Blue scarf giveaway.

Minä olen, kuten monesti todettua, totaalisen huivi-ihminen. Rakastan huiveja ja mikä olisikaan parempi tapa aloittaa toukokuu ja perjantai kuin pienimuotoinen arvonta. Toin nimittäin jo helmikuussa Tallinnasta itselleni alla olevassa kuvassa ja maanantain merkinnässä esiintyvän sinisen pellavahuivin.


Se mitä en kertonut, on että toin niitä kaksi. Toisen ajatellen puhtaasti teitä lukijoita ja edessä olevaa kesää. Koska nyt se kesä on sopivasti tuloillaan, niin lienee aika kaivaa toinen huivi kassista jossa se on odottanut ja todeta, että on aika arpoa se teidän lukijoiden kesken.

Huivi on Tallinnan Stockmannilta ostettu 100% pellavahuivi Global merkiltä.

Arvontaan voit osallistua:

Arvontaan voi osallistua jättämällä yhden kommentin tähän postaukseen.

Jos luet blogiani Googlen käyttäjäraadin (blogger), Blogilistan, Bloglovinin tai Facebookin kautta olet mukana kahdella arvalla. Muistathan kuitenkin mainita siitä.

Muut ovat mukana yhdellä arvalla. Keksithän kuitenkin itsellesi nimimerkin ja jätät sähköpostisi kommenttiin.

Arvonta aika päättyy aika tarkalleen viikon päästä eli perjantaina 10.5. klo. 18:00.

Kerron voittajan blogissa, mutta laitan hänelle myös sähköpostin.

Kaikille suuresti arpaonnea!
Oikein hyvää perjantaita ja alkavaa viikkoa!


It's a giveaway, but only to finnish readers this time!
Have a great Thursday!

Kommentit

  1. Ekana mukana ;) Tuota huivia ehdin jo ihastellakin, väri on niin kaunis sininen <3 ! Mieluusti kietoisin sen omaan kaulaani :)

    VastaaPoista
  2. Niin ja unohtui , että kahdella arvalla tietysti ja sori , että tuli heti kaks kommenttia ... Kun en saanut enää tuota ekaa muokattua..

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa kahdella arvalla. Viime aikoina olen tykästynyt siniseen ja täällä myös ollaan täysin huivi-ihmisiä, joten tuo olisi ihana lisä huivikokoelmaani. Aurinkoista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  4. Tuo on todella kaunis huivi. Mukana ollaan, kahdella arvalla (bloggerin kautta) :) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Lyhyestä virsi kaunis: kahdella arvalla mukaan:D
    ps. kaunis huivi!

    VastaaPoista
  6. Ihana huivi ja kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  7. Upean värinen huivi. Mukana kahdella arvalla ;)

    VastaaPoista
  8. Mukana, tottahan toki, kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa kahdella arvalla:)

    VastaaPoista
  10. Minäkin kahdella arvalla matkassa. Tuo sininen on just lempivärini!

    VastaaPoista
  11. Mä niin olen kahdella arvalla mukana;)

    VastaaPoista
  12. Ehdottamasti mukana kahdella. Ihanan värinen :)

    VastaaPoista
  13. Tottakai mukana. Kahdella arvalla...:) Ihana väri ja ihanaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  14. Mukana Yhdellä arvalla. Sari.K-@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Kaksi arpaa, kun on näin ihana huivi! Bloglovin'in kautta se toinen

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla mukana ihanassa arvonnassa :)

    VastaaPoista
  17. Upea huivi! Yhdellä arvalla mukana, pawe-@hotmail.com -Papu

    VastaaPoista
  18. Yhdellä arvalla osallistuu hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  19. Kiva arvonta, huivi on ihanan värinen! Olen mukana kahdella arvalla :) lemp1_@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Ihana huivi :) Kiitokset blogista ja mukavaa kesän odotusta!

    VastaaPoista
  21. Yhdellä arvalla mukana :) paula.eveliina@gmail.com

    t. P duunista :)

    VastaaPoista
  22. Korjaus, kahdella arvalla mukana :))

    VastaaPoista
  23. Kahdella arvalla mukana kiitos ! On niin ihana väri!

    VastaaPoista
  24. Kahdella arvalla mukana ollaan :)

    VastaaPoista
  25. Olen kahdella arvalla mukana. Ihana palkinto! Minulla oli juuri tuon sävyinen sininen, IHANA huivi, jonka ostin Marks & Spenceriltä Ateenassa, mutta valitettavasti joku varasti huivin :( Se tapahtui siis koulussa, huivi oli hetken aikaa luokassa, ja kohta en enää löytänyt sitä.. Olin siis silloin vaihdossa Kreikassa ja harmitti kovasti, koska huivin materiaali oli aivan ihana ja väri tosi kaunis.

    VastaaPoista
  26. Mukana ollaan arvonnassa :)

    -Päikkis-

    ptb77@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Ihanan värinen huivi! Yhdellä arvalla mukana!

    Lispe

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla mukana.
    Ihanaa, kun löysin blogisi. Mukavaa luettavaa ja kivat kuvat :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!