14.7.2012

Naisen oikeus kenkiinsä.

Ajoitettu postaus.
Olen viettämässä rakkaan ystäväni polttareita, joten sunnuntaina taas koneen äärellä.


Tietääkö kukaan teistä kuka on Beth Shak? Ette? En minäkään tiennyt ennen kuin törmäsin tässä viikolla netin syövereissä artikkeliin, jossa kerrottiin seuraavaa: 

Pokerinpelaajana myös tunnettu Beth Shak on miehensä mukaan käyttänyt luvattomasti perhekunnan yhteisiä varoja haaliessaan tunnettujen muotisuunnittelijoiden luomuksia.
Shak erosi vaimostaan noin kolme vuotta sitten. Ilmeisesti vakituisesti suurempien panostasojen turnauksia kiertävälle Shakille tuli yllätyksenä se, kuinka paljon entisen vaimon hankkimat reilut tuhat paria kenkiä kustantavat.

Shakin kanteen mukaan hänelle kuuluisi noin 35% osuus ex-vaimon jopa miljoonan dollarin arvoisesta merkkikenkä sekä laukkukokoelmasta.

Vaimon mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole ainoastaan laukku- tai kenkäkokoelma vaan hän näkee ne taiteena jota yksinkertaisesti rakastaa.

Lue koko artikkeli.


En vaan voinut itselleni mitään jäädessäni pohtimaan omaa rakkauttani kenkiä kohtaan ja sitä, miten suvaitsevainen Kotinörtti on kenkäkokoelmaani kohtaan. En sano, että omistaisin edes kymmentä prosenttia tuollaisesta kenkämäärästä kuin Rouva Shak, mutta omistan silti verrattain monta paria kenkiä. Karkealla arviolla niitä on noin 70 paria (olisi enemmän ellen olisi vasta karsinut niitä). Kotinörtti on kiltisti katsellut ympäriinsä ajelehtivaa kokoelmaani ja vielä kannustanut hankkimaan lisääkin kenkiä. Pitkämielisesti mies on koettanut kanssani keksiä kengilleni tilajärjestelyjä. Mies myös ymmärsi, miten pahaa teki luopua kengistä. Vaikka ne kuinka ovat käyttökelvottomat kun ovat tulleet tiensä päähän tai kun ne yksinkertaisesti eivät istu.

Mies on jaksanut tukea ja kannustaa, ymmärtänytkin suurimman osan kenkähankinnoistani. Olen käyttänyt mitä luovempia perusteluja sille, miksi haluan tai tarvitsen juuri nämä nimenomaiset kengät ja mies on kiltisti selitykset niellyt (tai ainakaan ei ole pahemmin raivonnut). En missään nimessä puolusta rouva Shakin toimintaa, minusta hän teki väärin salatessaan kokoelmansa, mutta kyllä herää kysymys miten mies ei muka huoneesta tiennyt?


Sen sijaan ajattelin kertoa teille, miten oman tulkintani mukaan rakkauteni kenkiin on oikein alkanut ja miten lähipiirini siihen suhtautuu. Moni on varmasti nimittäin huomannut, että kirjoitan kengistä usein ja ne jopa ansaitsevat oman taginsakin, joten valoitetaan hieman asioiden taustaa. Kuulun niihin pikkutyttöihin, jotka koikkelehtivat äitinsä liian suurilla kengillä pitkin asuntoa jo ennen kouluun menoa. Muista kuin eilisen päivän eräät mustat lakeriset kengät, jotka olisin halunnut ala-asteella joulujuhliin. Niissä oli matala, ehkä sentin korkuinen korko ja ne olivat kiiltävää mustaa keinonahkaa. Niiden päällä oli koristeena ehkä maailman kauneimmat vaaleanpunaiset kangasruusut, joissa oli pienen pienet kankaiset lehdet. Minä en saanut niitä kenkiä, minulla oli jo joulujuhla kengät. En muista millaiset ne toiset kengät olivat, ne eivät olleet minun ruusukenkäni. Alle 10-vuotiaalle tämä oli suuri kolaus.

Seuraavan kerran intohimoni kenkiin nousi kun olin kahdentoista. Aloitin kilpatanssin harrastuksena ja siinä jos missä naisilla on korkeita korkoja (ja mielettömän kauniita pukuja). Harrastus itsessään ei kestänyt kauaa (en suostunut luopumaan muista urheiluharrastuksistani), mutta nekin korot muistan edelleen. Neljä senttiä korkeat kauniit valkoiset satiinikengät mokkapohjilla. Ne ovat Äidilläni tallessa edelleen, ne olivat ensimmäiset korkokenkäni. Jos puolitoistavuotta kilpatanssia jotain opetti, niin se opetti kävelemään (ja tanssimaan) koroilla.


