Office one, ispired by Annu and Hanilo.


Maanantaina törmäsin blogeja läpi selatessani kahtee kauniiseen, jotka halusin kummatkin tähän kokonaisuuteen yhdistää. Ihastuttavalla Annulla (täällä) oli yllään kertakaikkisen kaunis kokonaisuus, joka inspiroi simppelin, mutta toimivaan vaatekokonaisuuteen. Suloisella Hanilolla (täällä) taas oli ohje vallan mainioon huonon hiuspäivän pelastavaan nutturaan. Oma asukokonaisuuteni muodostui hameesta housujen sijaan, lämpimänä päivänä housut tuntuivat liikaa pukemiselta. Enkä minä ihan osannut pitää yhtä kauniin yksinkertaisena vaan kyllä se huivi vaan oli asukokonaisuuteen vielä lisättävä.

Nuttura oli helppo tehdä, ohjeet ovat mainiot. Tämmöiselle ohuempi ja lyhyempi hiuksisellekin hyvä vinkki, vaikka aluksi mietinkin, että onko tästä omasta tukasta moiseen. Ratkaisu löytyi "hiusten kiusaamisesta" eli tupeeraamisesta. Hanilohan tupeeraa käsin, minä otin reippaasti harjan käyttöön.

Kaikkineen siis minusta ainakin kovin kaunis kokonaisuus ja sopi toimistoon vallan mainiosti.

Hyvää torstaita kaikille!




On Monday I saw two lovely different things in finnish blogs. Annu (here) had this lovely and simple outfit on and Hanilo (here) had this lovely idea of hairdo. So I made my own version. Trousers seemed too much since it was lovely summer day so I took skirt and added, true to my self, a scarf. And that hair do, it's super simple to do, but I love it! It's so great to hide bad hair day!

What do you think?
Have a lovely Friday and hope you are all well!

Pusero/Blouse: Prisma // Hame/Skirt: Aleksi 13 // Huivi/Scarf: Esprit // 
Vyö/Belt: Old // Kengät/Shoes: Deichmann Kopenhagen // 
Laukku/Bag: Longchamp

Kommentit

  1. Hei! Aivan äskettäin löysin tänne jonkun toisen blogin kautta. Mukavan pirteä blogi ja kauniita asukuvia. Hyvää heinäkuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Peepee, mukava kun poikkesit käymään. Kiitos kovasti kehuista :) Kävin vilkaisemassa kerrassaan ihatuttavaa blogiasi, palannen illalla sinne uudelleen.

      Oikein hyvää heinäkuun jatkoa sinne myös!

      Poista
  2. Kaunis asu on, täytyy käydä tuo nutturanteko-ohje vilkaisemassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu. Nutturan teko oli aidosti helppoa, myös tämmöiselle "tukka ponnarille" ihmiselle :)

      Poista
  3. Rento ja tyylikäs, niinkuin Annunkin asu ;-D. Kauniisti yhteensopivat hillityt värit, kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja. Minusta on niin ihanaa kun kerrankin saa oikein kunnon vision mitä pukea päällensä :)

      Poista
  4. Napakan näköinen asu ja tuollaisille nutturoille ja kieputuksille (ja lettejäkin sekaan välillä) laitan itsekin lähes päivittäin hiukseni : ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ihan armottoman laiska näiden hiusteni kanssa, pitänee jatkossa koettaa keskittyä enemmänkin näihin helppoihin kampauksiin :)

      Poista
  5. Kiva asu taas. Nuttura oli tosi sievä. Lempi varmasti innostuu kokeilemaan. Itse olen ihan toivottoman huono ja saamaton laittamaan hiuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna :) Hyvä jos joku perheestä innostuu, kenties laittaa sinunkin hiuksesi sitten "samaan syssyyn" :)

      Poista
  6. Olipa ylläri kun oma nimi oli otsikossa! Kahvit melkein syliin ;)
    Tosi kivast olet taas pukeutunut. Käy sinulla oikein nätisti! ja hiukset on tosi kauniisti kiinni! Tykkään!
    Ihanaa päivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vaan melkein, ettei tartte miettiä kesken työpäivän vaihtovaatteita :)

