Back to summer?

Koin perjantaina vastustamatonta hinkua pukeutua kesän ehdottomaan suosikkiini eli H&M.n turkoosiin bleiseriin. Tottahan sen kaveriksi oli sitten kaivettava saman väriset kengätkin. Minulle kesävaatteet ovat muutoin kellarissa pakattuina, mutta tätä bleiseriä en sinne raaskinut viedä, sen verran suosikiksi tämä muodostui kesän aikana. Niinpä perjantaina tapahtuikin sitten hetkellinen paluu takaisin kesän puolelle vaatteiden puolesta. Kuvat on otettu sisällä, koska ulkona tuli vettä kaatamalla...


Bleiseri: H&M
Paita: H&M
Housut: Your's
Kengät: NewLook (verkosta)
Huivi: Stockmann (Tallinna)
Laukku: Michael Kors

Ihan kiva kokonaisuus, vaikka perjantai muuten olikin sitten semmoinen päivä iltapäivästä, että olin ihan tyytyväinen kun koko päivä päättyi. Muutoin koko viikonloppu mentiin ystävien kanssa paikasta toiseen nauttien hyvästä seurasta. Kamera ei menoissa kerennyt laukusta pidemmälle (etenkin kun lauantaina tuli vettä kun aisaa ja sunnuntaina unohdin koko kameran), joten viikonlopulta ei valitettavasti ole kuvia. Perjantailta kuitenkin on vielä sateen lopputuloksen kuva, kaksoissateenkaari.

Voiko "kesäturkoosia" pitää talvellakin vai onko aika hylätä koko bleiseri kellarin syövereihin? Miten muut kesävärit?

Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille!


I had a really busy weekend and managaed not to take almost any picturest. Mostly because it was pouring rain on saturday. On Sunday I did not take camera with me. So only pictures from this weekend are these outfit pictures from Friday. I wanted to get my summer's favourite blazer on me, so it was black and lovely summer teal. Since it was raining on Friday I also managed to get a picture of this lovely double rainbow <3

What do you think, can I still wear summer teal on autumn or shoul I just forget the bright colours?

Hope you are all well!

Kommentit

  1. Kyllä turkoosia voi käyttää talvellakin ;-D. Näyttää ihan hyvältä mustan kanssa ja varmaankin myös farkkujen kanssa.

    Valkoiset vaatteet, paitoja lukuunottamatta, ovat mielestäni niin kesään kuuluvia, että niitä en käyttäisi talvella. Tosin eihän minulla valkoisia vaatteita ole, ei edes niitä kesäisiä ;-D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin toimivan farkkujen kanssa myös, pitää kokeilla vaikka viikonloppuna, miltä kokonaisuus näyttää.

      Valkoiset ovat täälläkin (paitoja ja neuleita lukuunottamatta) siirtyneet kesävaatteiden puolelle eli laatikoissa kellariin, tämä turkoosi vaan jäi vielä ajatuttamaan, että josko sittenkin vähän tätä kokeilisi. Vielä vähän.

      Poista
  2. Onpa muuten kiva asu! Näytät siinä tosi pitkältä ja hoikalta ja sääret näyttää vain jatkuvan ja jatkuvan ja jatkuvan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis. Hoikkuus tulee, luulisin ainakin, siitä että en ole kohtisuoraan kameraan päin vaan vinottain ja kyllähän korkeat korot aina auttavat asiaa kun koipiaan tahtoo pidemmäksi tehdä ;)

      Poista
  3. Ensinnäkin tuo edellisen postauksesi mekko näyttää päälläsi upealta. Toisekseen: joo, joitakin kesävärejä (eli ei pastelleja/muuten todella vaaleita/valkoisia) voi käyttää vielä tarvellakin piristämään hillittyä ja/tai tummaa asukokonaisuutta. Ainakin minusta ja minä voin. Ja kolmanneksi haluan etuoikeuden noihin turkooseihin korkkareihin, jos ne joskus päätät myydä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eiköhän se mekko ilmaannu taas jollain yhdistelmällä piakkoin päälle. Hame/mekkokausi on menossa taas. Samaa mieltä noista kesäväreistä kyllä, joten pastellit eivät vaan toimi syksyllä ja talvella päälläni.

      Etuoikeusvaraus noteerattu, mutta nuo ovat niin hyvät jalassa, että en usko niitä ihan heti pois myyväni. Muita saattaa tulla hyvinkin piakkoin myyntiin kun niitä pitää läpi käydä taas :)

      Poista
  4. Sopiihan turkoosi loistavasti myös talveenkin. Itseäni aina ihmetyttää, miksi ihmiset haluavat pukeutua niin synkkiin väreihin syksyllä ja talvella. Minun mielestäni värejä saa ja kuuluu käyttää jokaisena vuodenaikana! Varsinkin talvella jokin värikäs vaate saa vaan positiiviselle tuulelle, tulee paljon energisempi olo. :) Vau.. Upeasti taas olet yhdistellyt vaatteita. Nuo kengät ovat myös todella ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin miellän itse turkoosin, limenvihreän ja pastellisävyt kesään. Värit ovat ihania, itse miellän vain talvelle ja syksylle ns. jalokivivärit eli kirkkaat värit niiden pastellien sijaan. Ehkä voin osata lisätä turkoosin vielä talvellekin väreiksi.

      Kengät ovat suuri ihastukseni, niin kauan avokkaissa kun vaan on mahdollista ;)

      Poista
  5. Kyllä turkoosi talvivärinäkin ihan hyvin käy! Toki ehkä sopii kesäruskettuneelle iholle ehkä kauniimmin? Itse tykkään talvella enemmän joko murretuista, pehmeistä väreistä jotka talvikalpealla iholla näyttävät kauniilta. Tai sitten kylmistä, puhtaista väreistä, lilasta, puhtaan punaisesta, mustasta ja valkoisesta.
    Mutta hei, eihän sitä tarvitse noudattaa mitään sääntöjä pukeutumisen ja värien suhteen, täytyy pitää sitä mikä tuntuu kivalta ja mistä itse tykkää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki kesän päivettyneen ihan kanssa menee paremmin. Minä tosin onnistuin missaamaan koko auringon tänä kesänä, joten eipä tässä hirveän ruskettuneita olla :D Vielä emmin tuon kanssa, vaikka se mustan kanssa sopiikin, ehkä se ei ihan talvella ole suosikkini, silloin voi kietoutua punaiseen :)

      Poista
  6. Turkoosi on tosi kiva. Mielestäni pitkien housujen kanssa menee talvellakin tosi hyvin! ja ps. Ihanat kengät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Saija. Kiitos kivasta kommentistasi. Kengät ovat ihanat, hankalaa materiaalia keinomokkana pitää puhtaana, mutta onneksi niillä voi sisällä kopsutella :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos. Kaiketi se on luotettava siihen, että sitä turkoosia voi käyttää syksymmälläkin ettei ole "pelkkä" kesäväri :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!