Uusi takki ja rahtunen mökkieleganssia.

Näemmä aina kun olen Taipalsaarella, aika pysähtyy ja unohdan kameran olemassa olon. Siellä on aina niin äärettömän hauskaa ja hyvä olla, että en edes muista, että voisin ottaa valokuviakin jostain. Näin ollen siis valokuvia ei ole, ennen kuin tuosta ihan kotipihasta otettuna tänään. Niissä kuvissa kuitenkin uusin alelöytöni eli tuollainen rennompi sade/tuulikelin takki.




Takki on siis tuollainen takamuksen alle ylettyvä sateen ja tuulen pitävä musta, jossa on tuolla niskassa kauluksessa ohut huppukin. Kaikkialle ei voi mennä kirkkaan punaisen trenssin kanssa joka on tällä hetkellä ainut sadetakkini. Tälle takille oli tilaus, vaikka en tätä aktiivisesti etsinytkään. Kun kuitenkin satuin viikolla Seppälään ja käsiini osui tämä 20€ (ovh. 70€) takki, niin mukaanhan se lähti. Kiitettävät olivat alennukset, joskin tuurini oli hyvä, oli kaupan ainut tätä tiettyä takkia. Onneksi omaa kokoani.

Takki: Seppälä
Huivi: Tuliainen Äidiltä Saksasta
Neule: Nelly
Kaprit: Yours
Baltsut: H&M

Tässä tätä reissueleganssia, sopivasti lämmintä päällä Suomen kesää varten, mutta ei kuitenkaan liian paksulti. Noissa matkustettiin siis kotiin ja muutenkin vietettiin sateista sunnuntaita. Nyt on sitten taas arki edessä ja huomenna töihin.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

I don't know why, but every time I go Taipalsaari I forget the time and camera and everything else, when I'm there I feel good and relaxed. So that's why such a small amount of pictures. I do took pictures of my new jacket. Needed to have a new one for rainy days and after getting this one in a realy good price I took it home with me.

Kommentit

  1. Taipalsaari on kaunis paikka kesäisin, tulipa sitä juhannusaattona käytyä siinä kirkolla syömässä pallojätskit. :) Ajattele jos olisi vaikka törmätty? Pienessä paikassa, mutta kaikkihan on mahdollista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä vielä jossain vaiheessa törmätään, on siellä sen verran kiva kuitenkin aina vierailla. Me tosin oltiin vasta juhannuspäivänä siellä aamupäivästä tällä kertaa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!