It's Friday!

Tällä viikolla on ollut kohtalaisen paljon kiirettä, kuva saldo on jäänyt muiden kiireiden keskellä vähemmälle. Tänään se kuitenkin töiden jälkeen helpottaa, viikonloppuna on Halloweenbileet, mutta ne ovat alle kilometrin päässä kotoa, joten sinne voi kävellä lauantaina iltaa istumaan. Muutoin mitään ei ole suunniteltu. Uusimman Bondin esitysaikoja kyllä vilkuilin tuossa, jos niistä löytyisi sopiva, mutta edessä siis ihana viikonloppu, jolloin ei ole mitään suurempaa tekemistä.

Asukuvat otettiin eilen illalla rapussa. Vaatteetkin ovat heijastelleet kiirettä, sitä että niiden on oltava mukavat päällä. Eilistä kokonaisuutta inspiroi Sarin asukokonaisuus tältä viikolta. Kiitos Sari tästä kokonaisuus vinkistä, pelastit torstai aamuni vaateongelman!

Eilen sitten kiireen helpottamisen jälkeen intoonnuin illalla etsimään erilaisia ohjeita hiusten kuohkeuttamiseen/kihartamiseen saatuani ihanan palautteen siitä, että kokeilisin miltä kihara näyttää. Niinpä minä sitten hyvän tovin etsin keinoa kihartaa tukka laiskuuteeni sopivasti, eli yönaikana kun nukun. Katsotaan mikä on lopputulos. Eilen tulleet uudet housut toivat myös uutta pontta tähän aamuun.

Virkeämpänä kohti viikonloppua, oikein hyvää viikon vaihdetta teille!




Paita/Blouse: Mexx
Neuletakk/Cardigan: Mexx
Housut/Trousers: Evans
Kengät/Shoes: Esprit
Huivi/Scarf: Mulberry
Laukku/Bag: Mulberry

It's been a busy week, not with nice things I have to say. Work and other things you just need to do. So I'm happy it's Friday and I can relax for the weekend. Nothing big, going to a Halloween party on Saturday and maybe going to see the latest James Bond movie. 

I tried to make smothing different to my hair today and I also had new trousers, so all the better for today.

What are your weekend plans?
Hope you are all well!

Kommentit

  1. You always seem to have such amazing cardigans! I am jealous!
    Happy Friday!

    Clare
    Understated Classics

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Clare! I do have quite a many of them, I get cold really easy and I need them sine living in Finland :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!