Something I wear everyday.

Koska kipeänä olon jälkeen on asukuvia tasan nolla (kotihousuista ja hupparista ei välttämättä saisi kovin mielenkiintoisia kuvia) niin ajattelin esitellä teille jotain jota pidän päivittäin ylläni nimittäin päivittäiset koruni. Omistan kohtalaisen määrän koruja, mutta nämä ovat viimeaikoina olleet ne ehdottomasti käytetyimmät versiot, joten nämä mielestäni kaipasivat esittelyä myös.



Lasken tässä kohdassa silmälasit koruksi, pidänhän niitä joka päivä ja hintaluokkakaan ei ole mikään kovin edullinen. Laseilla saa myös muutettua ulkonäköä yhtä nopeasti kuin koruillakin. Nämä kevyempikehyksiset ovat olleet ahkerammassa käytössä kuin "tukevammat" versiot. Tuntuvat enemmän omilta, vaikka toisissakaan ei ole mitään vikaa. Olen huono vaihtamaan arkikorujani ja sama pätee silmälaseihinkin.


Kaikki kelloni ovat Espritin ja tämä vähän blingiä sisältävä valkotaustainen on ollut vakiokelloni keväästä saakka. Harkitsen hiljalleen siirtyväni mustapohjaiseen kelloon, mutta tämä on ainakin toistaiseksi voittanut aamuisin.


Kihlasormustani en ota pois edes nukkuessani, mutta vielä kauemmin kädessäni on kulkenut rakkaalta ystäväni vuosia sitten saamani hopea-meripihkainen sormus. Tämä on ollut joka päivä mukanani likemmäs kymmenen vuotta ja edelleen se on mielestäni yksinkertaisen kaunis. Tunnearvo kummallakin sormuksella on mittaamaton.


Turusta jostain kultasepän liikkeestä noin vuosi sitten ostetut hopeiset pallokorvikset. Olen jollekin (nikkelille?) allerginen, että rihkamakorviksia en voi pitää montaa päivää peräkkäin ja siksi nämä kokonaan hopeiset pallukat ovatkin olleet suosikkejani viime aikoina. Kovin paljon en korviksiakaan vaihtele, niitä kuitenkin useinmiten.


Lisää koruja, joita en vaihta. Kotinörtiltä toissa jouluna lahjaksi saamani hopeinen sydän on killunut kaulassani siitä joulusta lähtien. Otan tämän pois jos oikeasti asustan kaulakorulla, mutta se tapahtuu pääasiallisesti vain juhlissa.

Kaikkineen olen siis äärettömän huono vaihtelemaan korujani, vaikka omistankin niitä uskomattoman määrän ja kaiken päälle vielä haaveilen uusistakin. Juhliin vaihdan korujani, mutta arkisin päälle pujahtavat samat korut päivä toisensa jälkeen.

Miten te? Vaihteletteko koruja vai ovatko samat koko ajan käytössä?

Hyvää torstaita!

Since been ill there is no outfit of the day photos. Instead I decided to show you the jewelry I wear every day. I do count eyewear as jewelry since I do wear them every day and it's an easy way to change your looks. I do tend to wear the same ones every day. I also wear quite the same watch, I do change it for a party tough. My engagement ring and the other ring (one with amber on it) I wear every day. Amber ring I got from a dear friend almost ten years ago. I also like suttle earrings and my neglase was a christmas present form my boyfriend couple of years ago.

Here are my eveday jewerly? Do you change your jewerly every day or do you wear the same ones?

Hope you are all well!

Kommentit

  1. Ihana tuo sydänkoru! Itse pidän päivittäin ranteessa Guessin kelloa, jonka sain 10-vuotispäivänämme mieheltäni. Kello on kuin koru ja sillä on suuri tunnearvo. :)

    Toivottavasti lenssu alkaa helpottaa, täällä on myös pärskitty ja niistetty kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kaunis. Lahjat tuppaavat itselläkin jäämään käyttöön. Kellot olen kyllä itse ostanut ja niihin kovin kiintynyt-

      Kyllä se täällä helpottaa jo, kuume laski, jälki pärskinnät menossa enää :)

      Poista
  2. Meripihkasormuksesi on upea! Ei mikään ihme, että se on lempparisi.

