11.2.2013

New waistcoat.

Muistelisin, että se oli jossain vaiheessa joulukuuta tai ihan tammikuun alkua kun bongasin Mapsin blogista harmaan (?) rennomman neuleen. Ajatus siitä jäi itämään takaraivooni ja vaikka minä en oikeastaan neulo ollenkaan niin Äitini onneksi neuloo. Lauantaina pääsikin tämä kaunis uuttukainen käyttöönsä. Valkoisesta puuvillalangasta neulottu huikaisevan kaunis liivi, joka istuu kuin valettu. Malli on kuulemma omasta päästä, joka kuulostaa minusta ainakin ihan utopistiselta, että sellaista voisi tehdä.

Tarjolla siis lauantain asua uudella liivillä. Täällä ollaan siis edelleen hyvin vahvasti ihastuneita sinisen vaaleampiin sävyihin tällä kertaa. Huomiselle tein vähän kollaasia mitä kaikkea postista onkaan tulossa ja mistä kaikesta vielä haaveilisin. Tein nimittäin Jonnan innoittamana aikamoista vaatekaapin raivausta tuossa eilen.

Miten sininen iskee teihin? Joko teillä on aatekaappi siivottu valmiiksi kevätvaatteille vai olenko minä ainut, joka on ihan valmis toivottamaan kevään tervetulleeksi?

Hyvää alkavaa viikkoa!




Pusero/Blouse: Esprit
Liivi/Weiscoat: Mom made
Farkut/Jeans: Evans
Kengät/Shoes: From Turku
Vyö/Belt: Esprit
Rannekoru/Bracelet: Self made
Laukku/Bag: Longchamp

On Saturday I had a busy day with a hobby of mine. We had a sitting with a several people and made some guide lines to this summer big event. It men I needed to dress up nicely to be able to sit down all day. Since my Mom made me this lovely west it was clear to me to put that one on. Loving it! Also liking my new bracelet wich I made my self. So a great day and nice oufit. I'm so redy for spring, but no, we still have so much snow in here and we had some more of it yesterday!

How was your weekend? Hope you are all well!

Takki/Coat: Sokos
Hanskat/Gloves: Mango
Isompi laukku/Bigger bag: Longchamp
Huivi/Scarf: Mulberry





28 kommenttia:

  1. Voi että on kaunis liivi. Taitava äiti sinulla! Ja ei - eipä ole vaatekaappi siivottu minulla, yllätys, yllätys;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Äiti on kyllä osaava. Minulla on jopa tilaa vaatekaapissani ja se jos mikä on omalla kohdallani kyllä ihme. Ei huolta, tilasin kyllä täytettä :D

      Poista
  2. Oi, tuo rannekoru on tosi kiva ja valkoinen takki on talven keskellä niin pirtsakka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo takki on yksi murheen kryyni, maantiesuolainen auto tuntuu aina haluavan päästä takin lähelle vaikka kuinka varovainen koetan olla :D Silti se on sen verran kiva, että en halua luopua :)

      Poista
  3. Tyylikäs paita! Kyllä täällä odotellaan kevättä ja kesää jo aika innolla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Se on ostettu viime syksynä Espritin aleista, Kotinörtti kysyi onko sille todella käyttöä. Totesin sunnuntaina, että on sille nyt taas keväällä. Lunta tulee taivaalta, kevät vähän kaukainen idea juuri nyt, mutta tulee se sieltä :)

      Poista
  4. Ihanan raikas kokonaisuus, kauniin vaalea tuolla lumen keskellä. Hmm, mä en siivoa vaatekaappia kuin muuttaessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amanda! Mä siivoan, ei mahdu muuten. Olen varsinainen vaatehamsteri ;)

      Poista
  5. Kiva asu. Tämä liivi sopii sulle hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Se on kaunis kyllä, pidän suunnattomati :)

      Poista
  6. Täällä odotellaan myös kevätvaatteita :) Blogissani on sinulle tunnustus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! <3 Olen haasteen pariin kertaan tehnyt, mutta voi olla, että laitan sen eteenpäin jos keksin jonkun aiheen jonka ympärille punoa tuota :)

