Saturday lunch.

Kävin viime lauantaina lounaalla Helsingissä. Lounaspaikasemme Nnan kanssa valikoitui mainio Kaarna ja lounas asukseni raitaa ja (yllättäen?) sinistä. Olen hurahtanut nyt ihan kokonaan siniseen ja tällä viikolla varmaan tuleekin pelkästään sinisä kokonaisuuksia, koettakaa siis kestää mukana. Ruuat olivat herkullisia kuten aina, tällä kertaa palvelu oli merkillisen hidasta. Mutta yleensä se on nopeaa ja tehokasta vaikka paikka olisi ihan täynnä. Seura tietenkin oli mitä parasta!

Tiedättekö miten vaikeaa on pitää kiinni shoppaamattomuudesta kun on lauantiana päivällä hyvin syöneenä Helsingin keskustassa? No onnistuinko? No en! Tosin ainut vain alennuksessa ollut Espritin nahkavyö tarttui mukaan jolle ei varsinaista tarvetta ollut. Ostolakon ulkopuolelle rajattuja kirjoja ostin kyllä alesta, kirjat taitavatkin olla se kaikkein pahin heikkouteni mitä ostoksiin tulee.

Ylle valikoitui siis sinistä ja turvallista sekä asuun varsin sopimattomat, mutta lämpimät ja hyvä pohjaiset kengät. Äh kun tulisi kevät jo, alkavat nämä alituisen järkevät kengät ärsyttämään, mutta todistettavasti tasapohjaisilla avokkailla kaatuu jään päällä.

Sinisistä lounastunnelmista hyvää tiistaita!


Pusero/Blouse: Esprit
Bleiseri/Blazer: H&M
Farkut/Jeans: Your's
Kengät/Shoes: Pertti Pahlmroot
Laukku/Bag: Tommy Hilfiger
Kaulakoru/Neglace: Gift (from boyfirends sister)

On Saturday I had a lovely lunch with a dear friend on one of my favourite restaurants in Helsinki. Kaarna is a place where to go it you want to have a great finnish food. At the moment I seem to be wearing only blue things. So hang in there, I might find some other colours to use as well!

Have a great Tuesday and hope you are all well!

Baked apple and oatmeal with good old vanilla icecream! No good!

Kommentit

  1. Mukavaa päivää. Asu on kivan raikkaan näköinen, mun makuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alma, sitä samaa! Kokonaisuus on kauniin sininen, tuohn väriin olen kyllä nyt totaalisen hurahtanut :)

      Poista
  2. Jotenkin jo keväisen oloinen asu ;-D. En ole varsinaisesti ostolakossa, mutta olen luvannut ostaa vähän ja harkiten ja minulle se kyllä tarkoittaa sitä, että pitää pysyä pois kaupoista. Tai käydä vain kaupoissa joista ei koskaan löydy mitään kivaa tahi kasvattaa itsehillintää.........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin, ei sitten yhtään tuohon jäämaisemaan sopiva :) Kyllä se kaupoilla olo ainakin omalla itsehillinnällänni on todella haasteellista. Pitää koettaa välttää, nettikauppoja myös :)

      Poista
  3. Hassua, menemme viikonloppuna Helsinkiin ja varasimme lauantaille lounaspöydän Kaarnasta. Ihan sattumalta, kaveri sitä suositteli. Ja sitten tulin blogiisi ja luin tämän. No, täytyy toivoa että hyvä ruoka peittoaa mahdollisesti tökkivän palvelun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ainakin omalla kohdallani poikkeuksellista, että palvelu oli hidasta. Yleensä ruuat on saanut verrattaen nopeasti ja joka kerta ne ovat olleet herkullisia. Kallistun ennemmin sen puoleen, että lauantai oli poikkeus :) Toivottavasti teillä sujuu hyvin siellä!

      Poista
  4. Mäkin taistelen itseni kanssa nyt siitä, että en koko ajan shoppailisi. Kun ihmisellä olisi muutenkin vaatteita, vaikka koko loppuelämäksi...niin ei ymmärrä, että miksi pitäisi koko ajan vaan ostaa uutta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa pohdin täällä. Vähän jos vähentäisi, kipeänä kotona kerkeää selamaan todella monta verkkokauppaa läpi. Sekään ei ole hyvä asia :D Yritetään yhdessä siis :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!