New Dress.

Mainitsinkin tässä merkinnässä, että tilasin vanhan rakkaan suklaan ruskean Monsoonin mekkoni tilalle uuden mekon Hilfigerin alesta. Hakusessa oli siis täydellinen mekko toisen tilalle. Polvimittainen ja trikoota, hihoilla oleva. Sellainen jota voi käyttää kesällä töissä ilman, että ulkona paahtuu, mutta joka on työsopiva. Sellainen joka menee värinsä puolesta talvisemmissakin kokonaisuuksissa. Kuten nyt sitten vaikka eilen. Kiitos kamalan lumipyryn ja sitä seuranneen vesisateen totesin voivani kokeilla luottoneuleeni kanssa uutta mekkoa tositoimissa lämpömittarin näyttäessa nollaa. Pidän suunnattomasti, ihan kuin olisin saanut vanhan mekkoni takaisin.

Jäin myös miettimään, lukiessani ihanan Sarin blogista mietintää siitä, tulisiko miettiä enemmän vaatteiden ekologisuutta ja kierrätystä, miten itse asiaan suhtaudun. Kirjoitin tähän oikeastaan aika pitkänkin pätkän tekstiä, mutta koska nyt on perjantai, niin päätin pohdinnan sijaan iloita alkavasta viikonlopusta ja esitellä uuden ihastuttavan mekkoni. Palataan sunnuntaina tähän pohdintaan uudelleen!

Onko teillä viikonloppu suunnitelmia? Minä näen huomenna ihanaisen Nnan lounaan merkeissä huomenna ja siitä suuntaan istumaan rauhallista päivää Arkeologin ja tämän miehen luokse. Odotan siis innolla viikonloppua!

Hyvää perjantaita kaikille ja hyvää helmikuuta!


Mekko/Dress: Tommy Hilfiger
Neuletakki/Cardigan: JackPot
Kengät/Shoes: From Turku
Vyö/Belt: From Dublin
Laukku/Bag: Longchamp

As I mentionet in here I also ordered a new dress from Hilfiger's sale. Yesterday, thanks to haevy snow and then a lot of water it was warm enough to wear it. Don't worry, we still have snow, it's only 1st of Febryary. It's actually everything I wanted, it was like getting an old friend back.

So it's Friday and it's February! My weekend is all abaout seeing friends! I have (again!) such a busy week next week (but a lot of lovely things to do) I'm going to enjoy a slow weekend. Do you have any plans for it?

Hope you are all well!

Kommentit

  1. Tyylikäs mekko, tosi kiva! Viikonloppu on aika lailla tyhjää täynnä, josko alkaisi pesemään vauvanvaatteita...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykästyin ihan mielettömästä eilen, sain oikein taistella, että en laittaisi tänäänkin :D Pyykinpesua se on täälläkin edessä, meillä tosin lakanapyykkiä josta olen koko viikon luistanut ;)

      Poista
  2. Ihana mekko, sopii sinulle tosi hyvin. En oikein osaa sanoa juuta tai jaata tuosta vaatteiden ekologisuudesta. Ekologisinta olisi kai pitää määrä pienenä ja vältellä turhia pesukertoja. Sen sijaan päätin vuoden alussa satsaavani suomalaisiin merkkeihin. Sekin rajoittaa jo jonkun verran osteskelua:) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Sunnuntaina enemmän pohdintaa kulutuksesta, en tosin tiedä onko se niinkään ekologista se pohdintani edes, kunhan jotain turisen :) Suomalaisiin merkkeihin on hyvä satsata :)

      Poista
  3. Aivan ihana mekko, sopii sulle niin hyvin! Ihanaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  4. Oi, mikä mekko ja villatakki! Ihania!

    Eipä tämä kauaa kestänytkään, mutta nyt sain viimein korusi esille blogiin. Huomasinkin aiemmin, että olit sen täällä esitellyt, mutta en ehtinyt edes kommentoida. Huh, tätä vauva-arjen menoa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tinkki! <3 En ihmettele, että on kiirettä, halusin kuitenkin esitellä ne kun tulivat. Kiitos vielä kerran!

      Poista
  5. Kaunis mekko ja sopii hyvin villatakin sekä laukkusi kanssa ! Sunnuntain postausta odotellen.

    Ihanaa perjantaita Dahlia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Villatakki on luottotuotteeni jo toista talvea, se on vaan niin lämin ja toimii aina. Sunnuntaina sitten pohdintaa, joskin se lipsunee enemmän kierrätyksen puolelle kuin sen puhtaan ekologisuuden :)

      Hyvää perjantaita!

      Poista
  6. Ihana mekko! Kehtaanko kysyä, et mitä kokoa käytät? Kuvittelin aina, että Tommy Hilfiger tekee vaan pieniä vaatteita :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toki kehtaa, mekko on suurinta kokoa eli 14 (vastaa meidän koko 44). Samaa kokoa on saman tilauksen raidallinen paitani. Ylärajalla siis mennään, kotona on myös koon 12 paita joka sekin istuu hyvin joustavamman materiaalinsa takia. Eli minusta sekaan mahtuu isomaakin vaatetta :)

      Poista
  7. Onpa muuten käsittämättömän kaunis mekko! Onnea sen löytämisestä! Istuu todella kauniisti!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annu! <3 Tykästyin itsekin suunnattomasi, taisin löytää uuden luottovaatteen!

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  8. Hyvännäköinen mekko ja varmasti myös todella mukava päällä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä se kyllä on, mukavan tuntuinen yllä. Tuli heti semmoinen hyvä fiilis vaatteen kanssa :)

      Poista
  9. Näytät todella hyvältä.
    Käy tsiikamas uudistettu blogini.
    http://kaika85.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Wau, upea mekko ja tuon mustan vyön kanssa tosi kiva. Minäkin etsin mustaa mekkoa Zalandon alesta, mutta en nyt tilannut vaikka olihan niitä siellä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin myös Zalandoa läpi, olisihan siellä ollut vaikka mitä, mutta tämä iski kyllä parhaiten siihen, mitä olin etsimässä. Kerrankin löytää :)

      Poista
  11. Wau toi sun mekko! Ihana:) Laihdut hurjasti, kun pidät tuota mekkoa. Really nice outfit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Voi kun sitä voisikin pitää koko ajan, taidan kuitenkin joutua pitämään muitakin vaatteita :D Kaunis kiitos! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!