Omatunto.

Juhani Aho. Suomalainen kirjailija, jonka teoksista en ole onnistunut lukemaan yhtäkään. Tiedän Ahon asuneen Tuusulan Rantatiellä monen muun suomalaisen taiteilijan kanssa. Tietoni jäivät sitten siihen, siksi lähdinkin ihan mielenkiinnosta katsomaan Helsingin kaupunginteatterin näytelmää Omatunto. Näytelmä lyhyesti "Omatunto kertoo kirjailija Juhani Ahon perheen erikoisesta kolmiodraamasta, kun Juhani rakastuu vaimonsa sisareen Tillyyn. Tilanne on rankka Venny-vaimolle, mutta suhde nivoutuu omalla persoonallisella tavallaan osaksi perheen arkea."

Okei, enpä tuotakaan tiennyt (tosin en paljon muutakaan Ahosta). No, mekkoa päälle ja teatteriin. Ennakko-odotuksien mukaan kohti raskasta teatteri-iltaa.

Ennakko-odotukset olivat väärät. Kaksi ja puoli tuntia hujahti nopeasti ja näytelmä oli parempi kuin odotin. Santeri Kinnunen oli hyvä, kuten aina. Lienen häntä hehkuttanut jo tarpeeksi, oli hyvä nähdä hänet vakavassa roolissa vaihteen vuoksi. Ursula Salo tekee hyvän suorituksen, mutta Lotta Lindroossin suoritukseen olisin kaivannut jotain lisää. En oikein tiedä mitä, lähinnä enemmän kaikkea. Kaikkineen näytelmä oli hyvä, mutta en missään nimessä lähtisi katsomaan lukematta edes käsiohjelman verran Suomen itsenäisyyteen johtaneen ajan ja vasta itsenäistyneen Suomen historiasta, puolet näytelmästä menee muuten ohi. Myös auttavasta ruotsinkielen taidosta on apua, fakta joka tuli yhdelle seurueeme jäsenelle pettymyksenä vaikka näytelmä muuten mieleen olikin. Erilainen eikä missään nimessä komedia, silti hyvä. Ajatuksia antava.

Teatterivaatteeksi valikoitui tuttu ja turvallinen pikkumusta tutusti yhdistettynä puserolla jolloin tuloksena on liivihame. Olen ihastunut edelleen tähän lookkiin ja vaikka aavistuksen tumma, niin toimii kyllä teatterissa. Tällä kertaa valinta oli ruskeaa ja mustaa, kovin turvallisia värejä siis.Kuvat otettu heti töistä tullessa, laukku vaihtui teatterissa pienempään.

Teatterivaatteiden parista oikein hyvää perjantaita! Onko teillä viikonloppusuunnitelmia? Täällä luetaan ja oleillaan! Jes!

Helsingin kaupunginteatteri on blogin yhteistyökumppani. Linkkien avaamisesta bloggaaja ei saa tuloja eikä hyödy siitä muutenkaan.


Mekko/Dress: Mark's and Spencer
Pusero alla/Blouse under: Mexx
Kengät/Shoes: From Turku
Laukku/Bag: Longchamp
Huivi/Scarf: Mango
Rannekoru/Bracelet: Halonen

I went to Helsinki city teather to see a play on finnish writer Juhani Aho. Since it's still so cold here I needed to wear something warm. It's even colder than in January. But hey, it' s always like thins in Finland. I can't wait for those days when it's warm on the day time but cold in the evening. It's almost here. After that it's under four weeks and spiring is here. Snow litterary melts away in couple of weeks. But for now, it's still cold.

Have a great Friday and hope you are all well!

Kommentit

  1. Huomenta, minäkin tykkään liivihameista ja kaunis on asusi!
    Olen käynyt Juhani Ahon museossa Iisalmessa. Siellä hän asui lapsuudessaan. Useamman kerran olen aikonut lukea Juhani Ahon kirjoja, mutta ehkäpä vielä : ).
    Voi, tekisi mieleni teatteriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka. Tuo mekko on ollut ihan huikea ja hyvin hakerassa käytössä parisen vuottan.

