Summer in Finland.

Neule/Knit: Tommy Hilfiger // Farkut/Jeans: Your's // Kengät/Shoes: Esprit // Laukku/Bag: Penney's Dublin // Huivi/Scarf: Esprit // Sateenvarjo/Umbrella: His (from Stockmann)


Nyt on kyllä ihan pakko puhua Suomen uskomattoman vaihtelevasta suvesta, jonka koko kirjoon törmäsin sunnuntaina. Kävin nimittäin aamulla kymmenen ja yhdentoista välissä istumassa kolme varttia kirjan kanssa pihalla (kerroinkin eilen, että koivet kaipaavat väriä). tarkenin vallan hyvin topissa ja hameessa kun istuin auringossa.

Tässä on asukokonaisuus kun käytiin ruokakaupassa kolmen aikaan. Neule ei ollut yhtään liikaa (vakka toki puuvillaa onkin) ja vettä tuli kaatamalla. Viiden aikaan suunnistettiin kävelylle ja pellavahousuissa ja t-paidassa pärjäsi oikein hyvin. Älkää käsittäkö väärin, rakastan Suomen kesää, mutta kyllä mieli teki jo kysyä, illalla kun vielä roskiksen vein vesisateessa, että voisko sitä päättää, että sataako vai paistaako?

Noh, eipä pidä valittaa, sateenvarjolla pärjää ja kyllä sitä suomalaisella vaatetta on tarpeeksi kaapissa jos niikseen tulee. Onhan meillä ollut uskomattoman kauniita kesäpäivä kuten vaikka lauantai oli.

Is it still raining?
Miten te suhtaudutte Suomen suven vaihtelevaan keliin? Onko edessä ilmastopako etelä-Euroopan lämpimiin vai oletteko Suomessa kesän? Meillä sinne Eurooppaan kun lähdetään etenkin keväällä, kun täällä talvi vaan jatkuu ja jatkuu, siellä sentään jo vihertää. Etelän lomalle ei oikein kumpikaan osata mennä,mutta sadepäivien keskellä ymmärrän kyllä niidenkin viehätyksen.

Vaihtelevasta, mutta silti rakkaan kauniista suvesta hyvää tiistaita!

Still more rain.
If you have ever been in Finland on summer time you might have realized that it might be sunny at the one moment and pouring rain the next one.  We have long winters and almost endless sun shine on summer time. Sun shine does not unfortunately mean, that we have good weather all the time. Well no. But I would not change this for the world. These pictures are from last Sunday, it's raining at this point when we went to grosery shopping. two hours before I was sun bathing. So here's a usefull tip: When travelling to Finland on summer time, prepeare wit at least umbrella, one pair of long trousers and one long sleeved knitwear. But also be ready for hot summer days. In winter time... well, that a whole other thing.

Hope you have a great weather where ever you are and hope you are all well!

At least I can smile!

Kommentit

  1. Samaa mieltä näistä säistä, muuttuu kyllä niin hetkessä. Nyt ulkona paistaa aurinko, mutta mitä se on myöhemmin taas?! Sateenvarjo ostoksille pitäisi mennä, jonnekin kaikki kadonnut. Kivaa tiistaita sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täälläkin on kannettu laukussa mukana niin sateenvarjoa kuin aurinkolasejakin, molemmille on vaikuttanut joka päivä olevan tarvetta :)

      Hyvää tiistaita!

      Poista
  2. Ihana tuo kuva, missä olet sivuttain ja vain käsi sateenvarjon ulkopuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja! Siinä on epätoivoinen yritys siihen, josko sade vaikka ehkä lakkaisi :D

      Poista
  3. Minäkään en ole ns. "eteläihminen" vaan enemmänkin kaupunkilomailija. Vaikka välillä tuntuu siltä, että olisi kiva lähteä johonkin aurinkoiseen lomakohteeseen, en oikein osaa rentoutua makaamalla auringossa. Plus tietysti se, että olen tosi kalpea ja palan helposti, ja suvussa on tavattu ihosyöpää joten parempi olla ottamatta riskiä. Tänä vuonna reissattiin keväällä sen verran paljon, että kesäksi taitaa olla luvassa vain kotimaanmatkailua. Kyllähän tuo vaihteleva sää välillä ärsyttää, mutta toisaalta yritän nauttia sadepäivistäkin - mikään ei kuitenkaan ole täällä Suomessa pahempaa kuin se pitkä, synkkä talvi. Eli kaikki ilo irti nyt, kun ei ole lunta ja pakkasta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä olen, ilo irti kesästä. On valoisaa eikä ole lunta, siinä on jo hyvä alku :) Palaminen on kyllä riski etelässä, suurin ongelma itselle on ainakin siinä, että en jaksa keskittyä makaamiseen :D

