My hair saviors.

Kuten eilen lupasinkin, niin kerron teille nyt kahdesta hiusteni pelastajasta. Pidempään blogia seuranneet tietävät, että olen hyvän tovin jo taistellut hiusteni kanssa. Aloitin kunnon leikkuulla ja hiusten värjäämisellä tummemmiksi. Jatkoin kookosöljyhoidoilla, jotka auttoivat nekin, mutta silti tuo latvani tuppasi purkkaantumaan kerta toisensa jälkeen. Hiuksista katosi kokonaan kiilto ja ne olivat kovin elottomat. Olin jo luovuttamassa, että leikkaan hiukset polkaksi. Olen kuitenkin lapsesta haaveillut astelevani alttarille pitkissä hiuksissa, joten tämän haaveen takia olen halunnut taistella tämän kuontalon kanssa.

Föönaan hiukseni vain jos on pakko ja aina mahdollisimman viileällä puhalluksella. Kuuman kanssa käytän aina lämpösuojaa, samoin ääriharvoin käyttämäni kihartimen kanssa toimin samoin. Letitän hiukseni yöksi ja vältän ponnareita joissa on metallia. Silti hiukset oli pakko pitää kiinni, koska ne näyttivät niin elottomilta. Kunnes minä, jokusen pohdinnan ja googlettamisen jälkeen tilasin ensin öljyn ja sitten harjan...


Luettuani useasta lehdestä suosituksia Maroccon oilista uskaltauduin Feeluniquelta sen tilaamaan. Tällaisen pienen matka koko pullon ja siitä tuon kevyemmän version (en usko, että oma tukkani tarvitsee järeämpää versiota). Sivukommenttina, Feeluniquen sivuilla lukee, että tätä ei toimiteta UK:n ulkopuolelle, kyllä toimitetaan, en tiedä, miksi siellä lukee niin. Tilasin pienen kokeilupullon ja ohjeistuksen mukaisesti levitin sitä hiuksiini suihkun jälkeen ennen hiusten harjaamista. Tein kerran syvähoidonkin levittämällä yöllä hiuksiini ja jättämällä letitettyihin hiuksiin vaikuttamaan kunnon määrän öljyä.

On vaan sanottava, että tuo tavara toimii. Se imeytyy melkein samantien eikä jätä hiuksia raskaan oloisiksi. Parin viikon ahkeran käytön jälkeen alkoi näkyä todella suurta muutosta. Hiukseni saivat takaisin kiiltonsa. Kun on tämmöinen suora ja luiru tukka, niin sen pitää edes olla kiiltävä ja hyvinvoiva. Tuheaahan tästä ei saa sitten tekemälläkään. Ehkä joskus vielä leikkaan lyhyemmäksikin tämän, mutta sen aika ei ole vielä.


Seuraavaksi tilaukseen lähtee ehdottomasti isompi pullo. Tästä en ole luopumassa ihan heti. Tämä nimittäin hiusteni lisäksi on parantanut käsivarsieni kuivan ihon. suihkun jälkeen tätä laittaessa yleensä pyyhin loppu öljyn käsivarsiini ja sitä myöden kun hiukset alkoivat taas kiiltää niin parani käsivarsistanikin kaikki kuivat kohdat. Hyöty, jota en ollut tullut edes ajatelleeksi. Nyt niihin kelpaa normaali vartalorasvani erikoispaksujen tököttien sijaan. Tämä siis ainakin oman tukkani on pehmentänyt ja saanut takaisin kiiltoa.

Jäljellä oli kuitenkin se latvojen ongelma, ne vaikuttivat olevan yhtä purkkaa ja niitä olisi pitänyt olla leikkaamassa ihan koko ajan.


Tangle teezer on kallis harja. Minusta se näyttää samanlaiselta kun suat (suka, miten se taipuu, semmoinen jolla harjataan hevosta kuitenkin). Omaan käteeni ehkä ihan pikkuisen liian suuri, mutta tämä harja on ehdottomasti kaiken hintansa väärti. Hintaa on siis reipas 10€. Asetin tämän kuitenkin todelliseen testiin heti kun tämän sain. Olin kihartanut hiukseni yön yli, kääntänyt nutturalle ja joutunut laittamaan aika kasan lakkaa päälle. Hiukseni olivat kastuneet lumisateessa ja lakka oli kuin liimaa. Siihen päälle vielä villainen kaulaliina oli aiheuttanut niskaan aikamoisen takun. Ei mikään hyvä hiuspäivä ja voitte kuvitella, millainen sotku oli. Normaalisti olisin laittanut hiuksiin kookosöljyä ja pessyt sen varovasti pois myöhemmin viettäen hyvän tovin harjaten suihkun jälkeen hiuksiani auki. Päätin kuitenkin iskeä tämän harjan koetukseen, nypin pinnit pois hiuksista ja aloitin varovaisen harjauksen. Meni siihen kaikki viitisen minuuttia aikaa ja tukkani olikin suora ja takut poissa.

