My office look.

Vaatekaapin pakolliset, olen kovin monta kertaa ajatellut tämän postauksen tekoa, mutta jotenkin olen kokenut, että en ole niin mielenkiintoinen pukeutuja, että tästä olisi mitenkään ihan kamalasti hyötyä kenellekään. Työlookkini on kuitenkin muuttunut jonkun verran, joten halusin sittenkin tämän tehdä. Kuvatakin koetin parhaani mukaan noita vaatteita teille, en tosin ylläni vaan sängyn päälle pinottuina (tai vähemmän pinottuina). Aika hankalaa kuvattavaa, mutta väreistä ainakin saa selvää uskoisin. Aloitetaan siis näillä, samalla vähän selitystä siitä, miten työpukeutumiseni on kokonaisuudessaan muuttunut.

1. Värikkäät jakut.


Pukeutumiseni on muttunut eniten sen jälkeen kun totesin, että H&M tekee sittenkin minulle sopivia värikkäitä jakkuja. Kaikki alkoi keväällä suuresta hingustani saada turkoosi jakku. hinku ei helpottanut ennen kuin ostin omani ja sen jälkeen harmaat ja mustat jakkuni ovat kokeneet syrjäytymisen värillisten marssiessa niiden tilalle. Tottakai käytän edelleen harmaata ja mustaa, mutta useammin valitsen jonkun noista värikkäistä kaunottarista päälleni. Vain koko valkoinen joutui kesäteloille, turkoosia myöden pidin kaiken ylhäällä (asumme kerrostalossa, alhaalla tarkoittaisi kellaria jossa vaatteet ovat kausisäilössä). Niillä saa tavallisen oloisiin vaatteisiin paljon iloa ja pirteyttä myös. Minusta ainakin. Meillä tuo pukukoodi kun ei ole niin tiukka, etteikö tänne voisi tulla ihan perus farkuissa ja jakussa tai siistissä neuleessa. Koetan itse kuitenkin piristää päivääni väreillä, kivempi tulla toimistoonkin.

2. Kapealahkeiset housut.


Minulle tämä on todella suuri juttu alkaa käyttämään noita kapealahkeisia housuja. Varmaan muistatte, tilasin konjakin väriset kokeiluun ja pitkään kipuilin niiden kanssa. Nyt olen haudannut melkein kokonaan mustat suorat housut. Siniset boot cut farkut kuuluvat kyllä edelleen vapaa-ajalle, mutta töissä huitelen yleensä näissä helpoissa värikkäissä housuissa. Silmäni ei ollut totunut itselläni kapeaan lahkeeseen, vasta nyt kun on, niin alan näiden päälle ymmärtämään. Näistä olen jakkujen ohella saanut hirveästi kehuja, muutama työkaveri ihan on seurannut, että monetko housut oikein on. Nuo kolmet, yhdet valkoiset, mutta ne ovat alhaalla säilössä. Valkoisia alaosia en talvella osaa käyttää (olisivat aivan varmasti myös loskassa ja ravassa). Nämä kaksi ovat siis muuttaneet todella paljon pukeutumistani tämän vuoden puolella, mutta on siellä jotain tuttuakin.

3. Huivit.


En tiedä voinko puhua työvaatteista, vapaa-ajan vaatteista tai minusta ollenkaan ilman huiveja. Omistan niitä valtaisan määrän ja rakastan ihan jokaista niistä. Muutaman olen harkinnut tammikuussa myyväni pois kirpputorilla (keinomateriaaliset). Yhtä villaistakin harkitsin, en ole aikoihin käyttänyt sitä, mutta ainakin vielä se nakottaa tiukasti hyllyllä paikoillaan. Huivi kulkee aina mukanani, kesät talvet. Talvellä silkki usein lämmittää kaulaani sisällä toimistossa ja villa sitten siinä päällä ulkona suojaa viimalta. Näihin minä panostan, laukkujen lisäksi ehdottomasti huiveihin. Ystäväni Arkeologi onkin joskus maininnut, että jos pitäisi valita yksi vaate minua edustamaan, se olisi huivi.

