Siskolle hankintoja.

Kun olin pieni, halusin aina isosiskon. Se nyt valitettavasti oli pienoinen ongelma sellaisen isosiskon saaminen tuosta noin vaan, joten (ylläri?) en isosiskoa saanut. Kun isäni ilmoitti 15-vuotiaalle minälleni, että saan sisaruksen olin hämmentynyt. Voiko sisaruksilla olla noin paljon ikäeroa? (toim huom. meillä on siis eri äidit) Kyllä voi ja hyvin voikin. Tiedättekö miten tehokkaasti lähtee teinin vauvakuume pois kun hoitaa yhden iltapäivän kuumeessa olevaa vuoden vanhaa siskoaan?

Olen tässä viimeisen jokusen vuoden, valmistumisestani eteenpäin pyrkinyt hankkimaan Siskolleni aina jotain kivaa silloin tällöin. Olen erikoistunut hankkimaan neidille kevätjuhliin ja joulujuhliin mekkoja. Nämä ovat lähinnä synttäri- ja joululahjoja olleet. Jotenkin koen tylsäksi ostaa jotain CD.tä tai vastaavaa, kun voin ostaa hyödyllistäkin, kuten vaikka uudet tennarit vanhojen tilalle jne. En käytä häneen mitään suuria summia rahaa, pyrin aina keksimään ostokseni niin, että ovat joku lahja. Joulun ja synttäreiden lisäksi lahja on saattanut olla nimpparilahja (viimeiset kolme vuotta se on ollut jotkut "ältsin mageet" korvikset) sekä tänä vuonna protun päättäjislahja.

Kevätjuhliinsa ostin sekä mekon että kengät, mekko oli synttärilahja, jonka Sisko omasta toiveestaan siirsi eikä varsinaisena päivänä näin ollen saanut kuin kortin sekä lupauksen ostaa "se täydellinen mekko" kun se vastaan tuli. Löytyihän sitten sellainenkin luomus. Minusta kiva mekko tuon ikäiselle. No mutta kuitenkin, ne protun päättäjäiset lähestyvät uhkaavaa vauhtia ja mekkohan se piti niihinkin saada. Tiesin neidin haaveilevan uudesta mekosta ja täysin poikkeuksellisesti päätin, että mekko tilataan vaikka ei ole mitään "syytä" eli juhlaa, jonka lahjaksi sen antaa. Protun päättäjäislahjaksi kun olin haaveillut ihan jotain muuta hankkivani. Samalla sitten katseltiin jotain muutakin sopivaa.

Ostopaikaksi valikoitui New Look, lähinnä siksi, että kevätjuhlissa oli jollakulla samanlainen mekko vaikka ostimme tuon "jo" maaliskuussa ja nyt sitten päätettiin, että vaikka samanlaisia on jokatoisesa kaupassa Suomessa, niin ainakin voi sanoa sen olevan ulkomailta.


Paketti kolahti eilen postiluukusta ja toi mukanaan tilauksen, johon olin ympännyt korvikset ja t-paidankin. Siskolla on joku juttu Iso-Britannian lippua kohtaa, ilmeisesti liittyy jotenkin ikään, koska muistan itsekin saman ikäisenä pitäneeni sitä hienona. Onneksi Briteista tilattaessa kun heillä on menossa Kuningattaren juhlavuosi, niin tuota tavaraa on sitten vaikka kuinka ja paljon. New Lookin ollessa kyseessä, mielestäni edullisesti.


Korvakorut olivat tarjouksessa, kaksi, maksa yhdet. Koska sulat ja siivet ovat myös eri hienoja, niin nämä laitettiin tilaukseen. Siellähän olisi vaikka kuinka ja kanssa niitä tilattavia korvakoruja ollut, mutta näihin päädyttiin. Vasemman puoleset minusta menevät kivasti juhlavammassakin tilaisuudessa jos asu hillitympi. Oikean puoleiset sitten olivat valinta, jossa kohtaa Sisko näytti lähinnä koiranpennulta, niin kyllä sitä tällaisen kyynikonkin sydän murtui. Tosin ne tulivat kaupanpäälisiksi kun olivat siipikoruja halvemmat.