      Poista
  7. Kaunis liivi, sininen on lempivärini ja minulla on tosi paljon tummansinisiä vaatteita :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vasta viiden vuoden aikana hurahtanut sinisen, sitä ennen se oli mustaa ja violettia. Värit ovat hiljalleen löytymässä siis täälläkin päälleni :)

      Poista
  8. Tosi nätti liivi! Ja kyllä, se mun oli sellainen harmaanruskea villainen. Kevääksi kans tulossa nyt maastonvihreä puuvillainen, jes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi maaston vihreä kuulostaa kivalta väriltä! Pitäisiköhän sitä toivoa... Jaa, joskon vaikka vähän hellittäisi neuletoiveidensa kanssa :D

      Poista
  9. Raikas vaaleansininen on kyllä kiva kevättä kohden, hyvältä näyttää! Itsekin odotan innolla, että pääsisin ottamaan käyttöön erään sinisen röyhelökauluspaidan, vaikka miksei sitä voisi näin talvellakin käyttää :) Olet aina niin ihanan hymyileväinen kuvissa! Mukavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jonna! Minä olen huomannut hinkuavani noita kevätvaatteita päälleni jo sitä tahtia, etttä on vaan parempi pukea niitä ylle :) Kyllä röyhelöitä voi käyttää talvellakin, minusta ainakin :)

      Poista
  10. Nätti asu :). Valkoinen ja sininen sopii tosi hyvin yhteen ja noi ruskeat asusteet sopii niiden kanssa kans tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Totesin eilen, että taidan pitää pelkää sinistä, valkoista ja tuota ruskeaa. Hih. Vaatejumissa olen :)

      Poista
  11. My weekend was pretty uneventful. I had two exhausting weeks at work so this wind I didn't nothing...lol

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh my. Well, one needs weekends when one does nothing ;)

      Poista
  12. Taitava äiti sinulla. Kaunis kevättä henkivä asu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on kyllä! Välitän kiitokset ja terveiset :)

      Poista
  13. Voi apua! Vein juuri kirpparille raivopäissäni ronskilla kädellä vaatehuoneesta vaatetta, mukana tuon tyylinen valkoinen neuleliivi. Lyhyempi malli vaan. Ajattelin etten sitä pitäisi, kun on ollut vuoden päivät kai käyttämättä... Mutta mutta, nyt toivon ettei se menisikään kaupaksi, koska haluan testata sitä vielä tuolla sinun yhdistelmällä... Josko se saisikin vielä uuden mahdollisuuden mun päällä kun yhdistäisin sen noin... Pakko huomenna kipitellä kirppikselle katsomaan josko sitä ei vielä kukaan olisikaan huolinut :D -jutta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Jutta! Voi apua! Toivottavasti ei ole mennyt vielä! Näin tää blogimaailma on vaarallinen, saa ideoita juuri niille vaatteille, jotka on jo hävittänyt :D Toivottavasti saat vielä pelastettua kokeiluun. Kerro sitten miten kävi! :)

      Poista
    2. Hih, niinhän siinä kävi, että sain kuin sainkin neuleliivini vielä jemmattua takaisin omaan käyttöön :) Eilen sitä mallailinkin jo kauluspaidan kaveriksi, ja kyllä se taitaa ensi viikolla päästä töihin mukaan :) kalsean kylmä toimisto vaatii just tällaisia keveitä neuleita lämmikkeeksi, minä hölmö en vaan ennen ole osannut yhdistellä....
      Kiitos siis sinulle, tästä sain hyvän inspiksen! Nyt mulle iski sitten raitatunika-vimma... ;)

      Poista
    3. Ihanaa, että oli tallella vielä ja hyvä, että saa vanha vaate vielä uudemman yrityskerran! Se on itselle aina hienoa, kun löytyy joku vanhempi vaate, jota ei ole pitänyt ja saakin jostain inspiraation, että iten sitä voisi pitää.

      Raitatunikat on vaarallisia, se on tarttuvaa se vimma :D

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!