4. Avokkaat


Rakastan kenkiä yli kaiken, mutta töissä jalassani melkein poikkeuksetta ovat avokkaat. Ja kaiken kukkuraksi mustat sellaiset. On 8cm korolla varustettut, 6cm korolla olevat ja sitten musta-valkoiset balleriinat. Olen työkenkien kanssa todella tylsä, mutta samalla ne ovat helppoja ne mustat, ne sopivat ihan jokaisen asukokonaisuuden kanssa. Saappaita en halua sisällä pitää, jalat hikoavat ihan turhaan. Niinpä sitten mustia avokkaita, töissä kenkien pitää olla sellaiset, että ne sujahtavat vaan jalkaan. Kuvassa ovat kyllä kotona olevat Pahlmrootin avokkaat, työkenkiä en alkanut kuvaamaan. Uskon kuitenkin, että jokainen tietää, millaiset ovat perus mustat avokkaat.

5. Ohuet puserot.


Olen varmasti maininnut aikaisemmin ja nämä olivat kesälläkin jo käytössä, mutta ohuet puserot ovat pelastaneet minun työpukeutumiseni. Toppi vaan alle ja menoksi. Minä nimittäin inhoan silittämistä ja kauluspaidat pitää silittää. Nämä ovat siistit silittämättä. Kaikki on hankitty Dublinista, ovat maksaneet eivät oikeastaan juuri mitään, mutta kyllä minä näissä viihdyn. Valkoiset ovat useinmiten käytetyt, mutta muitakin kyllä. Käytän kyllä myös kauluspaitojani, mutta monena aamuna nämä voittavat.

Näiden lisäksi voisin mainita polvimittaiset mekot ja hameet ja pitkät neuletakit. Ne ovat kuitenkin olleen osa valikoimaani toimistopukeutumisen suhteen useamman vuoden, joten niistä lienee turha mainita. Plus niiden kuvaaminen on kohtalaisen hankalaa, ne kun ovat niin tumman värisiä.

Näin siis työvaatetusta työviikon alkuun. Mitkä ovat teidän vaatekaappinne perustat työ- tai vapaa-ajan vaatteissa?

Oikein hyvää alkavaa viikkoa!

Alla kuva meidän joulutontuista, suloisia eikö?


Here are the keye things to my office look. I'm lucky, I don't have to wear suit evedy day, wich means I can have more colours in my office look. Firstly colourful jackets are my favourite. It alla started with the teal colour one and after foundin one I've been loving to wear different colour ones. Same goes with pants. Not that muc different once, but I'm nut useing only black ones wich is huge in my book.

Scarfs and pumps are my basic wardrobe thing. Summer or winter, every day. If there is good enough weather I'm wearing them and inside office I have them as well. Every day. I have plenty of both and I'm always looking for more. I'm also looking for more of those lovely light blouses I bought from Dublin last summer and autumn. They are just great, only thing I have to do is wash them. And that's it, no ironing! 

I also use a lot of dresses (knee hight) and long cardigans, but they did not want to be photos taken well, so no pictures of them. They are mostly darkblue, grey and brown, no wonder they did not like me.

What are your office essentials? Have a great weekend! Hope you are all well!

Kommentit

  1. Nice colors!! Very appropiate for office looks!!
    xoxo
    Patricia

    http://misstoptenimage.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Patricia. Looking these pictures, I just might have quite the same colours on me every day :)

      Poista
  2. Ootko ollut tyytyväinen tamara huiviin? Itsellä kyseinen huivi ostolistalla kunhan jostain löytäisin käytettynä :)
    eksyin jostain syystä blogiisi äskön ja aijon tulla toistekkin ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että eksyit ja tervetuloa toistamiseenkin :) Tamara on ollut minulla vasta vajaan kuukauden (sain sen kihlajaistemme vuosipäivälahjaksi marraskuun lopussa), mutta olen kyllä ihan mieltynyt siihen. Sopivan lämmin "sisähuivi". Tuo ruskea on se villainen versio ja ehdottomasti lämpimämpi. Tamaran kestäyydestä kannattaa kysyä joltakulta jolla on se pidempään ollut, mutta kuukauden käytön jälkeen olen kyllä tyytyväinen :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!