Mitä tilaukseen ei pitänyt lähteä oli t-paita. Jos Siskoni on jotain hyvä ostamaan niin erilaisia t-paitoja. Tämä kuitenkin tuli vastaan ja jotenkin minä vaan klikkailin sen ostoskoriin. Sisko ei tästä vielä tiedä, joskus on kiva yllättää.


Sitten se mekko, perus leveähelmainen polvimittainen musta mekko on kyseessä. Koetan saada tästä vielä toisen yllä kuvat, viimeistään sitten niistä protun päättäjäisistä. Saisihan tämän Ginasta ja Hennesiltä ja ties mistä, mutta purettuani tämän muoveista yllätyin positiivisesti mekon laadusta. Ehkä tämä kestää poikatyttösiskollani myös muutamat muut juhlat. Toki siis arkenakin menee tällaisenaan.

Mutta tällaisia tilauksia, kivan isoSiskon leikkimistä täällä päässä ruutua.

Hyvää tiistain jatkoa!

I made an order to New Look. Nothing for me, but some for my little Sister. Since we have age differens of 15 years, I have been seeing the same fashion coming again in fashion, thigs I used to wear. She loves wings and Union Jack and all teenage stuff, so I made this little order. For nothing special occation like I normaly do, but just for fun. Earrings were pay one, get one free, t-shirt was under 10€ and the dress really surprised me. It was actually good quality (as well as the t-shirt) so I think money well spent. The whole order with post was 32€, so not that much. 

Kommentit

  1. Oi, olisipa mullakin ollut tollainen isosisko!! <3

    VastaaPoista
  2. Kivat lahjat olet siskollesi hommannut :)

    VastaaPoista
  3. Itse olen isosisko kahdelle veljelle ja sisarelle. Me ollaan tosi läheisiä,lahjat valitsen aina huolella ja tunteella:)
    Nuorin veljeni isän uudesta liitosta on vanhinta poikaani reilu 1 vuoden nuorempi. Olihan se hauska yhteensattuma, kun he olivat ammattikoulussa samalla luokalla.Eno oli nuorempi:)
    Mukavia lahjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teitähän on monta! Ihanaa varmasti kun on monta läheistä sisarusta <3

      Tuo on kyllä kun on ikäeroja eri suuntiin niin tulee noita hauskoja yhteensattumia :)

      Poista
    2. Onhan se joo,me kolme vanhinta ollaan synnytty kaikki 2v. ja 10 kk:n sisään:D.Muutenkin meillä on äidin puolelta aika iso suku, ikä olla L-positiivisiäkään! Serkkuja mulla 28 kpl! Ja me ollaan kauheen sukurakasta sakkia muuten.

      Poista
    3. Oi! Kateeksi käy joskus aina tommonen, että on paljon sukulaisia. Itsellä kun on yksi sisko ja kaksi serkkua :D

      Poista
  4. Ihana isosisko olet :)! Mageet ostokset, minäkin voisin mielelläni kokeilla lippupaitaa!

    Jossain vaiheessa minä myös haaveilin isosiskosta. No sitten 7-vuotiaana minusta tuli isosisko maailman parhaalle pikkuveljelle :). Nimiehdotukseni vain ei innostanut vanhempiani, olisin halunnut hänen nimekseen Elvis. ;) Sittemmin ajateltuna oli hyvä, ettei nimi-ideani "onnistunut", hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elvis:DDD aika hyvä.Parempi kuin Danny...:)

      Poista
    2. Olisi pikkuveljellä kieltämättä saattanut olla mielipide myöhemmin elämässä, jos Elvis nimen olisi saanut kuten toivoit :)

      Näin kun lippuja katselee, niin ne on ihan kivoja, omassa päässä on vaan se perinteinen ongelma: Mä käytin noita teininä! Joten täällä ei niitä enää päällä nähdä, vaikka ne kivoja onkin.

      Poista
  5. Voi miten kiltti olet!
    Mä toivoin aina itselleni isoveljeä... No ei ihan onnistunut. Pikkusisko ja pikkuveli kylläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Se on tuo vanhemman sisaruksen toivominen itselleen ollut monella toiveena ja hyvin harvalla onnistuu. Uusioperheissä voisi toki olla mahdollista.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!