Computer says no.


Tiedättekö ne päivät, kun tulet töihin ja sillä siunaaman hetkellä kun avaat sen työkoneesi, niin se alkaa. Nopean reagoinnin päivä jolloin suollat sille IT-raukalle mailia toisensa perään, kokeilet erilaisia kommervenkkejä ja silti, siltikin se pirun kone ihan kuin vaan kiusallaankin toteaa "ähäkutti, enkäs toimikaan". Sellainen päivä täällä päässä oli keskiviikkona. Tämän päivän otsikko on IT:lle lähteneen viimeisen mailin otsikko, jossa kohdassa epätoivo helkkyi jo naurun puolella kun ihan kaikki mitä kokeiltiin meni pieleen.

Asukokonaisuus sinällään ei mennyt pieleen vaan onneksi oli valikoitunut sadepäivälle mukava kokonaisuus jossa aika vierähti nopeasti ja toimistossakin malttoi istua. Hilfigerin mekko oli jo välissä unohtunut, löytyi kaapin perältä. Punainen trenssi toimitti sadetakin virkaa, ei niinkään lämmikkeen. Eihän siellä toki mikään kylmä keli ollut, vaikka vettä tulikin kaatamalla. Unohtuneen mekon seurauksena totesin, että aika käydä kaapit taas läpi, ettei montaa kertaa pääse hyvät vaattet unohtumaan kaapin perälle. Kenties aika kirpparille?

Hyvää perjantaita ja oikein ihanaa alkavaa viikonloppua!



Do you know that feeling, when you get to office and literary everything fails after that. You try your best, but computer just does not like you. I had one of those days on Wednesday, nothing worked. But to say my outfit. I quite much liked my simple outfit that made me feel much better, or at least I had no trouble with clothes (enough with computers).

Well, it's Friday! Have a great weekend and hope you are all well!

P.S. Trench coat, just because half a day it was raining. Not that cold at all (wich I like <3)

Mekko/Dress: Tommy Hilfiger // Liivi/Vest: Mom made // Trenssi/Trench coat: Halonen // 
Kengät/Shoes: Esprit // Laukku/Bag: Longchamp // Huivi/Scarf: Mulberry

Kommentit

  1. Tietokoneet ovat välillä ärsyttäviä :) niinkuin älypuhelimetkin.. :/
    Jos olikin sateinen päivä ja aurinko piilossa, niin luulen että upea kauniin punainen takkisi oli se aurinko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi puhelimet ne vasta kamalia onkin! Olen täysi tumpelo sellaisten kanssa :)

      Kyllä punainen takki piristi kummasti päivää :)

      Poista
  2. Oh koneiden kanssa on aina ongelmia, todella ärsyttävää ! Asusi on kuitenkin ihanan pirteä punaisen takin kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelmat on onneksi saatu korjattua jo :) Ja kiitoksia, takki on hyvä väriläiskä :)

      Poista
  3. Tässä on nyt just menossa sellainen vaihe - odottaa, odottaa ja odottaa, että aukeeko vai ei. Tosi ärsyttävää! Tyylikäs asu. Itse en osaa ollenkaan pitää huivia kaulassa - ahdistaa pelkkä ajatuskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä! Toivottavasti siellä toimii jo systeemit!

      Minä olen niin huivi-ihminen, kannan semmoisen melkein joka päivä kaulassani :)

      Poista
  4. Tietokoneongelmat on kyllä syvältä - ja monesti juuri silloin, kun on muutenkin kiire, ne iskevät!
    Punainen takki on kertakaikkinen namu! Ja edelleenkin ovat huivit minulle mysteeri, vaikka kovasti olen yrittänytkin opetella sinun huivikoulussasi;)
    Aurinkoista viikonloppua sinne sinulle ja Kotinörtillesi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin, ehkä ne aistivat, että nyt tarttisi toimia ja päättävät ruveta lakkoon :D

      Toivottavasti ne huivit vielä joskus luonnistuvat, jos se itsestä tuntuu siltä, että haluaa sen onnistuvan. Pakottamalla ei kannata :)

      Oikein hyvää viikonloppua ja lomalekottelua! <3

      Poista
  5. Tuo takki. <3 ja mekkokin sopii sinulle loistavasti! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kiitos Hanna! <3 Hyvää viikonloppua Sinulle myös!

      Poista
  6. Ihana punainen takki, mieletön piristys sadesäässä! :)

    VastaaPoista
  7. Pahaa pelkään, että compuuttori sanoo mullekin ensi viikolla nounou, mikä kumman salasana !? Punainen on värisi ♥ (myös)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä loman jälkeen aina paha, olen kaikille alaisille tässä sanonut kun lomille ovat lähteneet, että kirjoittakaa se salasana ylös ja laittakaa varmaan talteen josta löydätte loman jälkeen. Opin itse kantapään kautta viime kesänä, että ne unohtuvat kuukaudessa :D

      Punainen on hyvä väri :)

      Poista
  8. Love the vest and red coat! You look so pretty.

    xo, Yi-chia
    Always Maylee

    VastaaPoista
  9. Takkisi on kyllä niin ihanan värinen, oikein pirtsakka. Upea on myös mekkosi. Itse juuri kutsuin kaverin käymään ja hän osti multa mun vanhoja vaatteita kahden kassin edestä. Hän sai upeita vaatteita ja mä pientä korvaust niistä. Itse myyn mielummin kavereille, he osaavat arvostaa niitä paremmin kuin monet kirppisasiakkaat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju :) Minä taas en osaa kavereile myydä ollenkaan, kun kirpparinkin kanssa olen niin tarkka laadusta, kavereille en osaa siiten myydä kun käyttämätöntä.

      Poista
  10. Kun tekniikka tökkii, niin hermo menee ihan välittömästi! Ja koska mieheni on myös IT-nörtti, niin saa raukka hoitaa kaiken puolestani. :)

    Vaatekaapeista löytyy tosiaan vaikka mitä yllättävää, kunhan muistaa vaan säännöllisesti myllätä. Miksi ihmeessä olet noin kivan mekon unohtanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä meilläkin kiukutaan Kotinörtille jos kotona on koneongelmaa, töissä IT:lle ei oikein kehtaa kiukuta samalla tavalla :D

      Mekko oli toisen takana, pikkaisen piilossa ja koska eteisessä jossa vaatekaapit ovat ei ole yhtä jhyvä valo kun muualla asunnossa niin siellä se nökötti yksinään odottamassa käyttöä. Nyt nostettu taas esille :)

      Poista
  11. Pidä joku nettikirppari tai laita vaatteet huutikseen! Itse olisin ainakin kiinnostunut. Livekirppareilla kauppa käy tosi huonosti näin alennusmyynti ja kesäaikaan...

    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää harkita Huutista, ei niitä vaatteita niin paljon kuitenkaan ole, semmoisia joista kehtaisia paria euroa enempää pyytää, niin kirppari on itselleni siksi se helpoin valinta :)

      Aikaisintaan syyskuun loppuun sen kirpparin muutenkin varaan vasta :)

      Poista
  12. Voi upeus tuo punainen takki <3

    Täälläkin alkoi tänään tietokone kenkkuilemaan sopivasti ekana työpäivänä loman jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Se on kyllä suosikkini, etenkin syksyllä :) Koneilla on paha tapa kenkuta juuri silloin kun ne eivät saisi kenkuta :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!