One day it was brown and white.

Asuja, asuja ja asuja. Niitä riittää. Kyllä se valokuvaaminen vaan on niin paljon kivempaa kun on tuota auringonvaloa, jossa kuvata. Alla on sunnuntain kokonaisuus, mutta kerron ensin sunnuntaista. Ihanan Saran blogista luin, että Ateneumissa on menossa Järnefelt näyttely. Olimme suunnistamassa sinne Kotinörtin kanssa heti aukeamisajankohtana eli yhdeltätoista, koska Siskoni tulisi kylään iltapäivästä. Tämä oli hyvä tarkoitus, sitten pääsimme autoon ja päivästä muodostuikin "Huolla auto kevätkuntoon". Ateneum jäi tällä erää, mutta auto on nyt sunnuntaina sitten pesetetty (se on sittenkin punainen eikä harmaa!), sen sulat on vaihdettu, siihen on lisätty tuulilasinpesuneste, öljyt on tarkistettu ja uhkaavasti loppumassa ollut jarruneste on lisätty (sen jarrunestevalon takia suunnitelmiin alunperin muutos tulikin). Kotinörtti osaavana miehenä teki nämä toimenpiteet, mutta onneksi minäkin osasin jotain tehdä (osaan ja olen tehnytkin kaikki edellämainitutkin, olen vaan aika hidas). Kevätaurinko ja näkyvyyttä ajatellen putsasin auton lasit sisäpuolelta lasinpesunesteellä ja pyyhin muutenkin pinnat puhtaiksi ja vihdoin siivosin takaluukun.

Pieni Punainen on siis huollettu ja kulttuurista ehtii onneksi vielä nauttimaan tänäkin viikonloppuna. Joko teillä on auto kevättä varten huollettu? Hommaan ei lopulta mennyt kuin vajaa tunti kun pesusta huristettiin ensin auto talliin. Hyvä näin, en ole autoihminen suuremmin, mutta on se vaan niin kiva (ja liikenneturvallinen) kun se on siisti, puhdas ja tarkisteltu.

Autosta sunnuntain kokonaisuuteen, ehkä paremmin sinne Ateneumiin istuva, mutta kyllä siinä auton ikkunoitakin pyyhki.

Oikein hyvää torstaita!


Pusero/Blouse: Penney's (Dublin)
Housut/Trousers: H&M
Kengät/Shoes: From Turku
Vyö/Belt: Esprit
Laukku/Bag: Carl Scarpa (Dublin)

Here is outfit from last Sunday. I had my new blouse on, it's so cute and it goes with everything! This first time I wanted to wear it with safe brown ones. Also new bag with me, that bag fits absolutely everything! Basic outfit and basic me, but I can't help my self, I just feel so cumfy in those kind of outfits.

Hope you are all well!

Kommentit

  1. Huomenta, tuo asu sopii sinulle täydellisesti. Mukavaa torstai-päivää1

    VastaaPoista
  2. Tosi nätti paita! Ihanat nuo kalvosimet / hihansuut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne tekevät kyllä juuri sen sopiva pienen extran asuun :)

      Poista
  3. Aivan ihana pusero, ja kaunis kokonaisuus muutenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! On kyllä myönnettävä, että kaunis kokonaisuus, vähän ehkä fiini noin autonhuoltoa ajatellen :D

      Poista
  4. Voi, tuo pusero on vieläkin kauniimpi kuin luulin! Ja kiva kokonaisuus. Miksi mä en osaa käyttää ruskeaa! Ihailen sitä aina muiden päällä, mutta en vain osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Ihastuin siihen kyllä heti kun sen näin.

      Ruskea on mulle semmonen turvallinen väri. Aloitin tosin sen käytön turvallisesti (ja arvattavasti) huivilla :)

      Poista
  5. Style is all about beign comfy with the clothes you're wearing but above all with yourself!!! ;-)
    You look beautiful!
    xoxo
    Patricia

    http://misstoptenimage.blogspot.com.es/2013/04/the-skirt.html

    VastaaPoista
  6. Kaunis asu, saatiin just auto kolarikorjauksesta ja se oli pesty siellä, tosin on jo nyt ihan rapainen. Jarruvalo pitää vaihtaa ja kesärenkaat, kun nuo lumet lähtee, muuta huoltoa ei nyt kait ole tiedossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauska. Kyllä se auto alkaa olemaan täälläkin jo likainen, kaukaa katsottuna kuitenkin pääväri on vielä punainen :D Renkaiden vaihto on täälläkin vielä edessä, muuten tuo on nyt hetkeksi hyvä. Enpä ollut jarrunestettäkään ikinä lisännyt, en edes tiennyt semmoisen olemassa olosta.

      Poista
  7. Kaunis asu.Itsekin olen uskaltautunut monena päivänä poseeraamaan tuohon meidän ulko-oven eteen ja olen huomannut, että kyllä se valo vaan tekee ihmeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringon valo antaa paljon enemmän kuviin, minusta ainakin. Siihen tottuu kyllä vaikka se aluksi omituiselta tuntuukin :)

      Poista
  8. Aivan ihanan ilonen ja positiivinen blogi!! :)

    xoxo
    Susanna
    http://susanna-beentheredonethat.blogspot.com

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Kiitoksia. Minustakin se on kertakaikkiaan herttainen :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!