vatsassa kiersi ja mikään ei ollut hyvin ja joka paikkaan sattui. Tiivistetysti siis migreeniin. Lääkkeitä kurkusta alas ja peittoa korville.


Loppu unien jälkeen olenkin nyt selannut tällaista. Ihan hyviäkin vinkkejä seassa, vaikka toki monta itsestäänselvyyttä (kuten älä polta ihoasi auringossa ja juo vettä). Ei mikään maailmaa avartava kirja, mutta oli se kympin arvoinen varmasti ja vastaavien kirjojen kokoelmani karttui.

Pää on edelleen kuin pumpulia ja mitään sen suurempaa ei sitten voikaan tälle päivälle migreenilääkkeiden takia suunnitella. Harmittaa, että päivän menot jäivät kokematta, mutta lohdutuksena pääsen kuulemma Selloon vähän shoppaamaan ja leffaan illalla. Kyllä tuo mies vaan on kultainen <3

Oikein hyvää lauantain jatkoa kaikille!

Here are some pick from Friday and this morning. Had a wonderful afternoon yesterday with a dear friend, time flew by. 6am this morning I woke up with migrein, so long pland for today. Head is not hurting anymore, but I feel a pit odd thaks to medicine.

Kommentit

  1. Kiva postaus ja kiva kuulla sun päivästä! Ihan hyvä idea, pitää joskus itsekin toteuttaa!
    Ja tosi kaunis ja pirtsakka bleiseri, ihan kuin kantajansakin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itse ihan kamalasti lukea tommosia päivän kuulumisia ja tekemisiä juttuja, niin koetan niitä aina tännekin välillä laitella. Päättelin, että en voi olla ainut, joka niistä tykkää :)

      Kiitoksia kovasti, se oli viime viikon ahkerimmin käytetty vaate, turkoosi kolahti näemmä todella kovaa tänä keväänä ja kesänä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!