Brunch.


Sunnuntaina Turussa könysin aamupäivästä Puolalan mäkeä ylös ehtiäkseni brunssille kahden Petran kanssa, edessä oli blogimiitti kahden kerrassaan ihanan ihmisen kanssa. Sinisen huvimajan Petra jaPetran maailman Petran kanssa vietimme mukavan parituntisen Turun taidemuseolla. 15€ brunssi sisälsi yllättävän laajan herkkuvalikoiman kahvilan kokoon nähden. Samalla hinnalla näki museon näyttelytkin, että näin pääkaupunkiseutulaisen tottumien hintojen rinnalla varin hintansa väärti.



Tuo vaaleanpunainen talo ja koko Puolalan mäki puistoineen on suosikki aluettani kesäisessä Turussa. Johtunee siitä, että rakkaat ystäväni asuivat vuosikausia Läntisellä Pitkäkadulla josta ei kovin kauaa tuohon kipaise.

Brunssi oli hyvä, maisemat upeat, mutta kyllä bunssin parasta antia olivat ihanat leidit joiden kanssa brunssilla istua. Viimeisestä kuvasta sitten selviää, miksi minun piti paeta paikalta aikaisemmin kun olisin tahtonnut lähteä.

Oletteko käyneet taidemuseolla brunssilla? Mikä on muuten Turusn suosikkibrunssipaikkasi?


Brunch outfit: Pusero/Blouse:Nelly // Housut/Trousers: Your's clothing // Kengät/Shoes: Tommy Hilfiger // Laukku/Bag:Longchamp

On Sunday I had a lovely brunch with two finnish bloggers. I had never seen these lovely ladies before, but we had marvelous time together. I had just enough to eat and we also had museum at the same price as lunch. And look at that lovely scene we had through out all the brunch!

Have a great day and hope you are all well!

My reason to leave: I was fitting a test version of my wedding dress.

Kommentit

  1. Ihanan raikas asu sinulla ja kauniita kuvia.
    Täällä sataa vettä ja viime yönä ukkonen oli päällä. Mitäköhän sitä pukisi päälle tänään?! Saa taas kaivaa pidempää päälle. Hyvää tiistaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina. Kyllä täälläkin sai tänään aamusta kaivaa kesätakkia päälle. Vettä ei ole (vielä) tullut, mutta ei se kovin aurinkoiselta näytä.

      Hyvää tiistaita! <3

      Poista
  2. Kivat kuvat, kauniit! Ah, mikä herkkulautanen!

    VastaaPoista
  3. En ole koskaan käynyt taidemuseon brunssilla. Täytyy myöntää etten ole edes kuullut siitä. Omat suosikkibrunssipaikkani ovat Turussa Fontana sekä Blanko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään aikaisemmin ollut kuullut ennen kuin Petra sinne vei. Pitää noita muita kokeilla vielä, kokemusta kun on vaan Fazerista ennen tätä.

      Poista
  4. Oli tosi kiva nähdä! :)

    Ja tosiaan positiivinen yllätys tuo Taidemuseon brunssi: ihana paikka, rauhallinen ympäristö ja oikein kelpoa brunssiruokaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! <3

      Ihastuin itsekin, brunssi oli hyvä ja maisemat vähintään hulppeat.

      Poista
  5. Ihana tuo kokovalkoinen asu! Kesäinen ja rento, mutta tyylikäs. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna. Minustakin kiva, oikein sunnuntai brunssi sopiva :)

      Poista
  6. Isn't it great to know other bloggers!! I'm sure you did enjoy the moment!! ;-)
    xoxo
    Patricia

    http://misstoptenimage.blogspot.com.es/2013/06/under-sun.html

    VastaaPoista
  7. Voi kun on ihania maisemakuvia Turusta. Mulla on tavoite tänän kesänä käydä jonain aamutuimaan kuvaamassa Helsingin katuja, kun ei olisi vielä liikennettä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinki ja Turku ovat kyllä molemmat kauniita kesäkaupunkeja, katujen kuvaaminen on ihanaa, etenkin vailla suurempaa liikennettä. Se vaan ei tämmöiseltä iltavirkulta kovin usein onnistu.

      Poista
  8. Oi, en tiennytkään että taidemuseolla on brunssi ja vielä tuohon hintaan!

    VastaaPoista
  9. Ihastuttavia kuvia! Ja voi, tuskin maltan odottaa kuvaa sinusta ja sinun hääpuvusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaunis! Kuvaa joutunee kyllä odottamaan tovin jos toisenkin, kaikki aikanaan :)

      Poista
  10. Kivan kesäisiä kuvia Turusta, siellä vilahti vanha kotikatukin. Turun brunsseista en oikein muuta ole kokeillutkaan kuin Cafe Aulan jazz-brunssin, mutta sitä voin kyllä suositella lämpimästi jos satut olemaan lauantaipäivänä liikenteessä. Siellä on hyvä ruoka, musiikki ja fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitääkin kokeilla tuonempana kun seuraavan kerran brunssimahdollisuus on.

      Poista
  11. Kauniita kuvia :)! Vitsit, teillä on ollut niin kivankuuloinen blogimeetinki! Kaikki puitteet olleet kohdillaan- seura, ruoka&juoma ja ympäristö :).

    Ja hei, uudet hiuksesti ovat kauniit :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! :) Taidemuseolla oli kyllä puitteet kohdillaan, seuraa oli mahtavaa ja kyllä keskustassa ulkona syöminen on aina kivaa.

      Poista
  12. Olis kyllä ihanaa nähdä kuvia valmiista puvusta. Täällä Turkissa on parin liikkeen ikkunassa nielettömän ihania hääpukuja, jaksan niitä aina ihastella kun ohi kuljetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä te näette vielä täällä, lupaan ihan varmasti :) Kotnörtti vaan lukee kuulemma blogia ja sen verran taikauskoinen olen, että mies ei saa pukua ennen häitä nähdä,niin enhän minä niitä valokuvia uskalla tännekään laittaa. Elokuussa kyllä näette ihan varmasti, joka suunnasta :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!