Rauhallinen sunnuntai.

Kerron polttareista huomenna, mutta tänään vuorossa on ollut tämmöinen "en tee mitään" - päivä joka jatkuu samanlaisena vielä iltaan saakka. On ollut sen verran kiire viikko ja ennen kaikkea on kiire ensi viikko vielä, että tänään minä vaan olen paikallani. Jotain kuitenkin tehtiin.



Viikonlopun polttarit olivat sekapolttarit, niin valitteli Kotinörtti aamulla jonkinmoista hiusjuuren alapuolella olevaa päänsäryn tapaista joka ilmeni roskaruuan kaipuuna. Itse kun olin autokuskina, niin samaa ongelmaa ei ollut. Miehen toiveen mukaisesti tapahtui lounas kuitenkin kaikkea muuta kuin terveellistä ruokaa nauttia. Hyvä ajatus siitä, että voisi vaikka syödä salaattia unohtui kyllä pitsojen ääressä.



Kierrettiin samalla muutamia kauppoja, etenkin jälkimmäiseen Kotinörtin voi huoleti "jättää" hyväksi toviksi, kerkesin muutaman kaupan kiertämään sinä aikana kun mies tutki valikoimaa Mustan pörssin puolelta. 



Neule: Esprit
Huivi: Esprit
Housut: Galway
Laukku: Mark's&Spencer
Kengät: Esprit

Hyvin yksinkertaisella ja rennolla asustuksella mentiin tänään myös. Ilma ei ollut kovin kaunis, joten neule oli ihan hyvä valinta, punainen huivi oli viime hetken valinta piristämään muuten ehkä väritöntäkin kokonaisuutta.

Muutaman ostoksenkin sain reissullamme aikaan, ensimmäinen niistä tuli ihan tarpeeseen:


Ostin talvella Iittalan kirkkaita Vitriinejä Stoccalta kaksin kappalein, pienemmän arkikorviksilleni ja isomman muille arkikoruilleni. Nämä kauniit lasirasiat seisovat eteisen tasolla, mutta siihen on alkanut kerääntymään huolestuttava määrä rannekoruja kun niistä olen viime aikoina enemmänkin innostunut. Onneksi Pentikillä oli rannekoruihin ratkaisu:


Ihana pyöreä lasipurkki maksoi kympin ja kaikki paitsi tuo suurin rannekoruni mahtuivat mukaan. Sen kanssa voin kyllä edelleen elää, että tuo yksi on purkin vieressä tasolla, se ei ole paha. Siistimpi koti siis jälleen. Kirkkaat lasirasiat pitävät pintansa siis tässä kodissa ja hyvin nuo kahden eri valmistajankin rasiat keskenään sopivat.


Ostin myös L'Orealilta tällaisen herkullinen mattasinisen kynsilakan. Alunperin sain idean BusinessWomanin blogista, jossa hän kertoi ostamastaan vaaleamman sinisestä lakasta. Kun tämä L'Orealin versio (611 Sky fits heaven) osui silmiini Prismassa ruokakauppareissulla, niin jotenkin se sinne ruokaostosten sekaan eksyi. Sininen on minun kynsilleni ihan uusi väri, mutta ihan kivasti tuo näkyy näin kesään ainakin sopivan.

Tämmöinen rauhallinen sunnuntai täällä, paljon lepäilyä ja yhdessä oloa miehen kanssa ja valmistautumista viimeiseen työviikkoon ennen kesälomaa!

Miten teidän viikonloppunne on mennyt?

This Sunday I have done quite nothing. We had something to eat (boyfriend had a small hangover) and some shopping to do. I had a glass jar to my bracelets wich was good, now they don't just hang aroun. I also had a new blue nailpolish, wich was a nice colour, something new for me that colour. Sunday of doing nothing, I have missed this kind of Sundays.

Kommentit

  1. Kylläpä on nätti sininen väri lakassa. :) Nuo Pentikin lasipurkit ovat kivat, vitriineihin ei tosiaan isoja koruja mahdu. Meidän viikonloppu on vierähtänyt pakatessa ja taas on mentävä jatkamaan. Mistä tätä tavaraa riittää?! ;D Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä olen omia kynsiä katsellut ja koettanut väriin totutella, on se aika kaukana perus punaisista ja nudeista joita muuten käytän :) Pakkaamisen ajatteleminenkin kun katson kotona ympärilleni kuulostaa mahdottomalta hommalta, joten paljon tsemmpiä sinne pakkauksen puolelle!

      Poista
  2. Kynsilakka on huikean kaunis! :)
    Ihanaa sunnuntaita Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jännä väri, vielä olen tottuttelemassa tähän :)

      Oikein hyvää sunnuntaita!

      Poista
  3. Kynsilakan sävy on ihana- ja kuten aiemminkin todettu:sininen sopii sinulle :)!

    Lueskelin aiempia postauksiasi ja kommentoin tähän tuon, että minusta myös tuntuu, että jännästi monta asiaa joutuu samanaikaisesti uusimaan (vaatteita, meikkejä, ym.ym.). Joskus ennakointi auttaa ja toisinaan ei :).

    Teillä on ollut mukava sunnuntai :). Me kävimme tänään syömässä lounaan Ikeassa ja sen jälkeen Huimalaan. Huh, sitä metelin tasoa! Lapsille vaan tärkeä juttu ja kun oli niin epävakainen sääkin ulkoilua ajatellen. Onneksi kotona oli eilen leipomaani mansikkakermakakkua jäljellä, joten kunnon myöhäisiltapäiväkaffet saatiin kakun kera ;). Huomenna sitten pitkä päivä töissä, tein tuplasatsin lihapullia kotijoukoille ja itselleni evääksi sekä pestopastaa. Nam :).

    Rentoa sunnuntai-iltaa ja mukavaa uutta viikkoa Dahlialle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta meillä ostetaan kerralla aina kaikki, oli se sitten kosmetiikkaa, perus vaatteita tai vaikka sitten mausteita. Ilmeisesti ainakin tässä huushollissa elämän perusasioita moinen :)

      Voin kuvitella tuollaisen paikan metelöinnin tason, joskin jouduin googlaamaan koko paikan ensin, jotta tiesin, mistä on kyse. Oi kyllä täälläkin kelpaisi mansikkakakku, joskin maistelimme polttareissa neljää eri kakkuvaihtoehtoa kyllä sydämemme kyllyydestä.

      Oikein hyvää alkavaa työviikkoa sinne!

      Poista
  4. Mun "en tee mitään sunnuntai" oli sellainen, etten edes sohvalta noussut. Sähän olet ollut aktiivinen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mussa on se vika, että jos en tee mitään koko päivänä, niin olen illasta tosi kiukkuinen koska en tehnyt mitään :D Joten kun vähän edes koettaa tehdä jotain (edes kaupoissa kiertelyä) niin olen saanut jotain aikaan ja loppuajan voin sitten röhnöttää sohvalla :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!