2.7.2013

To blog or not to blog?

Sanotaan, että Suomessa bloggaaja "lyö läpi", kun hänestä keskustellaan muutamalla mammafoorumilla äänensävyillä, jotka ovat kaikkea muuta kuin mairittelevia. Ko. foorumit ovat monesti myös täynnä trolleja ja niihin pitäisi suhtautua mentaliteetilla "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos". Entäs silloin kun nämä samat tekstit tulevat blogisi sähköpostiin? Silloin otetaan yhteyttä nettipoliisiin, kun herjaukset rajat täyttyvät kirkkaasti. Myös foorumien herjaukset ilmoitetaan, sekä poliisille että foorumien ylläpitäjille.

Ei saisi olla herkkä, pitää olla paksunahkainen ja kestää kaikki arvostelu. Itsehän sinä tuot itsesi blogissasi esille ja koska olet esillä niin kansan syvillä riveillä on oikeus anonyyminä kommentoida olemustasi mm. sanoilla "läski", "irstas", "kuvottava" ja se h-sanakin on muutaman kerran vilahtanut. Sinä olet asettanut itsesi blogissa julkiseksi sylkykupiksi ja sinusta ja elämästäsi saa sanoa mitä tahansa ja millaisilla sanankäänteillä tahansa Eikö näin?


Ei, ei todellakaan. Kanssani saa olla tottakai eri mieltä, en missään nimessä kuvittele, että olisin aina ja koko ajan ja kaikessa oikeassa sekä täysin erehtymätön. Tottakai ihmisillä on omat kokemuksensa niin teatterista, kosmetiikasta kun vaikka vaatteiden laadustakin. Olisihan se nyt armottoman tylsää, jos kanssani olisivat kaikki samaa mieltä. Sen sijaan se, että sanot minun olevan irstas, koska nilkkani (ja jalkani muutenkin) ovat lämpimässä turvoksissa (syynä tähän taas ovat perintötekijät) ja kehtaankin täten irstailla eli pitää muuta kuin pitkiä housuja ei ole mitenkään enää rakentavaa kritiikkiä. Etenkin kun laitat tämän sähköpostilla, jossa muutoinkin koet asiaksesi haukkua minut kauniisti sanottuna lyttyyn.

Sitten on kasapäin teitä, jotka puolestaan kommentoivat rakentavasti ja teitä, jotka ymmärtävät, että jos jonkun blogistin /vaate/sisustus/kirjoitus/mikä tahansa tyyli ei miellytä, niin blogia ei ole pakko lukea. Niin minäkin toimin, jos en jonkun blogista pidä, niin sen sijaan että kävisin jatkuvasti kommentoimassa jotain kurjaa niin yksinkertaisesti jätän blogin lukematta. Saatan myös lukea vain ne jutut, jotka minua kiinnostavat, en siis kaikkea.


Olen miettinyt tämän tekstin kirjoittamista sunnuntai aamusta saakka kun blogissani oli kävijöitä lauantaina kolme kertaa enemmän kuin yleensä. Löysin itseni eräältä foorumilta, jonka kirjoittelu oli ns. siinä ja siinä, mutta päätin, että antaa olla. Vähänpä tiesin kun avasin blogin sähköpostin, jossa oli useampi haukkumisviesti. Viestien sisällöt on toimitettu poliisille, mielestäni suorat uhkaukset ja herjaukset kuuluvat heille eikä minun niihin tarvitse vastata. Kirjoitustyylistä tosin on pääteltävä, että vaikka viestejä oli useista eri sähköposteista niin joku oli nyt kyllä nähnyt vaivaa, koska en lopulta usko, että kirjoittajia on kahta tai kolmea enempää.

Silti nämä muutamat kirjoittajat saivat aikaan sen, että olen vakavissani pohtinut blogin kirjoittamisen lopettamista aivan kokonaan. Reippaan kaksi vuotta tämä on ollut ihana harrastus ja olen hiljalleen uskaltanut kertoa teille vähän henkilökohtaisempiakin asioita. Olen kirjoittanut matkoistamme, häistämme kuin itselleni vaikeammistakin asioista kuten lukihäiriöstä. Tiedän, että siellä ruudun ääressä olisi vaikka kuinka ihania ihmisiä, jotka haluaisivat lukea enemmänkin häistä sekä mielelään lukevat vaikka matkustelusta tai hauskoista sattumuksista jotka tielleni sattuvat. Suurin osa käsittääkseni pitää päivän asuista ja satunnaisille kosmetiikka-arvosteluillekin on ollut omat lukijansa. Suurin osa teistä on ihania ihmisiä, kauniita niin ulkoa kuin sisältäkin. Sitten ovat ne muutamat, jotka "pilaavat kaiken" lähettämällä näitä maileja.


