Kesähaaste.

Aurinkoisella ja ihanalla Sarilla oli blogissaan haaste, jossa pyydettiin esittelemään neljä asua tai asustetta, jotka tuottavat sinulle eniten iloa tänä kesänä. Mietin haasteen tekemistä pitkään, tuotteita olisi enemmän kuin neljä joka aiheutti tämän pään vaivan, mutta seuraaviin sitten päädyin:

1. Henkäyksen ohuet sifonki paidat.


Olen ihastunut näihin ohuisiin paitoihin (joista näemmä tumman sininen ei halunnut kuvautua kameralle ollenkaan) tämän kesän aikana suunnattomasti. Olen äärettömän laiska silittämään paitoja vaikka toki sen kauluspaitojen kanssa teen. Nämä paidat ovat kuitenkin helpottaneet elämääni silittämisen kanssa, näihin tarvitaan vaan beige aluspaita alle ja avot kun on siisti työpaita valmiina. Silittämättä ja kesään sopivan ohuena. Ihanan helppoa!

2. Bleiserit


Olen vasta viime syksynä alkanut käyttämään bleiseireitä oikein toden teolla ja nyt kesän tullen ihastuin niiden helppouteen ihan totaalisesti. Korvaavat takin, tekevät toimistolookista heti tyylikkäämmän ja samalla niillä saa vaatteisiin ilmettä. Tähän saakka ne olivat aina mustia tai harmaita, nyt olen uskaltanut kokeilla muitakin värejä ja jopa tuota raidallista versiota vaikka pitkään sen kanssa emmin.

3. Rannekorut.


Kesän tullen olen huomannut ihastuvani erilaisten rannekorujen kerrostamista ranteisiini. En tiedä mistä tämä viehätys oikein lähti, varmaankin erilaisista blogeista, mutta värikkäitä rannekoruja on tänä kesänä nähty monessa asussani. Mikään noista (tai muistakaan) ei ole mikään merkkiversio, saati hintava muutenkaan, mutta hyvää vaihtelua noilla saa kyllä aikaan asuihin.

4. Hiuskorut.


Käytän näitä kesät talvet, etenkin juhlissa, mutta tuovat ne arkeenkin piristystä suunnattomasti. Pitkät hiukset tahtoo kesähelteellä laittaa kiinni ja siihen perusnutturaan saa kummasti eloa tällaisen kukan kanssa. Juhlissahan nämä ovat aivan suosikkejani, tylsästä perusnutturasta saa juhlavat tuollaisella koristeellisemmalla versiolla hetkessä kivemman.

Kaikkineen kesän suosikkejani leimaa helppous ja värikkyys. Nopeasti siistiä ja asiallista on ollut näin työn täyteisenä kesänä se oma toiveeni ja siinä olen mielestäni näillä onnistunut.

Mitkä ovat teidän kesäsuosikkejanne?

I had this challenge to tell four different favourite summer outfits or accessories. First one are the lightwaigt shirts I can use fith out ironing them. Second are the blazers, easy as ever to use them. This summer I have fell in love with bracelets as well. Last but not least are hairdacorating, putting a flower to your hair makes your hair look pretty. So simple and easy ways of doing things has been a good thing this summer. Hope you are all well!

Kommentit

  1. Kaunista ja käytännöllistä...:) Ai miten ihania arteita ihmisten vaatekomerosta löytyy, niistä saa tosi paljon ideoita omaan pukeutumiseen. Itsellä on jäänyt korujen käyttö tänä kesänä hiukan vähemmälle, täytynee petrata sillä osastolla. Ihania rannekoruja ja sifonkipaitiksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotinörtti ajoittain valittaa, että vaatevarastoni koko hämmentää häntä aina vaan uudelleen ja uudelleen. Saatan olla hamsteri, vaikea on ollut opetella luopumaan, vaikka sitä nykyisin teenkin mahdollisuuksien mukaan.

      Ihanaa, jos joku inspiroituu vaatteistani ja asuistan, olen otettu. Itsekin kun monesti haen inspiraatiota blogeista ja muualta. Vuorotellen tunnun haksahtavan erilaisiin koruihin, viime syksynä se oli korvikset. Onnekseni eivät maksa paljon nämä suosimani rihkamamallit, ei tule konkurssia ja usein muutamien oston jälkeen sitten onneksi käytän niitä.

      Poista
  2. Helteillä hihaton kevyt ja ilmava mekko on ihan ykkönen. Mehtälenkeillä tykkään kovasti punaisesta anorakistani. Kevyet housut on myös kesällä kivat, farkkuja minulla on ollut elämässäni varmaan kolmet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, olen niin katelliinen hihattomista mekoista. En vaan osa apitää niitä päälläni ilman jotain käsivarsien peittona. Anorakit ovat eittämättä loistavia metsään ja ulkoiluun muutenkin, minä olen tämmöinen city-ulkoilija, että ihan noita hiekkateitä käyn lenkkini, niin ei ole niin "metsän kestävälle" ollut tarvetta :)

      Poista
  3. Samaa mieltä joka kohdasta! Tosin rannekoruja en osaa töissä käyttää, kun kolisevat inhottavasti työpöytää vasten... Mutta vapaalla sitten!

    Minä olen tänä kesänä tykästynyt laskeutuviin, löysiin toppeihin, joita hamstrasin New Lookista. Näyttävät kivalta jakun alla, eivätkä takerru jenkkakahvoihin! ;)

    Ja kuten Pauskakin, tykkään hihattomista mekoista etenkin, kun helteet iskevät. Varauduin jo tuleviin hellekeleihin (kyllä, olen varma, että säät muuttuvat!!) ostamalla juuri Cubuksesta pari tällaista hihatonta mekkoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin monesti töissä otan rannekorut siihen pöydälle viereen, näppistä vasten kun kolisevat muuten.

      Löysät topit ovat kyllä suosikkeja täälläkin, pikkaisen korkeamman vyötärön kanssa mielellään niin housut/hame peittää jo jenkkakahvoja sekin.

      Täällä ollaan samaa mieltä, sää muuttuu kyllä!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!