Lumene Arctic Aqua eye gel.

Iho ja sen tarpeet muuttuvat iän ja vuoden ajan mukaan. Fakta jonka taisin tajuta kantapään kautta vasta tammikuussa. Niinpä tässä on pitkin kevättä ns. yrityksen ja erehdyksen kautta erilaisia kokeiluja ihon hoidon kanssa tehty. Kaikki eivät ole mitenkään onnistuneita, kaksikin kasvorasvaa ovat tällä hetkellä itselläni vartalorasvoina (roskiin en halua heittää, kyllä ne jaloissa toimivat) ja Äitikin sai uuden meikkivoiteen sekä kuorinnan. Koska kuitenkin maksan itse nämä tuotteet ja jos ongelma on siinä, että olenkin allerginen jollekin tuotteen ainesosalle, niin en sen takia halua tuotetta haukkua lyttyyn. Esim. meikkivoide jonka lahjoitin äidilleni sopii hänelle täydellisesti, omat kasvoni se sai kuumottamaan allergian kourissa.

Niinpä mennään sitten näihin kesäsuosikkeihini. Kesällä olen huomannut rasvan juoksevan kasvoiltani alas. Mikään ei pysy, mutta iho huutaa kosteutusta. Niinpä olen, vastoin ajatusmaailmaani (kuiva iho -> rasvaisempi rasva) ostin silmänympärysgeelin jonka on tarkoitus kosteuttaa, etenkin nuorta ihoa. Noh, enhän minä nyt näin 31-vuotiaana varmaankaan ole sitä ikäluokkaa jota tuossa ajatellaan, mutta siinä missä iltaisin luotan tuttuun ja turvalliseen Biothermiin niin tämä on aamuisin ollut varsin toimiva. Kyseessä on Lumenen arctic Aqua Syväkosteuttava silmänympärysgeeli. Tuubi on aika pieni (15ml), mutta ei sitä kyllä tarvitakaan kuin semmoinen nuppineulan pään kokoinen nokare ja eikun levittämään.


Voi herttinen sanon minä, että ensimmäisenä kahtena iltana teki mieli kiljua. En edes ollut tarjunnut silmänympärysihoni olevan niin kuiva ja tietätte kyllä miltä kunnon kosteuttava geeli tekee kuivalla iholla. Siinä sitten leyhyteltiin silmänympäryksiä käsillä. Parissa päivässä se kuitenkin kosteutti ihon kuntoon ja sen jälkeen tämä on aamun ihonhoitoarsenaalissa pysynyt. Mitenkään houkuttelevahan tuo purkki ei ole, mutta edullinen hinta (en muista tarkkaan, mutta reilusti alle 10€ se oli) on selvää plussaa. Maksan siis vaan tuotteen määrästä, hyvä niin. Kaikkineen siis kosteutuksen puolesta hyvä tuote, muutahan tuo ei lupaa tehdäkään, mutta ei sen minusta tarvitsekaan. Illalla voi sitten hoitavampaa laittaa, aamusta riittää kosteus.

Suosittelenko tätä? Minä ainakin. Kenelle? Kaikille niille, joista tuntuu, että silmänympärykset kaipaavat tehokosteutusta ja teille, joilla kesällä helteessä rasvat tuntuvat juoksevan iholta pois. Iästä huolimatta. Samalla tämä on varmasti hyvä ensimmäinen simänympärysvoide, kun ei vielä anti-age tuotteelle ole tarvetta.

Onko teillä tästä kokemusta? Olenko ainut, jolla on tunne, että rasva juoksee pakoon kasvoilla näin helteillä.

Hyvää keskiviikkoa.


Here is my latest eye-gel favourite. From finnish brand Lumene, this one makes wonders on summer time. It's been so hot in here lately (and I love it!) but all the face produckt seem to sun away from my face. So I got this new one, quite a good price (under 10€) and I assume this 15ml takem me through summerime. Lovin it!

Have a great Wednesday and hope you are all well!

Kommentit

  1. Vaikuttaa kyllä kokeilemisen arvoiselta tuotteelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin itse ainakin positiivisesti yllättynyt tästä :)

      Poista
  2. Minäkin pistän korvan taakse tämän geenin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä ihan kiva, tai kenties tehokosteuttavana kuurina? Näin ei ammattilaisena voin vain heitellä arvauksia :)

      Poista
  3. Minulla on ongelmaiho ja oikeanlaisten tuotteiden etsiminen on tuottanut ja tuottaa edelleen (vaihtelunhaluisena?) vaivaa. Olen tykästynyt kuitenkin viime aikoina enemmän ja enemmän apteekin edustamiin Vichyyn, Euceriniin sekä La Roche-Posay:hin. Ja iho kiittää :)! Itse asiassa juuri tulin apteekista- paperikassissa Twinrixien (a-ja b-hepatiittia vastaan) lisäksi Vichyn BB-voide. Huomenna kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vilkaista apteekkiin taas jossain vaiheessa. Minusta on tullut laiska, mutta töistä hurauttaa Lumenen tehtaanmyymälään niin helposti ja siellä niin monet tuotteet sopivat, että sinne tulee helposti ajettua. Ei sillä, olisihan se apteekkikin tuossa vieressä :D

      Poista
  4. I've never heard of this before, thanks for the review!

    xo, Yi-chia
    Always Maylee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Finnish brand, but it was such a good one, I wanted to chare :)

      Poista
  5. Mä ostin ton tänään, toivottavasti on maineensa veroinen ja vähentää turvotusta ja tummia silmänalusia :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!