      Teatterissa on niin ihana käydä, kävisin useamminkin, mutta aikaa pitäisi jäädä muullekin ;)

      Poista
  2. Tosi kiva asu! Juhani Ahon tuotantoa en ole lukenut, aikeissa kyllä olen ollut. Viikonlopuksi oli paljonkin suunnitelmia (miniloma Helsingissä :)), mutta kuopuksella alkoi oksennustauti ja se saattaa muuttaakin koko viikonlopun luonteen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna! Oi minilomat on niin ihania! Toivottavasti kuopus paranee mahdollisimman pikaisesti niin loma toteutuu! :)

      Poista
  3. Ihana asu. Puseron väri on sulle just nappivalinta. Sopii hyvin. Nyt on ollutkin paljon puhetta noista blogilinkeistä yms. Monilla taitaa olla "virhekäsitys", että jokaisesta klikkauksesta maksettaisiin jotain bloggaajille. Olen itsekin nyt vasta tutustunut myös bloggaajien mainostus "sääntöihin" ja ehkä selvemmin tuon jatkossa itsekin esiin, jos jostain olen jotain "hyötynyt", kun kuitenkin aika usein teen nuo linkitykset lukijoita helpottamaan yms.... Kun jos ei linkkejä laita, niin sitten tulee tosi paljon kyselyitä, että mistä, milloin ja koska tyyliin... Mutta siis kaiken kaikkiaan kiva asu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju. Paita oli syksyn "ylikäytön" jälkeen kaapissa hyvän tovin kunnes taas kaivoin sen esille kun kyllästyminen meni ohitse :)

      Ihan välttääkseni erinäisten anonyymien innostumista noiden linkitysten kanssa. Olen itse ottanut ohjenuoraksi kertoa, jos jotenkin hyödyn. Pääasiallisesti linkkini kun eivät ole mainoslinkkejä ja tuotteet ja tavarat ihan itse ostettu :)

      Poista
  4. Juhani Ahon persoona oli varsin mielenkiintoinen - suhde yhtäaikaa kahteen naiseen, joista toinen vaimo, toinen vaimon sisko. Olen miettinyt, mikä ihme niitä naisia vaivasi, kun jaksoivat Juhania... Nätti asu ja kaunis kellohelma!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytelmän selvänä etuna oli kyllä se, että innostus lukea Ahon elämän kerta nousi, samoin jos edes yhden kirjan saisi luettua. Näytelmä ainakin maalasi kuvan kolmesta itsenäisestä ihmisestä, jotka sopeutuivat tilanteeseen :)

      Kiitos, asu on ollut puseron väriä vaihdelleen sama noin suunnilleen joka teatterireissulla syksystä lähtien. Miten niin suosikkihameeni? :)

      Poista
  5. Voi Aho on minulle tuttuakin tutumpi! Monet luokkaretket kävelimme ala-asteella Mansikkaniemeen hänen museoonsa, rippileiri oli samoissa maisemissa, tein Vennystä esitelmän ja tietty koulussa luimme seiskalla Rautatien ja sitä ennen Lastuja. Ystäväni näytteli pienenä telkkarinäytelmässä Kun isä lampun osti. JOTEN kiitos suosituksesta, pitääkin varata liput näytelmään :).

    Tänään ohjelmassa Ikea ja Cirque du Soleil'n Alegria, joka on kuulemma parempi kuin se taannoinen Jackson, huomenna mieheni puoliyllärisynttärit ja sunnuntaina lepoa ja ehkä Raksa-messut. Ampumahiihtoa ja taitoluistelua pitää tietty seurata siinä sivussa.

    Mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Hyvä, että jollekin tämä lyhyt suosittelu sopi. Omatunto on näytelmä, jota on kovin hankala arvostella kertomatta ihan kaikkea näytelmästä. Se ei mielestäni ole tarkoituksenmukaista, joten siksi sekavakin arvostelu :)

      Kuulostaa kyllä ihan loistavalta viikonlopulta! Täällä panostetaan rentoutumisen puoleen :)

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
    2. Omatunnossa näkyvät vielä olevan Jussimja Iikka, jotka taannoin olivat pitkään Lahden kaupunginteatterissa. Iikka on melkoinen improvisaatiossa, kävin useasti improilloissa, kun niitä vielä järkättiin.

      Poista
  6. Kaunis asu, ihana tuo konjakkinen ruskean sävy!

    Täällä juhlitaan lauantaina anopin synttäreitä, muuten taitaa mennä viikonloppu ihan lorviessa kotona ja säiden salliessa ulkoillessa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!