17.11.2012

Me and theater.

Minä ja teatteri. Mikä aihe! Olen kuitenkin jo vähän aikaa tätä paljon tekstiä sisältää aihetta päässäni pyöritellyt ja päätinkin tästä sitten enemmän kertoa, ilmeisen teatteri-ihmisiä kun siellä lukijoissakin on. Varoitan jo valmiiksi, että tästä tulee oikea wikipedia- ja muiden linkkien ilotulitus ja kovin pitkä teksti muutenkin. Koettakaa jaksaa mukana teatteriin kuten minä sen näen.


Voisi sanoa, että tästä kaikesta voi "syyttää" Äitiäni, joka on istuttanut rakkauden teatteria kohtaan minuun. Ensimmäinen muistikuvani teatterista on Robin Hood joka esitettiin silloisessa Teatteri Pienessä Suomessa (ennen Intiimiteatteri, nykyisin Studio Pasila). Sanoisin, että näytelmä on esitetty joskus 1980-luvun lopussa tai 1990-luvun alussa. Joka tapauksessa olen ollut ala-asteen ensimmäisillä luokilla eli rohkeasti väittäisin, että jossain vuosien 1988 ja 1993 välillä. Jos joku muistaa minä vuonna, niin otan tiedon kiitollisena vastaan.

Seuraava teatteri, jonka muistan varmiten käyneeni katsomassa joka ikinen vuosi oli Linnanmäellä Uusi Iloinen Teatteri eli UIT. UIT ensi-illassa oli tradiotio monen monta vuotta (vain kaksi viimeistä vuotta on jäänyt väliin ja vuoden 1993 Ne halii meitin -revyy on se, jonka muistan jo nimestä päätellen varmasti nähneeni, veikkaan ainakin yhtä aikaisempaa). Vahvimpina muistoina Jussi Lampi näyttelemässä pientä hyljettä kun Puntti Valtonen oli suuri hai. Istuin katsomossa samaistumassa Mandin Välitallaiseen, olinhan suunnilleen saman ikäinen, jokusen vuoden vanhempi. Musiikki ja teatteri samassa. Tiedättekö, Helsingin kaupunginteatterissa on eräs käsiohjelman myyjä suuren näyttämön näytöksissä, eräs vanha herrasmies, jonka minä muistan jo UIT:ista. Joka kerta ostan käsiohjelman hymyillen, hän on minulle osa teatterikokemusta.


Yksi vahvimmista vaikuttajista omaan rakkauteeni historiaa kohtaan sen sijaan ovat olleet Laila Hirvisaaren Kansallisteatteriin kirjoittamat näytelmät Keisarin perhe ja Pyhä Paholainen (1993) sekä näytelmä Katariina II Suuresta (1996).  Ne yhdessä Sonja-kirjasarjan kanssa saivat lukemaan enemmän ja enemmän Venäjän keisarihistoriaa. Samalla ne saivat myös ihastumaan kahteen näyttelijään: Terhi Panulaan ja Kyllikki Forsselliin. Vahvojen naisroolien näyttelijät, todelliset tulkitsijat. Käyn harvoin Kansallisteatterissa ja jos käyn, niin silloin käyn katsomassa näytelmän nimen omaan Terhin takia. Viimeisimpänä Musta purje Valkea purje joka oli kuin kirjoitettu tälle vahvojen naisten ihailtavalle tulkitsijalle.

Seuraavana tulivat musikaalit. Soud of Musicin näin kirjastosta vuokratulta VHS:ltä, mutta West Side Storyn olen nähnyt Helsingin kaupungin teatterin suurella näyttämöllä ensimmäisen kerran. En tiennyt miten näytelmä loppuu, en ole koskaan ennen sitä tai sen jälkeen itkenyt teatterissa yhtä paljon. Lion king Lontoossa, Miss Saigon New Yorkissa. Wicked ja Maija Poppanen olivat parempia kuin koskaan edes uskalsin olettaa ja Maija Poppanen on sentään suosikki Disney klassikkoni. Musikaalien kanssa minä aina lumoudun eniten.