      Poista
  4. Kesä on mun suosikki vuodenaika, mutta hellettä kiitos. Kesäkuun alussa hellineet helteet ovat mun mieleen. Tiedän, että monelle se on tukalaa aikaa, mutta vilukissana tarkenen kerrankin kevyissä vaatteissa.
    Tämä +14 astetta sataa/paistaa, ei ole oikein mun mieleen.

    Hyvältä näyttää sun vaatteet jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi minä ymmärrän hellekaipuun kyllä, vaikka se ehkä vähän tukalaa olikin, niin kyllä helle on silti vaan niin kiva.

      Kiitos Tara, oikein mieleen itsellekin tämä simppeli kokonaisuus.

      Poista
  5. Ihana sun asu, sama kuin minulla oli koko alkukesän, sininen neule ja vaaleat housut, kaulahuivi kaulaan kiedottuna:) Nyt täällä on lämpimämpää joten shortseillakin tarkenee, vihdoin! Toivon vain ettei hyvä keli lopu tähän meidän loppumuuttoon! Tosin sitä Suomen ilmaston raikkautta kaipailen, se välittyy hyvin näistä sinun kuvistasikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrassaan oivallinen kokonaisuus kyllä. Toivottavasti siellä pysyy kelit hyvinä, kyllä kesällä saa hellettäkin olla :)

      Poista
  6. No on vettä piisannut taas hetkeksi aikaa. Tänäänkin muutamaan otteeseen niin kuin olisi hanat auenneet! No, luonto kiittää ja itseäkin helpottaa allergiat.

    Itse olen alkusyksyn ihmisiä, mutta kesäkin menee. Ei välttämättä tarvitse olla mikään megahelle, mutta aina kivempi jos ei tarvitse raahata mukana pitkähihaisia (tai sateenvarjoa...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin huomannut, että hengittäminen on taas helpompaa. En varsinaisesti ole allerginen, mutta selvästi nenäni haluaa puhtaampaa ilmaa. Oma suosikkini on Elokuu, mutta minulle se on vielä kesän kuukausi :)

      Poista
  7. Kaunis asu. Kyllähän välillä tämä Suomen kesä harmittaa. Mutta tänä kesänä ainakin viikko Italiassa on lämmintä kesää, toivottavasti lämmintä on myös Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli taas ihan kiva keli päivällä, minusta ihan hauskaakin seurata näitä kelejä. Uskon kyllä, että helteet palaavat vielä heinäkuussa eikä täällä nyt varsinaisesti mitenkään kylmä ole ainakaan omasta mielestäni :)

      Poista
  8. Ihania kuvia. Joo on tämä "lomasää" vähän ollut vaihtelevaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Eilenkin oli kaikenlaisia kelejä taas täälläkin :)

      Poista
  9. Olen ollut niin monta kesää kokonaan pois Suomesta, että vielä tämä vihreys ( ja viielys ) jaksaa viehättää. Syksyllä ja talvella tekisi mieli paeta lämpöisempiin maisemiin, muttei kuitenkaan rannalle makaamaan.

    Ihan vihreitä ja raikkaita kuvia ! Ja kiva asukin tietysti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara :) Tuo on varmaan ihan totta, kovin monessa maassa tuppaa ainakin oman kokemuksen mukaan olemaan paljon kuivempaa ja kuumempaa, niin johan Suomessa oleminen tuntuu luksukselta :)

      Poista
  10. Etelän rantalomat eivät ole minua varten, tykkään enempi luontojutuista sekä kaupunkilomista ja käydä tapahtumissa, helteistä en piittää yhtään. Sateet silloin tällöin eivät haittaa, päinvastoin - maanviljelijät taatusti kiittävät, kun välillä ropisee. Viime kesän kaltaista kesää en toivo, silloin Kainuussa satoi jokikinen päivä. Välillä voisi olla joku kuivakin päivä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei minustakaan koko kesää tarvitse sataa. Tuntui että aurinkoisia päiviä ei täälläkään ollut viime kesänä ollenkaan, joskus olisi kiva laittaa ne aurinkolasit nenälle eikä olla sateenvarjon alla :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!