The Crazy Cat Lady.

Ystäväni ovat kutsuneet minua jo pitempään hulluksi kissanaiseksi ja mielestäni ansaitsin tämän nimityksen viimeistään kuukausi sitten, kun sain neljännen kissani uuden pennun muuttaessa luokseni. Yllättäen kissat ovat iso osa elämääni joten tämän kirjoituksen tarkoituksena on antaa jonkinlainen, ehkä hieman suppeahko, kuva siitä, millaista elämä kissojen kanssa on, mitä kaikkea niiden oikea hoito vaatii ja mitä kaikkea niiden kanssa voi tehdä.

Olin halunnut aivan pienenä koiraa, mutta jossain teini-iässä lemmikkihaave vaihtui kissaan. Viimeistään omaan kotiin muutettuani kissa alkoi tuntua paremmalta idealta kuin koira, koska kissaa ei tarvitse viedä ulos kuten koiraa eikä minulla näin ollen ole kiire kotiin töistä tai opiskelemasta vain lemmikin takia. Riittää, että ruokin kissat kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla kotiin tullessa. Lisäksi olen paljon viikonloppuja pois kotoa ja kissat voi jättää keskenään täksi aikaa. Tällöin niillä on seuraa toisistaan ja kuivaruokaa sekä vettä tarpeeksi. Mikäli kuitenkin olen yli kaksi yötä pois kotoa, niin pyydän aina jonkun käymään katsomassa kissojani. Minulle kissat ovat siis olleet helpompi ja järkevämpi ratkaisu sen lisäksi, että rakastan niiden luonnetta ja arvaamattomuutta.


Ensimmäiset kissani ovat lähes täysin mustat maatiassisarukset, jotka hankin alkuvuonna 2008. En halunnut maksaa kissasta omaisuuksia ja mielestäni tavalliset kotikissat riittivät hyvin. Hankin samaan aikaan kaksi, jotta niillä tosiaan olisi seuraa toisistaan. En suunnitellut hankkivani enää lisää kissoja, kaksi oli jo tarpeeksi. Vuonna 2009 kuitenkin löysin sattumalta netistä sellaisen kissarodun kuin somali ja olin aivan haltioissani. Sen rodun luonteessa ja ulkonäössä oli kaikkea mistä pidin kissoissa. Somalit ovat leikkisiä, sosiaalisia, uteliaita, lempeitä ja oppivaisia. Niiden ulkonäköä kuvaillaan usein niin, että jos yhdistäisi ketun ja oravan, niin lopputulos olisi somali, ne ovat tosiaan upean näköisiä. Ne näyttävät jopa hieman villeiltä. Kun vielä löysin hopeanväriset somalit, oli sydämeni mennyttä ja minun oli pakko ottaa yhteyttä Suomen ainoaan hopeasomalikasvattajaan. Muutaman kuukauden kuluttua minulla oli oma ihmisrakas, mustahopea somaliuros, jolloin taas muistin miksi olin lähes aina mustiin pukeutuneena alun perin hankkinut mustat kissat. Vaatteeni ovat poikkeuksetta täynnä valkoista, pehmeää karvaa, jota on välillä rasittavaa saada pois, etenkin pitkistä hameista tai mekoista.

Kissan hoito sinänsä on yksinkertaista, tarvitset hiekkalaatikon, kuiva- ja märkäruokaa sekä mahdollisesti leluja ja jonkinlaisen raapimisalustan. Tämän jälkeen kuitenkin pitää pysähtyä miettimään muutamia asioita. Mikäli kissoja on enemmän kuin yksi, niin useampi hiekkalaatikko on hyvä olla, sillä kissat pitävät puhtaasta ympäristöstä eivätkä välttämättä halua mennä asioimaan hiekkalaatikolle, jossa kaveri on juuri käynyt. Eli useampi hiekkalaatikko estää kissoja tekemästä tarpeitaan muualle. (Tätä tosin tapahtuu huomattavan harvoin joka tapauksessa mikäli pennun elämä ja kehitys on ollut normaalia. Kissat ovat siistejä eläimiä ja oppivat jo aivan pieninä hiekkalaatikolla käynnin.) Hiekkalaatikot tulee tyhjentää vähintään kerran päivässä, mutta minäkin joustan tästä ollessani viikonlopun pois kotoa. Lisäksi pidän hiekkalaatikoita suuaukko seinää tai nurkkaa päin, mikä saa suurimman osan hiekasta jäämään seinän ja laatikon väliin ja hieman estää hiekkaa kulkeutumasta joka puolelle asuntoa.