Pohdinnassani jatkanko kirjoittamista vai en tulin lopulta siihen tulokseen, että jatkan tämän rakkaan harrastuksen parissa, tämä on antanut minulle niin valtavan paljon. Jatkan näistä ikävistä sähköposteista huolimatta. Taustalla ei ole intressi "lyödä läpi", ei kiitos, vaan taustalla on ihana blogimaailma joka on pullollaan teitä valtavan ihania ihmisiä, joiden blogeista saan nauttia ja jotka ovat kulkeneet tämän pienen blogin mukana, osa ihan sen alkutaipaleelta saakka. Olen myös saanut joihinkin teihin ihaniin tutustua ihan kasvokkainkin.

Pohdinnassani tulin myös siihen tulokseen, että karsin kirjoittamisen aiheita entisestään. Matkustamisen kanssa olen vielä kiikun kaakun, haluaisin kovasti kirjoittaa häämatkastamme, ideana oli toteuttaa "post cards from London" tapainen sarja. Katsotaan. Häistämme en valitettavasti etenkään ennen niitä kirjoita enää sanaakaan. Tiedän, että kovin moni teistä tahtoisi niistä lukea, mutta luettuani niistä samaisissa maileissa, että häistäni tulevat maailman kamalimmat ja olemme Kotinörtin kanssa valinneet hirveät värit jne. päätin, että sitä minun ei tarvitse bloggaajana, morsiamme tai ihmisenä kestää. Asupostaukset pysyvät, mutta tämän päivän piristyspostauksen tapaisina lyhyinä teksteinä (kuvat on muuten otettu ennen noiden sähköpostien lukemista, jaksoi hymyillä). Samoin edelleen kirjoittelen jos vastaani tulee mainistsemisen arvoista kosmetiikkaa ja eilisen kaltaisia toivepostauksia pyrin toteuttamaan. Uusista ostoksistani saatan kirjoittaa, en ole niistäkään enää varma.


Muutoin postaukset pysyvät siis vielä enemmän pintapuolisissa asioissa. En usko, että te tästäkään aiheesta täällä enää kuulette. Elämässäni on ollut jo monta asiaa, joista en ole blogiin kirjoittanut, valitettavasti niitä on tämän jälkeen vähemmän.

Vaikka aihe tällä kertaa olikin todella mieltä pahoittava itselleni, niin halusin sen kanssanne kuitenkin jakaa. Täälläkin ruudun takana on ihan ihminen, jota kyllä haukkumiset satuttavat. Uskon, että moni teistä ymmärtää päätöksen tätä taustaa vasten rajata näitä blogin aiheita.

Kiitos teille kaikille rakkaille ihanille lukijoilleni, jotka kerta toisensa jälkeen jaksavat kommentoida. Kiitos myös teille, jotka rakentaa kritiikkiä kirjoitatte, otan mielelläni opikseni ja keskustelen kanssanne. Kiitos teille kaikille ihanille lukijoilleni, että jaksatte ja haluatte matkassani pysyä! <3


There were some ugly things said about me and my blog on finnish side of internet. Nothing I'd even actually like to tell you about. I just say, I do still keep on writing my blog after this and nothing much changes. Just that I will share more outfit of the day photos, less everything else.

Love you all! Hope you are all well!

Kuvat:Photos: http://weheartit.com/

92 kommenttia:

  1. Voi hyvät hyssykät, että pitääkin ihmisten olla ilkeitä! Ihan oikein toimit, kun poliisille viestit laitoit. Eivätköhän he saa tekijän selville. Olen yksi niistä, jotka ovat saaneet mahdollisuuden tavata Sinut ja toivottavasti ystävyytemme jatkuu edelleenkin. Olisin kovasti toivonut juurikin hääpostauksia, mutta ymmärrän toki, jos haluat rajata aiheen pois blogistasi. En minäkään ymmärrä sitä, että miksi lukea jonkun blogia, jos ei siitä pidä.