Suosikkeja, suosikkeja ja suosikkeja. Monet näyttelijät ovat mieleeni, katsoin Salattuja elämiäkin niin kauan kun Sami Uotila oli sarjassa. Sarjan ihan alkuvaiheessa siis, mies on muuten paljon parempi lavalla kuin TV:ssä. Yksi hienoimmista viikoista noin teatteria ajatellen oli nähdä jo lapsuudessani lempi näyttelijäksi noussut Lasse Pöysti kahdesti lavalla saman viikon aikana. Maanantaina se oli Viimeinen Sikari ja torstaina Kvartetti. Kvartetista voisin kertoa vaikka kuinka ja kanssa. Näin näytelmän yhteensä kolme kertaa ja kummallakin miehityksellä. Joka kerta elin mukana, joka kerta se oli yhtä hieno kokemus. Ymmärrän miksi se lopetettiin, mutta ah ja voih, niin mielelläni näkisin sen vielä uudelleen ja uudelleen. Mutta se on teatterin taikaa, kaikkea ei voi nähdä aina uudelleen. Aikansa kutakin.

Paitsi että HKT:n trailereista löytyy videolta pieni pätkä Viimeisestä sikarista, siellä voin aina vierailla. Suurimasta osasta menossa olevia näytelmiä löytyy myös traileri, minusta se on kerrassaan herkullinen idea. Katsoa vähän etukäteen mitä on tarjolla.


Meillä on Äidin ja isäpuolen kanssa tapana käydä se kerran kuussa teatterissa, aina ei kesällä mennä, joten noin kahdeksan kertaa vuodessa. Se on todella paljon. Tiedättekö mitä tapahtui kun varasin viimeksi viikko sitten lippuja Helsingin kaupungin teatteriin? Annoin varausnumerona toimivan puhelinnumeroni varaajalle ja kertoessani mihin seuraavaksi varaisin lippuja (Hamlet) sain kuulla "Siinähän on Asko Sarkola eli otetaanko ihan eturivistä keskeltä?". Meinasin tukehtua taukokahviini. Olen lukuisia kertoja varannut liput näytelmiin jossa Sarkola on ja joka kerta kertonut, että pitää olla eturivistä, että Sarkola on Äidin lempinäyttelijä ja pitää nähdä ilmeet läheltä. Joku oikeasti muisti tämän! Jos näytelmässä on vielä Esko Roine niin meillä mennään ehdottomasti se katsomaan. Aina.

Olen komedian ystävä, ehdottomasti. En halveksu tai väheksy kantaaottavaa tai raskaampaa kolmen tunnin näytelmä pläjäyksiä, mutta minä käyn teatterissa ehdottomasti viikolla ja ehdottomasti saadakseni nauraa. Tässä kohdassa on nyt sitten kehuttava sitä suosikkiani ja sanottava, että vain Helsingin kaupunginteatteri on pystynyt siihen, että tällä hetkellä ohjelmista löytyvästä suomenkielisestä ohjelmistosta olen huhtikuun loppuun mennessä nähnyt joka ikisen näytelmän.


Minusta HKT vetää pääkaupunkiseudun teattereista pisimmän korren noin melkein joka kohdassa. Pysäköinti on vaivatonta ja julkisilla pääsee helposti. Paikka itsessään on kaunis jos teatterin jälkeen tahtoo siitä kävellä vaikka keskustaan. WC-tilatkin ovat riittävät (jokainen nainen tietää miten ensiarvoisen tärkeää se on väliajalla). Sitten voidaan mennä siihen ns. itse asiaan. Neil Hardwick tekee mielettömän hyviä komedia ohjauksia, kuten muutkin ohjaajat, mutta hän on suosikkini. Santeri Kinnunen on yksi ehdottomista suosikeistani eläkkeelle jääneen Lasse Pöystin ohella tietenkin. HKT:n näytelmät ovat ihmisläheisiä. On musikaalia ja komediaa. On myös teatteriversioita tunnetuista elokuvista (Kuninkaan puhe) sekä kuuluisia näytelmiä Suomeen tuotuina (Metsä). Siksi minä vannonkin HKT:n nimeen.