      Kiitos itsellesi kauniin asukokonaisuuden ideasta ja oikein hyvää päivää Sinulle myös! :)

      Poista
  7. Tykkään!!! Voi kun osaisin itsekin heitellä noita huiveja noin rennosti kaulaan ja käyttää valkoisia paitiksia, jotka on mun lemppareita. Mutta kun huivin asetteluun menee aina ikuisuus ja siltikin näyttää tökeröltä, niin olen antanut olla. Ja paidatkin on yleensä trikoota, ettei ahdista :)

    Tukka on superkiva noin. Siisti, mutta mielenkiintoisempi kuin ihan vaan tavallinen nuttura tai ponnari. Sopii sulle :). Ja saatanpa kokeilla itsekin.. Vaikka hiukset on mulla kyllä epätoivoinen tapaus. Ohuet ja karkaavaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka :) Minä osaan sitoa huivin vain muutamalla tavalla, kuviollisen huivin etu on siinä, että voi sitoa vähän "vinksin vonksin" mallisesti myös ja näyttää silti kivalta. Kuviot hämäävät.

      Oma tukkani on myös ohut ja liukas, joten ns. seuraavan päivän tukkaan (vähän jo rasvaisempaan kuin samana aamuna pestyyn) suihkuttelin urakalla kuivashamppoota, joka antoi tekstuuria ja hiuksista tulee helpommin hallittavat. Kannattaa kokeilla ainakin, jos se auttaisi. Eikä pidä väheksyä hiuslakan määrää jonka tuon kasassa pysymisene käytin :D

      Poista
  8. Ihana kampaus <3 Beigen ja vaaleansininen yhdistelmä on kaunis ja harmoninen, kiva asu !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohtui vielä mainita että hameen pituus on perfect !

      Poista
    2. Kiitos Sara <3 Tykkään itsekin tuosta hameenpituudesta, jostain syystä sellaisen mittaisia on ollut haasteellista löytää :/ Etsinnät jatkuvat ;)

      Poista
  9. Rakastan lettejä ja erilaisia kevyitä kampauksia, on vain niin vaikea tehdä itselle. Mukavan näköinen asu jälleen kerran, vaalea paita piristää asua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta. Osaan taikoa muille lettejä kyllä, mutta itselleni todella huonosti! Pitäisi opetella, mutta toistaiseksi koordinaatio omaan tukkaan näyttää rajoittuvat kieputteluun ja ranskanletin tekemiseen oman pään osalta :)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Thank you Maddie. I think this hairstyle might look good on you as well :)

      Poista
  11. Oi, tuo hame on ihana ja sulla on hiukset tosi upeasti!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta :) ihana kampaus johon minäkin tämmöisenä rähmäkäpälänä kykenin :)

      Poista
  12. Tuo kampaushan onnistui aivan loistavasti! :) Juu lyhyet hiukset tarvitsevat varmasti vähän enemmän tupeerausta että saa isomman nutturan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tupeeraamisele olli tarvetta, mutta nätit tuosta tuli tuommoisella pienemmälläkin hiusmäärällä :) Kiitos vielä ihanasta ohjeesta <3

      Poista
  13. This look reminds me on a "modern, powerful & urban Safari look" - and it's perfect for you, Dahlia! And I love your hair <3 ... Kisses from Vienna,

    Katja

    www.collectedbykatja.com

    VastaaPoista
  14. Kiva kampaus , näille kieputuksille on myös mulla käyttöä :) Kaunis, vaalea asu !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieputtamalla saikin ihan yllättävän kauniin kampauksen aikaan, joskus olen aikaisemminkin kokeillut, mutta hyvä muistutus taas :)

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Voi kiitoksia, pitääkin käydä vilkaisemassa samantien :)

      Poista
  16. Ihastuttava kampaus! Ja tosi tyylikäs asu!

    VastaaPoista
  17. Todella tyylikäs asu! Ja kampaus on kaunis. Voi kun minäkin osaisin tehdä edes jonkunlaisia kampauksia, täytyypä yrittää kokeilla tuota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on helppo kampaus, kannustan ehdottomasti kokeilemaan. Epäilin itsekin, etten osaa ja oli kiva todeta, ettei se ollutkaan hankalaa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!