Our home.

Joskus kesällä jo minulta kyseltiin, haluaisinko kertoa ja näyttää enemmän kodistamme. Silloin kieltäydyin ja edelleen en varsinaisia sisustuspostauksia tee. Silti jo hetken on mielessäni itänyt ajatus siitä, että kuvaisin edes muutaman pienen yksityiskohdan kodistamme. Joten näiden yksityiskohtien kautta, tervetuloa meille!


Taulu on Seinäjoelta ja kirjatuet Lissabonista.
Upper one is fro Seinäjoki (city in western Finland) and bookholders from Lisbon.

Meillä näkyy sisustuksessa ja monessa muussakin asiassa kummankin rakkaus fantasiaan niin kirjallisuutena kuin elokuvinakin, kuin myös mm. lautapelien muodossa.Lohikäärmeet ja yksisarviset löytyvät kotoa yksityiskohdista ja vain harva elokuva on päässyt hyllyyn saakka (loput ovat laatikoissa sängyn alla kun ne on ensin siirretty kovalevyille). Ykkös leffa on muuten DVD-soittimen päällä, en näiden kuvien takia alkanut siivoamaan mitenkään tai muutenkaan muuttamaan kotiamme erikoisesti.



Kirjoja ei voi koskaan, ei sitten ikinä olla liikaa. Meillä on kolme 120cm leveää 185cm korkeaa kirjahyllyä lattiasta kattoon täynnä kirjoja kolmella kielellä. Sekä tämmöinen Ikean pieni valkoinen, jonne on pinottu viimeisimpänä ostettuja kirjoja. Kirjahyllyt pitäisi järjestää, sarjoihin on tullut täydennystä jne. Se vaan tarkoittaisi kaikkien kirjojen alas ottamista. Huoh mikä urakka. Kumpikin meistä on kirjahulluja ja sen taitaa kyllä huomatakin. 90% hyllyissä olevista kirjoita on luettu, osa useampaan kertaan. Loput odottavat luetuksi tulemista (meillä on kummallakin paha tapa ostaa useampi kirja kerralla). Ai joo, keittokirjat vievät keittiöstä yhden lyhyen hyllyn verran tilaa...


Taulut Lontoosta, kynttilänjalka Mark's&Spenceriltä.
Paintings from London, candelholder from Mark's&Spencer.

Meillä huokuu kotona myös kaksi kaupunkia. Sisustuksessa ja sydämessä. Lontoo on itselleni rakas kaupunki, vaikka en siellä on viiteen vuoteen olekaan käynyt, niin etenkin 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa siellä tuli oleiltua useamman kerran vuodessa. Minä etenkin meistä kahdesta sisustan näillä muistoilla ja monesti katsonkin juuri noiden yläkuvien tapaisia tauluja (tai painokuviahan ne oikeasti ovat) matkamuistoksi. Ne eivät paina juuri mitään, mutta ovat sitäkin tärkeämpiä. Vastaavat kuin Lontoosta löytyvät ainakin New Yorkista, Varsovasta sekä Tallinnasta. Lisää on tulossa aivan varmasti.


Kuvat on itse otettu Irlannista, kehys sieltä samoin. Viskit Dublinin kentältä, lasit peritty Äidin vanhemmilta.
Pictures are taken by me from Ireland and whiskeys are from Dublin airport. Glases are from my Mother parents.

Ai se toinen kaupunki? Dublin ja oikeastaan koko Irlanti. Lukuisissa valokuvissa (joita parista tosissani olen harkinnut canvastauluakin) ja niin monessa matkamuistossa, että olen jossain vaiheessa lakannut laskemasta jo. Kotinörtti harrastaa viskejä, keräileekin niitä (joskin hyvin hiljaksiin). Pala Irlantia on jopa suunniteltu osaksi häitämme. Siitä sitten elokuussa enemmän. Muutakin siis kuin viskiä, vaikka sitäkin aivan varmasti luvassa.



