One day at the office.

En oikein tiedä mitä on tapahtunut. Ennen en pitänyt farkkuja koskaan töissä. Nyt kun ostin Irlannista Evanssilta uusia istuvampia farkkuja, ihan näitä perus sinisiä kahdet, niin olen huomannut käyttäväni niitä alvariinsa. En toki niinä päivinä kun tarttee olla "fiksu ja filmaattinen" vaan näinä peruspäivinä kun möllöttäminen tapahtuu omasssa työpisteessä. Pukukoodittomuudessa on etunsa pukeutumisen osalta, tykkään pukeutua töihin siististi, mutta jostain syystä nyt kaikessa vaivattomuudessaan ovat farkut vieneet voiton alaosissa. Yläosissa on sitten enemmän mielikuvitusta käytetty kiitos erinäisten jakku- ja puserovalikoimien.

Tässä yhtä kovin tavallisen oloista, mutta itselle mieluisaa asukokonaisuutta. Kirpparin jäljiltä vaatekaapissaan tekee löytöjä kun näkee vaattensa, tämäkin violetti paita oli ihan kaapin pohjalle hautautunut, ostin sen jo viime elokuussa Tallinnassa. Nyt siis ahkeraan käyttöön vaan. Huivilla vähän piristystä. Kyllä minä vaan taidan olla huivi-ihminen, kulkee aina sellainen mukana. Niitä on ihan valtava määrä myös, olisiko teillä kiinnostusta huivien sidonta postaukseen tai muuten vaan huivien esittelyyn?

Näistä tunnelmista hyvää maanantaita!

Pusero/Blouse: Esprit
Jakku/Blazer: H&M
Farkut/Jeans: Evans
Kengät/Shoes: Deichmann
Huivi/Scarf: From Dublin
Laukku/Bag: Longchamp
Rannekoru/Bracelet: Irish design

Ever since I got two new pairs of blues jeans from Ireland I have been founding by self wearing them almost every day at the office. For my workplace they are quite good ones to wear. Here is something, quite nice and relaxing one. Good for the office. Since selling some stuff lately I've managed to find some new stuff as well on my closet, one being this blouse from Esprit. 

Have a great Monday, hope you are all well!

Kommentit

  1. Ihana asu. Tuo huivi tuo asuun ihanaa lisäsärmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju. Totesin itsekin tuona aamuna, että kyllä siihen kokonaisuuteen vaan huivi tarvitaan :)

      Poista
  2. Ja hyvältä näytät farkuissakin. :) Itsekin löysin eilen ihan sattumalta yhdet vähälle käytölle jääneet tummat farkut, niitä voisin itsekin kokeilla pitkästä aikaa yhdistellä eri juttuihin. Arkenahan mulla on melkein koko ajan rennot farkut jalassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elena. Farkut sopivat kyllä moneen menoon, omasta mielestäni etenkin tuollaiset tummat voi yhdistää moneen eri kokonaisuuteen.

      Poista
  3. Kiva asu! Esittele ihmeessä huivisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna. Niitä on aika paljon :D Pitää vähän miettiä, josko jakaisi esittelyä kausihuiveihin. Tai sitten teen vaan kilometripostauksen kuvineen päivineen :)

      Poista
  4. Kiva asu - minäkin tykkään casualpäivinä käyttää farkkuja töissä - tosin mulla on melkein aina mustat;) - nyt kevättä kohden yritän vaalentaa.
    Ja kiitos - mieluusti huivi- ja huivinsitomispostaus. Minä kun ihastelen aina muiden huivinkäyttöä ja itse en osaa ollenkaan.
    Aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en jotenkin osaa käyttää mustia farkkuja, en olen ihan varma mikä siinä tökkii, mutta en vaan osaa ostaa semmoisia.

      Voisin muutaman tavan sitoa huivi jossain vaiheessa esitellä, samoin toki kaikki huvitkin (vaikka siinä postauksessa on niitä valokuvia sitten todella paljon).

      Oikein paljon aurinkoa alkavaan viikkoon!

      Poista
  5. Huivin sidontaa kiitos! Suomesta sitä neuvoa ei tahdo enää mistään saada. Asiaa on kysytty ihan J.Selinintä saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koetan siis saada sellaisen merkinnän aikaan, ainakin sen verran, mitä itse sidon. En kovin usealla tavalla, mutta vähän edes :)

      Poista
  6. Ihana toi sininen paita jakun alla. Ja toi Longchampin laukku on todella kaunis. Sä oot niin kaunis ja tyylikäs, wau :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, kiitos. Tykkään pukeutua ja kokeilla, josko vielä joku muu tyyli toimisi ja joku toinen ei. Mikä väri sopii ja mikä ei. Mielipidekysymyksiä sitten sopiiko joku sitten muiden mielestä mikä omasta mielestäni sopii :D

      Poista
  7. Mielestäni sinulle on hyvä tyylitaju ja olet kaunis nainen, mutta pakko kummastella, että miksi pidät lähestulkoon aina hiuksiasi ponnarilla? Muutaman kuvan olen nähnyt, missä sinulla on hiukset auki ja näytät vieläkin säteilevämmältä, kuin hiukset ponnarilla. Tietysti olet varmasti oman tyylisi löytänyt, mutta pakko oli nyt kuitenkin päästä sanomaan mielipiteeni :)

    Mukavaa kevään jatkoa toivotellen yksi anonyymi vakkarilukijasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Anonyymi :) Hiusten kiinni laittamiseen on kaiketi kaksi syytä: tottumus ja laiskuus. Tein lukioajoista kymmenen vuotta eteenpäin kaupassa töitä, jossa hiusten piti olla kiinni sekä hygienia- että turvallisuussyistä. Opin laittamaan hiukset kiinni aamuisin nopeasti. Hiusten auki jättämiseen menee puolet pidempi aika jossa kohtaa monesti iskee laiskuus :)

      Olen koettanut opetella pitämään näitä auki, mutta hyvin monena aamuna laiskuus voittaa ja hiukset kiertyvät samalle tutulle nutturalle tai ponnarille klipseineen.

      Hyvää kevättä Sinulle! :)

      Poista
  8. Huivipostaus kiinnostaisi kovasti! Oikein kiva asu, tykkään. :)

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Nyt on kyllä niin paljon, mutta eiköhän ne tule esiteltyä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!