Ja yksi perinne on vielä kertomatta. Me kävimme vuosia uuden vuoden aattona teatterissa Äidin ja isäpuolen kanssa. sitten täytin 18 ja muut "riennot" alkoivat vetää uutena vuotena puoleensa. Monta vuotta olimme kavereidemme kanssa mökillä, viime vuonna Kotinörtin kanssa Kööpenhaminassa. Tänä vuonna aatto on viikolla ja häihin säästämisen nimissä päätimme olla menemättä suuremmin minnekään. Paitsi: Viulunsoittaja katolla! Olen nyt hehkunut tätä kohta pari viikkoa. Aatto teatteri odottaa jälleen kerran. Se on "ykköset ylle" ja kohti uutta perinnettä, aattoteatteria Kotinörtin kanssa. Väitän, että tässäkin kohdassa HKT vie perinteissä voiton.

Pidän teidät kuitenkin "postattuna" teattereista. Teatteri-tagin alta löytyy muutamasta aikaisemmin katsotusta lyhyt pätkä ja jatkoa seuraa Armin, Hamletin ja muutaman muun seurassa. Helmikuun lopulle saakka on varattuna lippuja, joten teatteri-ihmiset: pysykää kuulolla.

Miten te, käyttekö te paljon teatterissa?

Muut kuvat ovat omiani, tämä on koneen syövereistä löydetty.
There is a long story in finnish about me and my love to theater. I go to theater a lot, but unfortunately only finnis one tough I have seen Miss Saigon in New York and Lion King in London. I just love to sit in the audience and watch a play.

So hope you are all well and spending a great weekend!

7 kommenttia:

  1. Teatterissa tulee kyllä käytyä jonkin verran, tällä viikolla kävin hakemassa liput Yhden asunnon loukkuun =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö mieli teki kiljua "Jee, en ole ainut joka käy teatterissa!" :D Toivottavasti yhden asunnon loukku on hyvä, kerrothan sitten oliko (että tiedän minäkin mitä olen menossa katsomaan) :)

      Poista
    2. Olen menossa vasta 5.12. mutta kerron kyllä sitten =)

      Poista
    3. Aina kiinnostaa muiden ajatukset näytelmistä, minua ainakin :)

      Poista
    4. Näytelmä oli ihan ok. Ei parhaita, mutta oli siinä hetkensä =)

      Poista
  2. Ihan mahtava kirjoitus, kiitos tästä! Tykkään myös teatterista tosi paljon, siksipä suosittelenkin Sinulle ehdottomasti reissua Suomussalmelle Teatteri Retikkaan ensi kesänä, meille voi tulla lounaalle tai kahville samalla reissulla. Olen varma siitä, ettet pety - jo yksin näytelmien kieli on niin hurmaavaa muusta puhumattakaan. Me näimme viimeksi Murhaloukun Tampereella, kohta on vuorossa kauan odottamani Kristina från Duvemåla. Meillä oli ruotsin appron kirjallisuuskurssilla Utvandrarna luettavana ja siitä inspiroituneena luin kaikki Mobergin sen sarjan teokset, muistaakseni vielä sekä suomeksi että ruotsiksi, joten aihe on hyvin tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan. Sydämestä tuo tuli kirjoitettua, sen verran tärkeä harrastus se itselleni kuitenkin on. Ehdottomasti ensi kesänä reissu Suomussalmelle kuulostaa hyvältä, teatterin ja myös sinun näkemisesi takia :) Voi kun aika riittäisi monen teatterin näkemiseen, kerran kuussa taitaa kuitenkin olla maksimi. Kesäteatteri kuulostaa kuitenkin todella hyvältä!

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!