Ylin kyltti Debenhams, seuraava Dublinin Dunnesilta ja raitamukit Espritiltä.
First one from Debenhams, second from Dunnes Dublin and cups are from Esprit.

Keittiössä, poiketen muusta asunnosta, on muutakin väriä kuin valkoista ja ruskeaa. Sinistä nimittäin. Olen todella arka sisustaja ja ns. turvavärejäni ovatkin ruskea ja valkoinen maustettuna sinisellä. Koti on siis harmonisen rauhallinen ja taulut (sekä aikamoinen määrä kynttilänjalkoja...) tuovat omaa väriä. Viihdyn rauhallisten värien keskellä ja Kotinörtti ei ainakaan tähän mennessä ole pahemmin sisustusväreistäni valittanut. Astiat muuten, noita mukeja ja aamukahvimukejamme lukuun ottamatta ovat Iittalan mustaa Teemaa.

Valkoinen tyynynpäällinen Äidin tekemä, muut Prismasta. Rukea päiväpeitto H&M, valkoinen Prismasta.
White illowcase made by my Mother, brown ones on local store. Brown bedding from H&M and white on a local store.

Sänky on ostettu vuosia sitten, se oli opiskelijalle hirvittävä sijoitus, mutta se on edelleen mieleiseni. Se on siis oikeastaan semmoinen sivustavedettävä malli, mutta asettelemalla 120cm leveän patjan siihen se on meille varsin hyvä. Kuva siis ei ole päädystä vaan pitkältä sivulta. Meillä on tällä hetkellä sen verran pieni asunto (uuden metsästys alkakoon tammikuussa!) että Kotinörtin vanhemmilla säilössä olevaa, Kotinörtillä Turussa ollutta 180cm leveää sänkyä on tänne turha raahata. Tämä kelvatkoon siihen saakka. Uudessa asunnossa tämä sitten lienee joko sohvana tai mahdollisen vierashuoneen sänkynä. Päiväpeittoja on tosiaan kaksi, ruskea on H&M yhden hengen sängyn päiväpeitto josta tykkään tuon valkoisen kanssa niin, että tuo on jalkopäässä tuo ruskea, vähän niin kuin huopana.

Siihen päättyy tämä lyhyt, mutta toivottavasti edes vähän meidän kodista kertonut sunnuntai merkintä. Viimeisessä kuvassa vielä asunnon ainut vaaleanpunainen eli sekin tunnearvoltaan rikas, rakas pehmonalleni Tivoli.

Leppoisaa sunnuntaita!


I have been asked couple of times to get some photos of our house (appartment actually, we don't have the whole house). We both love fantasy on books and in movies. We have huge amount of books and we are not going to give up on those. Just trying not to get that much anymore. Before new appartment wich we'll start to look on Janyary. I love London, I love also to decorate from pictures in different places I've been in. And Ireland, our dear loved Eire shows in almost everywhere in our appartment. I decorate on brown, white and a hint of blue. My dear teddybear is the only exception, but since my boyfriend bought it I think I can live with the fact that it's pink.

Have a great Sunday and hope you are all well!

Kommentit

  1. Tuo sänky on vaan niin ihana, meillä on se hopeisen/harmaan värisenä vierashuoneessa :) Ja se on kulkenut matkassani vuodesta 2002.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis. Yhtä vanha on meidänkin versio ja edelleen kovin rakas ja tärkeä :)

      Poista
  2. Kauniin harmooniset sävyt teidän kodissa, me like♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sisustan tuollaisilla turvallisilla väreillä, kyllästyn kovin helposti vaatteissakin, niin ennemmin sitten pöytätableteilla jne. muuta väriä tuohon perus "pohjaan" :)

      Poista
  3. Söpö koti teillä! Ihan sun näköistä :)

    VastaaPoista
  4. Kivoja kotikuvia, kylläpä tuli vahvasti Irlanti mieleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amanda! Se on meillä kyllä lähdellä sydäntä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!