Teezer ei poistanut lakkaa vaan ihan yksinkertaisesti vaan avasi hiukseni. "Nyppi" hellävaraisesti pois kaikki takut ja irtohiukset ja silotti hiukseni. En ole ammattilainen, mutta tuntui, kuin se olisi sulkenut hiussuomut. Sen jälkeen en olekaan tavalliseen harjaan koskenut ja laukkuun menevä versio tästä on tilauksessa myös.

Suosittelen siis näitä, kumpaakin, ihan täydestä sydämestäni. Ovat omat pitkät hiukseni pelastaneet ihan kokonaan.

Hyvää torstaita! Alla pieni vihje siitä, mitä meikäläinen menee tänään katsomaan illalla, arvatkaa vaan miten innolla odotan!

P.S. Mainittakoon vielä, että postauksen linkit eivät ole mainoslinkkejä vaan ihan siksi, jos joku haluaa näihin tukkani pelastajiin myös tutustua.


Here are two of my hair saviors. The Maroccon oil treatment I use after shover to dump hair and tangle teezer to brush my hair. I don't use heat on my hair or do much with it and these have been my saviors. I can still have my long hair thaks to these two. Have you used these? What do you think?

And last, a tip of what I'm doing this evening... I'm so exited! 

Hope you are all well!

Kommentit

  1. Itselläni on samaa ongelmaa. Vaalea hius, ohutta, takussa aina, kiillottomuutta, katkelleita hiuksia. Huoks! Just leikattiin iso pätkä latvoista vastusteluistani huolimatta. Olihan se oikea ratkaisu. Nyt olen laittanut iltaisin kun olen tullut töistä kotiin jotain öljyä hiuksiini. Pitäisikin kokeilla tuota suosittelemaasi. Tanger teezerin ostin jo kesällä. Pitäisikin aktivoida sen käyttöä :)

    Tällä hetkellä yritän arkena välttää hiusten laittoa. Ei ole kiva kulkea tukka pannalla ilman tupeerauksia tai kiharruksia ja hiuslakkaakin välttäen. Voi tätä naisen elämää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullakin on latvoja leikattu, ei siitä mihinkään pääse, että vasta lähti kolme senttiä pois. Mutta se oli vaan kolme senttiä, ei viittätoista kuten ilman näitä pelastajia olisin voinut kuvitella.

      Kannatan teezerin aktivointia, minulla se on pelastanut paljolta. Ei tämä kivaa ole välttää tupeerausta, mutta koetan lohduttautua sillä, että hiukseni ovat terveet ja kiiltävät. Värjäyksestä kun en osaa luopua :)

      Poista
  2. Tyttärelläni on pitkät ja paksut hiukset, joita on hyvin hankala selvittää pesun jälkeen. Hän tilasi tuollaisen harjan joskus kesällä ja on ollut myös tosi tyytyväinen. Taidanpa vinkata hänelle myös tuosta öljystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öljy on ehdoton pelastaja kyllä. Semmoinen ihan pieni pisara käsiin ja siitä levittäen sitten pyyhekuivaan tukkaan. Korvasi minulla ainakin hiuksiin jätettävät hoitoaineet ihan kokonaan. Toivottavasti on hänellekin apua, paksulle tukalle kenties se original versio parempi kuin tuo ohuen hiukseni light versio? :)

      Poista
  3. mä vannon kanssa Tangle Teezerin nimeen omassa ja lapsen tukan kanssa tuhratessa.
    Tuntuu hassulta lukea, etten mä olekaan maailman ainoa ihminen hiuskriisien keskellä - toki itse jouduin luovuttamaan kasvatushaaveiden sun muiden suhteen ja tätä nykyään olen ylpeä erilaisen tukan haltija <3

    voisikonko osaltani ehkä rohkaista sinuakin kokeilemaan rohkeasti uutta lähestymistapaa omiin hiuksiin, luopumaan vanhoista mielikuvista ja kokeilemaan ennakkoluulottomasti jotakin aivan uutta. never know?