Ruokailun kanssa huomasin aluksi itsekin sen, miten tärkeää oikea ja laadukas ruokkiminen on. Maatiaisteni vatsat menivät välittömästi sekaisin, jos ruokin niitä tavallisella kaupan kuovamuonalla. Laadukkaissa eläinten ruoissa (esimerkiksi Hill’s tai Applaws) on kuitenkin se ongelma, että ne maksavat Suomessa aika paljon. Onneksi on olemassa mainioita nettikauppoja, joista suosikkini on ehdottomasti Zooplus (http://www.zooplus.com/). Zooplussalta saa laadukkaita ruokia ja tarvikkeita lemmikeille hyvään hintaan ja tämän lisäksi ne toimitetaan kotiinkuljetuksena. En ole enää vuosiin kantanut painavia kissanhiekkasäkkejä itse ja suosittelen kauppaa lämpimästi kaikenlaisten eläinten omistajille.
 





Lelut ovat lähes välttämättömiä kissoille, jotta niiden mielenkiinto
kohdistuu niihin eikä esimerkiksi kodinelektroniikan johtoihin, tai
kuten minun tapauksessani kylpyhuoneen vesiletkuihin. Olen joutunut
lelujen paljoudesta huolimatta vaihtamaan kaikki muoviletkut
metallisiin, koska jostain syystä tyttökissani innostui juomaan
kylppärissä puremalla käsisuihkun letkuun reikiä. Myöhemmin niitä
reikiä oli sitten muissakin vesiletkuissa. Lelut ja muut aktiviteetit
kuitenkin jossain määrin vähentävät kissojen mahdollisesti tekemää
tuhoa, myös loistava kissaseura vähentää tätä. Lelut kuitenkin voivat
olla lähes mitä tahansa eikä aina niitä kaikkein kalleimpia kannata
hankkia. Nettivideoidenkin perusteella on jo selvää, että
pahvilaatikot ovat mitä parasta viihdettä, näin myös meillä. Samoin
foliosta, esimerkiksi Fazerin suklaalevyn kääreestä, pyöritellyt
pallot ovat minun kissojeni suosikkeja. Tietenkin myös kaikki
kissanminttulelut ovat parhaita, meillä on jo kolme vuotta toiminut
Kong Kickeroo –niminen lelu, joka on edelleen täysin ehjä ja suuressa
suosiossa. Olivat lelut mitä tahansa ja lemmikki sitten kissa tai
koira, niin suosittelen, että osan leluista pitää piilossa ja välillä
antaisi ne leikittäviksi ja siirtäisi taas toiset lelut piiloon.
Tällöin vanhat lelut tuntuvat taas uusilta ja mielenkiintoisilta.

Tuohon tyttökissani juomispuoleen liittyen osa kissoista ei suostu
syystä tai toisesta juomaan kunnolla, mikä johtuu yleensä siitä, että
ne eivät halua juoda kulhossa ollutta seissyttä ja lämmintä vettä vaan
pitävät enemmän juoksevasta, raikkaasta ja viileästä vedestä. Tähän
ratkaisuna ovat juomalähteet, jotka viilentävät ja kierrättävät vettä.
Itselläni on Zooplussalta hankittu fountain
(http://www.zooplus.com/shop/cats/cat_bowls_feeders/cat_fountains/146838),
joka on mainio myös sen vuoksi, että sinne mahtuu paljon vettä ja se
pysyy raikkaana ja riittoisana aina viikonlopun yli jos satun olemaan
pois kotoa. Ruoka-annostelijaa itselläni ei vielä ole, mutta ajattelin
hankkia sellaisenkin kokeiluun.

Kaikkien eläinten kanssa aina sattuu ja tapahtuu, niin myös kissojen.
Kuten jo aiemmin mainitsin, niin somalit ovat uteliaita ja
sosiaalisia. Somalini seuraa usein leipomistani ja on muissakin
kotitöissä mukana, mutta jos olen sen mielestä liikaa koneella, niin
se tulee suvereenisti istumaan hiirellä olevan käteni päälle. Kotonani
ei kannata jättää vaatteita lattialle, jos ei halua niihin tavallista
enemmän karvaa, sillä kaikki kissani rakastavat lattialla olevien
vaatekappaleiden päällä makaamista. Paras on tyttökissani, joka on
mestari mahduttamaan itsensä jopa sukan päälle sykkyrälle. Siinä hän
sitten on tyytyväisenä ja katselee maailmaa kuin omistaisi sen.  Tämän
lisäksi kissat ovat hyviä muistuttamaan siivoamisesta: jos imuroiminen
on muutaman päivän myöhässä, niin sen huomaa. Kissani, tyhmiä kun
ovat, syövät pölyä ja karvoja, jotka sitten oksentavat ihaniksi
limaläjiksi ympäri asuntoa. Toki kissat oksentelevat välillä
muutenkin, mutta tuolloin sitä käy paljon tavallista enemmän.