    Tsemppiä Sinulla ja jatka vain kirjoittamista, minusta ne omakohtaiset jutut ovat aivan parhaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikeastaan miettinyt edes kovin kauan poliisiin yhteyden ottoa, olivat itse vahvasti sitä mieltä, että syyllinen saadaan selville. Ehkä uskallan häiden jälkeen sitten laittaa kuvia, stressin keskellä kun sanotaan, että kamalat, niin lisä stressi ei nyt tähän kohtaan oikein sovi :)

      Minä uskon, että ystävyytemme säilyy kyllä, len kovasti haaveillut, että jos häähössäkän jälkeen syksyllä pääsisimme Kotinörtin kanssa vaikka vierailulle voisimme videotykkiin ja kankaaseen tutustua leffan parissa ja turista muuta siinä samalla :)

      Poista
    2. Tervetuloa, meillä on silloin se paljukin, joten voidaan rentoutua sit siinäkin :). Voisi suunnitella syyskuulle tapaamista :)

      Poista
    3. Syyskuu kuulostaa oikein hyvältä ajankohdalta :) Ja palju, aijai, se vasta hyvältä kuulostaakin!

      Poista
  2. Voi ei. Olen aina miettinyt sitä, että millaiset ihmiset tekevät tällaista eli näkevät vaivaa lähteänhaukkumaan ihan vieraita ihmisiä. Pitäisi muistaa, että myös nettikirjoitteluista voi joutua vastuuseen. Nimettömätkin viestin kirjoittajat jäljittämään ja vaikka kommentit poistettaisiin jälkikäteen, niin ne jää kuitenkin palvelimelle, josta ne voidaan jäljittää jos on tarvetta. Itse en koskaan voisi sanoa toiselle ihmiselle mitään mikä koskee hänen ulkonäköään tai muuta ominaisuutta, jolle ei välttämättö voi tehdä mitään. Olen itse blogannut vuodesta 2005 saakka ja täytyy sanoa, että olemme menneet myös jossain suhteessa raadollisempaan suuntaan. Kun joku menestyy, niin tulee kuvaan kateus ja silloin keinolla millä hyvänsä tullaan ja revitään matto toisen jalkojen alta. Tsemppiä sinulle ja ehdottomasti jos ylitetään herjaukseen raja, niin juttu kannattaa viedä loppuun saakka. Tsemppiä sinulle ja jaksamista. Koita näyttää arvostelijoille, että olet heidän yläpuolellaan. Halauksia. Kun jokainen muistaisi aina kohdella toista niin kuin toivoisi heidän kohtelevan itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös huomannut, että blogimaailma on mennyt raa'empaan suuntaan koko ajan. Itse olen pitänyt blogia vähän aikaa, verrattuna siihen miten kauan olen lukenut niitä. Kommentointi on kovempaa koko ajan.

      Kyllä tästä vielä noustaan, halusin vaan lähinnä kertoa, että missä mennään. Kiitos Maiju kauniista sanoistasi ja halauksista.

      Poista
  3. Ei oo todellista!!! Onko ihan oikeasti olemassa ihmisiä, jotka alentuvat moiseen???
    En voi sanoa, että älä välitä, koska eihän kukaan voi olla välittämättä loukkauksista. Mutta sen sanon, että ihanaa että jatkat ♥♥. Olet kuitenkin meille tärkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti joillakuilla on näemmä aikaa ja viitsimistä moiseen. Jaksamisensa voi käyttää monella tavalla, minä en sitä moiseen jaksaisi tuhlata.

      Kiitos Annukka! Juuri sinun ja niin monen muun lukijan ihanat kommentit ja niiden lukeminen jälkikäteenkin lopulta muodostivat päätöksen, että jatkan kirjoittamista :)

      Poista
  4. Järkytyin, kun luin ton tekstin. Ei vaan pysty käsittämään. Ihmisten kateus on sairaalloista.

    Blogisi on yksi suosikeistani. Ihanaa, että jatkat kirjoittamista edelleen :) Voimia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kateus antaa näemmä uskomatonta energiaa kirjoittaa ties mitä.

