No jacket on.

Se oli lauantaina 4.5.2013  kun päätimme lähteä kahdelta iltapäivällä kauppaan. Etsimään paria syntymäpäivälahjaa ja muutenkin ostoksille. Pääsin pihalle takki päällä ja peruutin takaisin sisälle. Sopiva auringonpaiste ja leuto keli antoivat periksi sille, että voisin kaivaa suosikkineuleeni kaapista. Se on ihan liian kuuma pidettäväksi takin alla, mutta takin sijaisena, kun on pitkähihainen paita alla, siihen se on vallan sopiva.

Niinpä sitä sitten mentiin, ilman takkia reippaasti noin kymmenen minuuttia pihalla. Ei sillä enempää varmaan olisikaan tarjennut, mutta on sanottava, että riemu oli rajaton kyllä, kuin lehmällä kesälaitumella. Tai voisin ainakin kuvitella lehmän tuntevan näin.

Neule/Knitwear: JackPot (old) // Farkut/Jeans:Esprit // Kengät/Shoes:Esprit // Laukku/Bag: Esprit // Huivi/Scarf: Stockmann // Vyö/Belt:Esprit

Tällä viikolla onkin sitten enemmän kuin kiire. Tuntuu, että joka ikiselle päivälle on jotain eikä se ota laantuakseen ennen kuin sunnuntaina. Varsin haipakkaa siis mennään, toivottavasti blogi pysyy perässä mukana.

Miltä teidän viikkonne näyttää?
Oikein hyvää alkavaa viikkoa ja hyvää maanantaita!

P.S. Tuo samanlainen huivi, arvonnassa vielä aikaa hyvin jäljellä.


It was last Saturday when I went outside for first time this year with out a coat. I did wear my favourite cardigan, but not a coat! It was so warm, a bit windy tough. I've been waiting this for whole long winter. The summer is actually comming. We still have small bits of snow on the ground, i northern Finland more, but unlike Starks I say: Summes is comming!

I seem to have a hugely busy week.I seem to have something to do every day after work. I do hope I have time to write here as well.

Is your week busy?

Have a great Monday and hope you are all well!



Kommentit

  1. Kiva asu! Viikko näyttää kivalta, kun torstain lisäksi lomailen perjantainakin :) Ja ti ja ke on erilaiset työpäivät kuin normaalisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oi kuulostaa kivan vaihtelevalta viikolta, etenkin luo miniloma siellä viikon lopussa :)

      Poista
  2. Mulla on äitini yli 30v vanha neuletakki, joka on samanvärinen mutta lyhyempi. Ihana sävy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin nätti väri. Muistan miten emmin tuon ostamisen kanssa ja se on silti suosikkineuleeni :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!