Ihaninta kissoissani on kuitenkin se, miten niistä huokuu välittäminen
sekä minua, että muita ihmisiä kohtaan. (Tämä tietenkin vain silloin,
kun hurja juoksen ympäri taloa kynnet esillä ilman mitään nähtävää
syytä – leikki tai muu aikaa vievä aktiviteetti ei ole kesken.) On
myös jotenkin hirveän hellyttävää, kun poikakissani jotenkin
aavistavat, jos minulla on paha olla ja ne tulevat puskemaan ja
kiehnäämään minuun kiinni. Lisäksi rentouttavimmat hetket töiden
jälkeen ovat ne, kun saa maata kaikkien kissojen kanssa sängyssä
yhdessä ja silittää niitä. Tämä korvaa aina kaikki ne ajat, kun olen
löytänyt epähuomiossa esille jättämäni nappikuulokkeet palasina
jostain sohvan alta.

Kuten koirilla, niin kissoilla on myös agilitya. Toki se eroaa aika
paljon koirien vastaavasta, mutta veikeää katsottavaa se on silti.
Itse en ole vielä löytänyt aikaa tälle vaikka olen kovasti halunnut,
somalit kun tuppaavat olemaan aika hyviä siinä. Sen sijaan olen
onnistunut opettamaan kissoilleni muutamia temppuja. Kissat oppivat
silloin kun haluavat, niillä ei ole samanlaista tarvetta siihen kuin
koirilla, mutta silti niiden kanssa on hauska puuhata. Somalini on
ehdottomasti paras tässä. Nykyään hän menee jo valmiiksi makuulleen,
kun tietää minun antavan hänelle herkkuja. Kierimisen opettaminen on
ollut hieman hankalaa, mutta eiköhän sekin jossain vaiheessa onnistu.
Ensin täytyy kuitenkin ehkä keskittyä tuon uusimman tulokkaan
istumiskoulutukseen.

Somalini kanssa olen käynyt luonnollisesti kissanäyttelyissä ja aion
käydä vastaisuudessakin. Ne ovat aika lailla eri maailmansa, johon
liittyy paljon kommervenkkejä, joten joudun niiden läpikäymisen
jättämään kuitenkin pois. Mikäli jotain kuitenkin kiinnostaa, niin
kissaliiton sivuilta löytyy tästäkin hieman infoa:
http://www.kissaliitto.fi/.



Kissa-agilitysta löytyy infoa kyseisen liiton sivuilta:
http://agilitykissat.com/.

Somaleista taas voi lukea lisää Suomen somali ja abessinialaisten yhdistyksen Somakissin sivuilta:
http://www.somakiss.net/.

Oikein mahtavaa loppukesää kaikille!
Matemaatikko


Kommentit

  1. Voi miten kiva kirjoitus, koiranomistajana tunnistin niin monta kohtaa, jotka koirien kanssa menevät samalla tavalla kuin kissojen. Tuo suihkulähde on aivan nerokas, pitääpä tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on musta vinkeän näköinen, ei tosin onneksi liplata, muuten ehkä tulisin hulluksi aina vierailulla :D Ihana, jos tästä on ollut apua!

      Poista
  2. Kiitos Dahlia vinkistä! Täytyy täällä myös tutustua tuohon kissojen suihkulähteeseen. Kissat OVAT huonoja juojia, joka vanhemmiten voi johtaa munuaisongelmiin kun munuaiset eivät huuhtoudu riittävästi. Se on monen vanhan kissan ongelma. Meillä myös näen kissojen juovan aika harvoin ja märkäruuan sijasta tykkäävät vielä enemmän kuivamuonasta, joka ei ole nesteen saannin kannalta ollenkaan hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matemaatikko tämän kirjoitti, hyvä ystäväni siis. Minä tässä lueskelen vaan kommentteja näin lomareissun päätöspäivänä.

      Poista
    2. Kiitä siis matemaatikkoa vinkistä...:) Luulen että mun kissat ottaa suihkulähteen iloisina vastaan...

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!