En muista, että olisin kuitenkaan Äidillä asuessani vielä ollut mikään suuri kenkäfani. Kyllähän minä kengistä pidin, mutta aktiivisena urheilijana en ehtinyt ajattelemaan niin paljon ulkonäköäni.  Pidin kyllä koroista ja juhliin sellaiset jalkaani laitoin. Tuntui vaan omituiselta lähteä treeneihin korot jalassa. Urheilu kuitenkin loppui käytännössä kokonaan kun aloitin opiskelut. Söin kuitenkin samalla tavalla kuin urheillessani. Voitte arvata mitä tapahtui kun vielä yhdistetään siihen se, että muutin omilleni. Painoa alkoi kertymään ja kaikki kauniit vaatteeni kävivät pieniksi. Opiskelijabudjetilla ei ostettu sillä tahdilla kauniita vaatteita, jolla olisin halunnut ostaa, joten minä aloin ostamaan kenkiä ja huiveja. Painon heittelyt eivät vaikuttaneet jalkani kokoon ja huiveilla tein mustista vaatteistani vähän erilaisia.

Seuraava merkittävä kenkätapahtuma tapahtui 2003 vuoden marraskuussa. Olin tuolloin viettämässä Äitini ja isäpuoleni kanssa pitkää viikonloppua Berliinissä ja löysin (edelleen) suuren suosikkini Deichmannin. Kenkäkaupan, joka teki hyvän näköisiä kenkiä, kohtalaisella laadulla, mutta pilkkahinnalla. Seuraavina vuosina ostin lukemattomat määrät Deichamnnin kenkiä. Tänäkin päivänä saan niitä tuliaisina ja nyt kun Tanskattareni asuu Tanskassa jossa ko. liike on myös, niin saan myös aina välillä tilata hänen kauttaan kenkiä. Jos toimittaisivat Suomeen omistaisin varmasti enemmänkin kenkiä.



Deichmann ja Brittien erinäiset kenkäkaupat NewLook etunenässä totuttivat minut kuitenkin kenkien halpoihin hintoihin. Minun ei olisi pakko maksaa satasta nakkakengästä kun saisin vastaavanlaatuisen kengät Saksasta alle puolella mainitusta hinnasta. Minusta tuli niin myös hintatietoinen. Tottakai tahtoisin omistaa useammat Louboutinit, kunnon kokoelman Manoloja ja monet muutkin kengät. Minä en ole kuitenkaan valmis niistä kengistä niin paljon maksamaan. Prioriteettini ovat muualla rahan käytön suhteen, siksi myös huollan näitä "halpiksiani" ja korjautan niitä. Käytän ne mahdollisimman loppuun, muutaman kerran on suutari tehnyt melkein ihmeitä, saadakseen tekohengitettyä vielä hetkeksi suosikkikenkäni eloon. En sano, ettenkö ostaisi kenkiä mielelläni, mutta niin kauan kun minulla ei ole varaa ostaa useampia kalliita merkkikenkiä, pyrin ostamaan laadukkaita, mutta "merkittömiä" kenkiä.

Lähipiirini osaa kyllä kertoa, että en ohita alle 20€ kenkätarjousta kengistä, jotka saavat minut hymyilemään, mutta kalliimmat? Ne jäävät hankkimatta. Lähipiirini kysyy jokaisen ulkomaanreissuni jälkeen, monetko kengät toin mukanani. Ensimmäisen kerran pääsiäisenä pystyin sanomaan, että en yksiäkään (itselleni, Siskolleni kahdet). Siinä missä laukuissa haaveilen vuosikausia kalliista merkkilaukusta jota käytän toivoakseni kymmeniä vuosia en voisi koskaan kuvitellakaan tekeväni samaa kenkieni kanssa. Kengät kertovat mielialastani ja hinnastaan huolimatta ne voivat olla hyvinkin kauniit.


Siinä mielessä olen rouva Shakin kanssa samaa mieltä, kengät ovat taidetta ja rakastan niitä. Ihailen ystävieni kenkiä, jotka he valitsevat itselleen ja jotka sopivat heille kuin valettu. Ihastelen kaupassa kenkää, jota en koskaan voisi kuvitella laittavani jalkaani, mutta joka on muutoin vallan täydellinen yksilö. Minun ei siis tarvitse kaikkia niitä omistaa, tämän ajatelman pohjalta en tiedä, olenko sittenkään niin kenkäfriikki kun voisi kuvitella?


Lopulta kengät ovat minulle käyttöesine, vaikka samalla ne ovat kauniita, niin ne on tarkoitettu käytettäviksi. Keräilyn kohteita minulla on muitakin, kenkiäni haluan käyttää, ne eivät kuulu hyllyyn pölyttymään.