    ps. peruukki (puoliperuukki tai pelkkä lisäke) (niin hullulta kun tää nyt kuulostaakin) on loistava vaihtoehto luoda olemattomasta-heikenneestä-huonokuntoisesta-kiukuttelevata luirutukasta jotakin kadehdittavan hienoa juhlatilaisuuteen. onnistuu niiden leikkiminen ihan arjessakin. rohkeutta toki tarvitaa ja sitä että reteästi kertoo ulkopuoliselle maailmalle että jeah, mulla on peruukki ja eiks ookin cool.

    mä haaveilen kuparinvärisestä kirharaperuukista (olenhan viehtynyt japanilaistyttösten gyaru kampauksiin, jotka luodaan miltei aina peruukein ja lisäkkein)

    on kiva kuulla, että tosta morocca öljystä on ollut selkeää apua. olen paljon kuullut siitä ja lukenut siitä, mutta en vielä rohjennut kokeilla. kenties rohkaistun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että hius kriiseileviä on monia :) Erilainen tukka tuo vahvasti mieleen teiniajat (onneksi silloiset kuvat ovat kaikki paperilla eivätkä netissä!). Oli pinkkiä, sinistä, violettia, vihreää sekä mustaa ja kirkuvan punaista. Ehkä sen takia nykyisin olen tämmöinen tylsä tämän kanssa :) Luonnollisilla ja vaaleilla hiuksilla mennään täällä vielä pitkään. Vaaleus ja pituus voi vaihdella, mutta sen verran kiintynyt tähän olen.

      Lisäkkeitä pidänkin ajoittain arjessakin, klipsejä. Peruukkia en halua, huonommasta peruukis huono kokemus ja kolmen päivän migreeni koska se puristi päätä. Klipseistä pidän kyllä, laiska olen kun en jaksa laittaa niitä niin usein kun pitkän paksun tukan tahtoisin.

      Kuparinen kiharaperuukki kuulostaa kauniilta, toivottavasti haave toteutuu :)

      Poista
  4. Harmi, eivät suostu toimittamaan tänne Tanskaan tuota ollenkaan - mutta ehkä löydän tätä samaa jostain muualta. Hiukseni ovat aivan kauheassa talvikunnossa - eikä päivittäinen pyöräily auta kuntoon ollenkaan. Pakkassäällä tulee kuitenkin vähän hikoiltua kypärän alla ja pinnit sekä ponnarit tekevät takkuihmeitä ja kulumia jatkuvasti.

    Mutta kiitos vinkistä rakas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä voin tilata sen tänne ja saat jouluna sen? Oletuksella, että se ehtii jouluksi. Samoin ton harjan kyllä :) Jaksan uskoa, että niistä on oikeasti apua, myös sun hiuksille, loppupeleissähän samaa hiuslaatua suunnilleen meidän päästä löytyy.

      Ilmoittele kulta jos tarvetta tilata tänne <3

      Poista
  5. Tuo harja kyllä kiinnostaa kovasti , luonnonkiharat ovat vallankin pesun jälkeen vaivalloiset selvitettävät
    Kiitos siis linkkivinkistä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kovasti. Lopulta jos mietin tuota vähän päälle kympin hintaa, niin se miten paljon se on helpottanut hiusteni suorimista, niin on se rahan arvoinen :)

      Poista
  6. Suomessa Tangle Teezer maksaa melkein joka paikassa n. 18-22e. Itse maksoin omastani 20e. Tykkään enemmän tosta isosta versiosta kuin matkaversiosta. Kumpikin on kyllä hyviä, mutta se iso sopii jotenkin itselleni paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah se on niin hintava täällä. Itsellä kun oli vain tuo Feeluniquen sivu auki. Matkaversio onkin lähinnä laukkuun heitettäväksi, on sitten harja mukanakin. Mulla pitää olla erikseen harja aamuksi kylppärissä ja toinen laukussa, jos aamulla ei ole harjaa, niin en puoliunessa osaa kyllä sieltä laukusta etsiäkään :D

      Poista
  7. Oi tuo tangle teezer on kyllä hyvä. Siskoni toi minulle kyseisen harjan tänä kesänä saksasta tullessaan tuliaisiksi. Mulla itelläni on tosi paksut ja suht pitkät hiukset, ja ei kyllä mene aikaa kun on takut selvitelty kun teezerillä harjailee hiukset. Eksyin sinun blogiisi ja tässä olen vain lukenut sinun vanhempia postauksiasi, vaikka täytyisi olla jo syvästi unten mailla :D Sinulla on kivan tuntoinen blogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ihastuttava väline kyllä, aukeaa tukka hyvin ja saa kaikki takut selvitettyä tehokkaasti. Voi ei blogin tarkoitus ole valvottaa, mutta kiva jos viihdyt täällä, saa tulla vierailulle ilman muuta useamminkin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!