    Olen kanssa huono vaihtelemaan koruja, samat sormukset, korvikset ja kaulakorut aina päällä, pitäisikin oikein haastaa itsensä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä, on tunnettu makuni just eikä melkein :)

      Mietin tässä ihan samaa, että jos koettaisin vaihtaa edes korviksia päivittäin enkä jumittaisi noissa samoissa. Mitä jos yritetään yhdessä vaihdella edes osaa koruista? :)

      Poista
  3. I love these classic silver lives and I change my jewelry everyday!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh my, I envy you for having the inspiration to change all the jewelry everyday :)

      Poista
  4. Mun suosikit noista kaikista taas taitaa olla helmikorvakorut. Ihanat. Mulla on kanssa aina arkisin samat korut sormissa, korvissa ja ranteessa. Enkä ota mitään niistä pois öisin. Juhliin sitten vaihdan yleensä jotain muuta. Mun ihon sävyyn sopii paremmin kulta kuin hopea ja mun "arkikorut" onkin kultaisia. On mulla silti paljon hopeisiakin ja tykkään niistä yhtälailla. Kauniita kaikki nämä sinunkin korusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään pallokorviksista muutenkin, sopivat arkeen nätisti. Nukun kanssa korujen kanssa, paitsi kellon, sen otan pois. Korvikset ja mahdolliset rannekorut jos ovat jotain muuta kuin aitoja metalleja.

      Mä en ole koskaan oppinut pitämään oikein keltakultaisia koruja, niin hopealla ja valkokullalla mennään täällä. Jotenkin siihen on tottunut niin keltakulta näyttää omituiselta :) Tottumiskysymys eittämättä.

      Poista
  5. Muuten mä vaihtelen koruja jonkun verran ja rannekelloa, mutta Nomination ranneke on joka päivä mun oikeassa ranteessa. Siinä on niin ihania paloja ja muistoja, joten tunnearvo on mittaamaton. Saattaa se ehkä olla jo so last season, mutta who cares? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei sillä ole merkitystä jos ei ole just nyt muodissa jos on itselle rakas ja tärkeä koru. Meripihka taisi olla muotia viimeksi 20 vuotta sitten :D Sain tänään aamulla oikein inspiraation ja vaihdoin sekä kellon, että korvakorut. Itselleni se on jo suuri suoritus :)

      Poista
  6. heheh vai meripihka muodissa 20 vuotta sitten? No siinä tapauksessa olen toivottoman muoditon sillä käytän myös meripihkasormusta harva se päivä... se on rakas muisto Kreikasta ja tuo mieleen ihania muistoja lämpimistä päivistä ja autioista hiekkarannoista ja ihanasta raikkaasta kreikkalaisesta salataatista pikku tarvernoissa...

    siis asiaan! sun meripihkasormus (ja muutkin korut) on tosi kauniita ja juurikin arkeen sopivia. Ei niitä tarvitse välttämättä aina vaihdella. Voi pysyä siinä mikä itsestä tuntuu kodikkaalta. Itse vaihtelen jokin verran, koska pääsääntöisesti riisun aina kaikki korut kun tulen kotiin. Käytäntö on osoittanut että koirien kanssa se on turvallisinta. Mulle aina sattuu havereita ja pelkään että koiran tassu tai hammas ottaa esim korvakoruun ja korva repeää... onpa kerran käynyt niinkin että koiran hammas metsässä vähingossa kolahti arvokkaaseen perintö rubiini sormukseen ja rubiini lensi tiehensä ja jäi sille tielleen...

    Toipumista flunssasta sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan siis yhdessä epämuodikkaita rakkaiden meripihkakorujemme kanssa :) En kyllä oikeasti tiedä koska se olisi ollut muotia, joten siitä tuo 20 vuotta sitten heitto tuli :)

      Minä en osaa koruja riisua oikeastaan ollenkaan, ei tosin ole tuollaisia turvallisuusvaarojakaan niiden kanssa. Onneksi näin. Ikävää sormuksen kannalta, että noin kävi. Viimeksi tänään kadotin korviksen taka-osan jonnekin. Sen siitä saa kun koettaa eri korviset ottaa, kadotan osia :)

      Poista
  7. Mullakin on kasa koruja, mutta käytän niistä vain pienen pientä osaa.. Valitsen päivittäin joko hopeisen setin tai kullanvärisen setin ja niillä sitä sitten mennään, päivästä toiseen:) Ja illalla on pakonomainen tarve päästä kaikista koruista eroon. En käytä kotona yhtään mitään korua, en edes niitä kaikkein tärkeimpiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas on ihan alaston olo ilman sormuksia. Muut voi jättää pois, niitä ei.Pitää koettaa saada tuo eilinen musta setti edes ajoittain käyttöön, olisi jotain vaihtelua. Kunhan ensin uuden korviksen kannan löydän :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!