Once again blue.

Sunnuntaina asuntoomme tuli uusi asukas. En ajatellut, että olisin koskaan asukasta hankkinut eikä sitä vielä ole edes ehditty ottaa käyttöön. Asukkaan käyttöohjeet on kuitenkin luettuna ja ensimmäiset tarvikkeetkin mihin asukasta tarvitaan on hankittu. Tällä viikolla ei ole aikaa sen suuremmin, mutta ensi viikolla sitäkin enemmän aikaa kokeilulle.


Kotinörtti: Luin sun blogista, että sulla ei ole ompelukonetta ja tämä oli Prismassa tarjouksessa.

Noh, nyt on ompelukone vaan mistä saisi hermot opetella käyttämään tuota.

Sunnuntain asukokonaisuus oli sekin sininen. Taivaan sininen paita on ostettu ennen ostolakkopäätöstä ja tuo vyö on se lauantainen sortuminen. Paita ihastuttaa kirkkaalla värillään suunnattomasti ja vyön totesin sopivan myös rennompaan kokonaisuuteen.

Muissa kuulumisissa. Maanantaina vietettiin tyttöjen kanssa peli-iltaa ja viikon piti muutenkin olla kiirettä täynnä. Pienimuotoinen vatsatauti oli sitten eri mieltä, tiistaina lähdin kesken päivän kotiin ja tänään vaikka on parempi, niin veto veks kyllä. Huomenna töihin ja peli-iltamaa lisää. Lauantaina on vuorossa harrastukseen liittyvää seminaaria jossa meneekin sitten ihan koko päivä. Tällaista täällä, miten teillä on viikko mennyt?

Hyvää torstaita kaikille!




Pusero/Blouse: Esprit
Vyö/Belt: Esprit
Farkut/Jeans: Esprit
Kengät/Shoes: Pertti Pahlmroot
Laukku/Bag: Longchamp
Kaulakorut/Neglace: House of Elliot

Last Sunday I wore, once again blue. My surprice for the day was that Singer. I got my very own machine to help me. Not that I'm any handy, but I can try and learn. I'm loving my new blouse from Esprit, it's just perfect light blue colour one. Sunday was a good day, glad to look back to it.

Hope you are all well!

Looking to the future... Well no, just the the car that can't park.

Kommentit

  1. Nyt on kyllä niin paljon vatsatautia liikkeellä, että yök! Toivottavasti olo on jo hyvä. Todella kaunis kaulakoru! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa parempi, henki ainakin pihisee edelleen :) Kaulakorusta on tullut ihan suosikkini sen oston jälkeen. Ja sen takia noita sinisiä kokonaisuuksia tuleekin harrastettua enemmän tai vähemmän :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Siitä on muodostunut tämän hetken korusuosikkini kyllä :)

      Poista
  3. Ymmärrän kyllä sortumisesi tuohon vyöhön - on se niin hyvännäköinen; mutta ajattele sitä enemmänkin sijoituksen - tuollainen kestää aikaa ja kulutusta pitkään ja tulee viipymään vaatekaapissasi hamaan tappiin asti. Ja onnea uudelle ompelukoneelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin! Koetin kovasti perustella ostostani itselleni, mutta sinähän keksit vielä paremman perustelun. Eiköhän tuo nahkaisena kestä aikaa pitkään vielä.

      Omelukone on edelleen laatikossaan, saa nähdä koska saan sen esille sieltä. Sunnuntaina yrityksena lyhentää Kotinörtin housut... Toivotaan parasta :D

      Poista
  4. Kauniita yksityiskohtia, ja kokonaisuus myös. Ihanan inspiroivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Itsekin olen tyytyväinen tuohon kokonaisuuteen :)

      Poista
  5. oooh..sooo pritipritipriti! Tosi nättejä kuvia sinusta. Ja sun profiilikuva yläreunassa on kaunis. :)
    Toipumisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annu <3 ! Täällä toivutaan täyttä häkää jo, veto veks, mutta paremmissa kantimissa mennään jo :)

      Poista
  6. Onneksi olkoon uudelle koneelle! Ihanaa kuulla, että vielä nykyaikana joku ompelee jotain ihan itse. Paljon tsemppiä vaan matkaan, täällä jo odotellaan kuvia tuloksista! Saattaapa sieltä löytyä ideoita omaankin ompeluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Kiitoksia. En ole vielä ihan vielä tottunut uuteen tulokkaaseen. En usko, että alkuun tuota housujen lyhennystä suurempaa operaatiota saan aikaan. Jos totta puhutaan, olen aika toivoton ompelukoneiden kanssa :)

      Poista
  7. Hyvä mies sulla :). Mitä pelejä pelasitte ja mikä on suosikkisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo <3 Pöytäroolipeleja kumpanakin päivänä, maanantaina Praedoria ja tänään Warhammer 40K:ta. Maailmoista en suosikkia osaa valita, mutta 40K:n hahmo on kyllä ylivertainen suosikkini muihin nähden.

      Poista
  8. Tosi yksinkertaisen kiva kokonaisuus, sininen ja nuo pokat sopii sinulle kauniisti. Kaulakoru on todella kaunis. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Kovasti on mieleeni tuo, maltoin kuitenkin pestäkin paidan tässä välissä ;)

      Hyvää viikonloppua sinne myös!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!