Marilyn Monroen sanoin: Give a girl the right shoes, and she can conquer the world.
Hyvää lauantaita!


If you have not heard of shoetragedy of Beth Stak I suggest you google her. She has 1200 pars of shoes her husband said he did not know. Here is my story about loving shoes. For me, they are something to use, not something to collect. When I have shoes for every day of a year, I will stop buing them. I think. Hope you are all well!

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista!
    Mulla ei ole kenkia kuin muutama kapea hyllyllinen...ja ulko=oven suussa on yleensa reippaasti enemman mieheni kenkia kuin omia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihmisestä kiinni paljonko niitä kenkiä on. Mulla kiertää vaatteet sitten aika vauhdilla, kenkien kanssa en osaa luopua ennen kuin on pakko.

      Poista
  2. Kiva postaus, intohimosi kenkiin oli kivasti kuvattu. Olen toinen ääripää, minulla on ehkä yhteensä 25 paria kenkiä ja siihen on laskettu urheilun erikoiskenkiä kymmenkunta paria, huopatossut ja kahdet talvisaappaat, enempiä en edes omista. En inhoa mitään niin paljon kuin kengän ostamista, sillä hyviä jalkaani sopivia kenkiä on todella vähän ja kaupassa kenkä tuntuu ihan erilaiselta kuin kotona. Tiedän kyllä, että kengät pitäisi ostaa iltapäivällä, mutta silti usea pari on ollut puristava, kun sen kotona olen jalkaani laittanut. Juhlaballerinat ovat kohta 15 vuotta vanhat ja suutari sai ne korjattua, kun yksi koira pentuna vähän niitä pureskeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ikävää, jos omalle jalalle sopivaa kenkää ei löydy. En minäkään silloin varmasti kenkiä tahtoisi ostaa, en ainakaan näin paljon. Sen takia varmaan ostankin pääasiallisesti neljältä eri merkiltä kenkiäni, kokeileminen on rasittavaa koska pettymys on kuitenkin suuri jos se ei sitten kuitenkaan sovi se haluttu kenkä.

      Poista
  3. Hauska postaus! Minä en ole koskaan laskenut kenkiäni, mutta arvelisin niitä olevan noin 50 paria, sisältäen saappaat ja lenkkarit ym.
    Mulla on vähän vaikea jalka,enkä useinkaan löydä hyvin istuvia kenkiä ja ehdoton vaatimus on, että ne ovat nahkaa. Paitsi siis tietty kesäsandaalit tms. Olen vain huomannut, että kunnon nahkakenkä kestää aikaa ja venyy omaan jalkaan sopivaksi. Netistä en uskalla kenkiä oikeastaan koskaan ostaa (paitsi jos olen käynyt niitä kaupassa sovittamassa) Minä olenkin aika 'rakastunut' kenkiini, enkä oikein raaski luopua niistä, paitsi sitten niistä huonosti istuvista hutiostoista. Laukut ja muut vaatteet minulla kiertävät aika nopsaan, mutta kenkien kanssa on toisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskin avokkaani kun tein niistä postauksen, joten siihen arviona vana päälle talvikenkien määrä :) Nahka on omakin lemppari kenkien materiaalissa, kun se muotoutuu niin se sitten kanssa kestää ja on hyvä jalassa. Minulla pysyvät samoina ja pitkään samat laukut, kengät jne. mutta vaatteet kiertävätkin sitten nopsalla tahdilla.

      Poista
  4. Mies joka ei tiedä vaimonsa kenkähuoneesta? Roskaa...:) Mieshän huomaa kyllä kaikki kauniit kengät vaimonsa jalassa! Tai sitten nuo 2 eivät kyllä tavanneet viimeisinä vuosina toisiaan lainkaan...:)) Kengät on ihania, mutta minulla ei niitä kovinkaan paljoa ole. Enemmän on pihakenkiä, kumisaappaita, maastokenkiä tms luonnossa liikkumisen vuoksi. Ja niiden kanssa on aina tilanahtaus. Pari paria kanada-bootsejakin vie aika roimasti tilaa. Samaan tilaan saisi säilöttyä ainakin 4 paria kauniita kenkiä! Ehkäpä joskus? Eräällä kollegalla on kotona kokoinainen asuinhuone vaatteille, asusteille, koruille ja kengille... Arvatkaa käykö kateeksi? Silloin jokaisen saisi säilöttyä niin että näkee yhdellä silmäyksllä mitä on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tuollaisesta huoneesta minäkin haaveilen, tahtoisin niin kovasti sellaisen, mutta se taitanee jäädä ikuiseksi haaveeksi ellei lottovoittoa sitten satu kohdalle.

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!