Theater.

Meillä on ollut vuosia tapana käydä noin kerran kuussa teatterissa Äidin ja isäpuolen kanssa. Pääasiallisesti kesällä nämä kerrat jäävät muiden kesän menojen takia pois, mutta eilen avasimme syyskauden Studio Pasilan ohjelmistossa olleella Sian Morsiammella. Lienee sanottava näin alkuun, että minä olen se, joka varaa teatteriliput ja suosikkini teattereista on ehdottomasti Helsingin Kaupungin Teatteri. Olen mieltyneempi heidän ohjelmatarjontaansa kuin esim. Kansallisteatterin. HKT.tä puoltavat toki myös suosikki lavanäyttelijöiden kiinnitykset. En silti sano, että mikään teatteri olisi koskaan huonosta, vaikka se ei juuri omaan makuuni sattuisikaan.

Minulta on myös kyselty, niin livenä kuin muutaman kerran täältäkin, mistä saan tapani yhdistellä vaatteita. Kerroin keskiviikkona saavani paljon vaikutteita Wendy's Lookbookista, mutta se suurin esikuvani ja idolini vaatetuksen suhteen on Äitini. Toimistotyössä niin kauan kuin minä muistan käynyt Äiti on aina ollut hillitty ja tyylikäs, pyynnöstä sain kuvata teatterivaatetuksen:


Minä tykästyin tähän Äidin työvaatekokonaisuuteen (joissa on hyvä teatteriinkin tulla) suunnattomasti. Mutta täältä minä olen oppinut värejä ja vaatteita yhdistelemään, katsomalla ja kopioimalla tätä kauniin klassista ja ajatonta tyyliä.


Teatterireissun suurin yllätys oli kuitenkin isäpuolen uudet kengät. Ruskeat! Tiedättehän kun miehet välillä ovat piintyneet ajatukseen, että kengät voivat olla vain mustat... Kotinörtilläkin on siis toivoa sen suhteen, että miehen jaloissa näkisi joskus jotain muutakin kuin perus mustia kenkiä. Sanoikin vielä konjakin väriseksi näitä. Hih.

Bleiseri/Blazer: H&M
Paita/Blouse: Mexx
Housut/Trousers: Mexx
Kengät/Shoes: NewLook (verkosta/online)
Huivi/Scarf: Mexx
Laukku/Bag: Mulberry
Lehti/Magazine: Teatterin ohjelmistolehti/from teather

Tietämättä mitä Äiti laittoi päällensä, laitoin minä tämän kokonaisuuden... Ei se omena kovin kauas putoa näemmä. Huivi on muuten uusi, mutta uusista jutuista olen laittamassa huomenna enemmän juttua, kun saan kuvattua ne kaikki.

Sain myös eilen ihastuttavan "neuloin aikani kuluksi" koristetyynyn, joka löysi heti paikkansa sängyn päältä. Kuvausta varten levitin alle huovan, päiväpeitto kun on myös valkoinen. Kiitos Äiti tästä kaunottaresta <3

Kaikille lukijoille hyvää viikonloppua!


I was at theater with my mother and my stepfather yesterday. We have been going to see different shows once a month since I can remember. Yesterday it was a begining of autumn season when it comes to us going to see some shows.

I have been asked where I get my inspiration on what to wear or do I have any idols when it comes to dressing up. I told you about Wendy's Lookbook on Wednesday and how her outfits inpire me, but I don't have an idol, but one: My Mother. She's always been stylish and she's the one that taught me to dress up. A picture of her teather outfit is a good start to see what I mean. Also, my stepdad's new shoes! They are not black!

I had a normal working outfit on me, I did not know Mum was going to wear red as well... I'm my Mother's daughter. She also made me this love pillow. It's so lovely and beautiful <3

Have a great weekend and hope you are all well!

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi. Tätä se lukihöiriö teettää, ei aamulla ennen kahvia osaa kirjoittaa :)

      Poista
    2. Englannin h:t on vaikeita, vaikkei lukihäröä olisikaan; with taipuu usein whitiksi ja niin edelleen.

      T. Sama anonyymi

      Poista
    3. Totta puhut kyllä. Hyvää viikonloppua sinne!

      Poista
  2. Mekin käymme aika paljon teatterissa, mitä näytelmiä suosittelisit?
    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teatterissa on minusta ihana käydä. Ensihätään mieleen tulee Metsä. Pidin tästä HKT:ssä tovin pyörineestä näytelmästä todella paljon. Metsä on täynnä oivaltavaa komediaa ja näyttelijä suoritukset ovat huikeita.

      Pidän itse kevyemmästä näytelmästä kuin ajoittain raskaastakin draamasta, silti Sylvi ja Anita pääsee tähän toiseksi suositukseksi, näin historian harrastajana. On hienoa katsoa kahta vahvaa naista tulkittavan niin hyvin.

      Oma hienoutensa on myös Kuninkaan Puheessa, josta nautin myös. Veti vertoja elokuvalle ja ottaen sen näyttelijäkaartin huomioon on se paljon. Voisin suositella muitakin, muttanjätän nyt tähän tällä erää. Uusista raportoin kyllä kun käymme.

      Poista
  3. Teatterikokemuksista olisi mukava kuulla, ja näytelmävinkit kelpaavat aina! Minä olen vähän miettinyt nyt Espoon kaupunginteatteria, jossa menee Fingerpori-näytelmä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä noista Pauskalle laittamistani vinkeistä on apua. Fingerpori kuulostaisi mielenkiintoiselta kyllä, pitää harkita. Kiitos vinkistä, en huomannut sen tulleen ohjelmistoon edes.

      Poista
  4. Helsingin Kaupunginteatteri ON paras! Jotenkin se vaan on... niin ihana paikka. Ihana tuo uusi huivisi. Punainen on kiva lisä syksyyn. Hyvää viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään osaa kuvailla, se vaan on :) Kiitos, huiviin ihastuin heti kun sen Mexxin sivuilla näin, värikin on nimeltään red dahlia :)

      Hyvää viikonloppua sinne myös :)

      Poista
  5. Nyt ainakin voin sanoa, että tuo susta otetttu kuva on taatusti Pasilasta ;) Vanha työpaikkani on tuosta kuvasta vähän eteenpäin... ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!