      On ihana kuulla, että täällä jaksetaan käydä lukemassa, liikutuksen kyyneleet silmissä lukenut näitä ihania kommentteja. Kiitos siis myös Sinulle! <3

      Poista
  5. Jotkut ihmiset on idiootteja. Onneksi ei kaikki. Jatka vaan sillä tavalla mikä tuntuu sulle hyvältä. Mä tykkään lukea :D

    VastaaPoista
  6. Hei taas ja kiitos M&S postauksestasi. Olen pitänyt blogistasi paljon, tänään uskaltauduin kaikkien kurvieni kanssa laittamaan mekon töihin. Kommentit oli poikkeuksetta tyyliin: pidä useammin mekkoa, se sopii sinulle. Olo oli hyvä, kaunis ja naisellinen. Toivon, että pystyt jättämään tuollaiset kommentit omaan arvoonsa, perinteisesti näitä tulee nimenomaa porukalta, joka ei uskalla esittäytyä omalla nimellä tai kuvalla. Minä olen pitänyt postauksistasi, etenkin asukuvista, niistä saa inspiraatiota omaan pukeutumiseen. Toivon sinulle hyvää jatkoa ja pitkää bloggausuraa, meitä tykkääjiä on monta kertaa enemmän kuin arvostelijoita. terv. se toinen pohdiskelija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, tämä pelasti päiväni ihan oikeasti! Tosi hienoa, että uskalsit ja vielä ihanampaa että koit noin positiivisia asioita mekossa. Hienoa, että ympäristökin huomasi uskalluksesi, itsensä ylittäminen on joskus niin hankalaa. Ai että kun olen ylpeä kun uskalsit!

      Ja kyllä täällä jatketaan vielä, hyvä jos tuosta M&S-postauksesta oli apua, sitä oli ihan kiva kirjoitella, vähän vaihtelua itsellekin :)

      Poista
  7. Siis ei voi olla totta :( Ai että pistää vihaksi sun puolesta. Hyvä että toimitit sähköpostit poliisille, toivottavasti tekijät jäävät kiinni.
    Mä en ymmärrä, minkä takia pitää roikkua blogeissa, joista ei tykkää. Ne voi ohittaa, jos ei tykkää. Ja sitten se, että haukkua louskutetaan just näillä mammapalstoilla.

    Kauheeta, kun säikähdin, että todellakin lopetat. Mutta ihanaa kun jatkat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon itse samaa, käytöstapojen puute jaksaa hämmentää. Tuokin, että lukee blogia josta ei pidä, miksi ihmeessä? Minulla ei esimerkiksi ole lemmikkejä, vaikka nyt kissaa, joten kissa-aiheiset blogit eivät kiinnosta, joten miksi lukisin sellaisia? Ihmisen mieli on jännittävä ja kovin monitahoinen, ymmärrys loppuu kesken.

      Poista
  8. Hei Dahlia! Tahdoin vain tulla sanomaan, että olen todella pahoillani puolestasi. Sinä olet rohkea ja sydämellinen nainen. Tuot postauksillasi ja kommenteillasi iloa hyvin monille lukijoille ja toisille bloggareille sekä annat asukuvillasi ideoita ja inspiraatiota meille kaikille.

    Ihan mahdoton käsittää, miksi kukaan tahtoisi pahaa sinulle. Ja miksi muutamat ilkeät haluavat tulla pilaamaan näin hienon harrastuksen. Tosi surullista luettavaa. Toivottavasti tämä kurja kokemus ei riko sinua vaan vanhvistaa. Jaksamista ja tsemppiä sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Preferita. Kirjoitit kauniisti, kiitollisuuden kyyneleet valuivat poskilleni täällä. Ehdottomasti nämä sinun ja muiden kommentoijien kauniit ja rohkaisevat sanat vahvistivat päätöstäni jatkaa kirjoittamista. Ei tämä minua riko, unohtuukin jossain vaiheessa. Kiitos <3

      Poista
  9. I'm glad you're going to keep posting, because I love your blog. :)

    xo, Yi-chia
    Always Maylee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you dear! Mean things, but I just love blogging so much, I'll get over it (and did report those emails to police as well and they are investigating).

      Poista
  10. Olen pahoillasi puolestasi.

    Toivon, että et anna nimettömien ilkeilijöiden latistaa haluasi kirjoittaa ja kuvata muotia ja asujasi. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä niitä asuja on kuvattuna vaikka kuinka, eli niitä on luvassa nyt enemmänkin :)

      Poista
  11. Nyt täytyy sanoa, että olen ihan järkyttynyt tämän tekstin luettuani! Olen kyllä tiennyt, että netissä liikkuu ikävää porukkaa, mutta miten joku voi tuolla tavalla henkilökohtaisesti hyökätä toista kohtaan? Minusta alkaa tuntua siltä, että Suomessa on jotenkin erityisen paljon kateellista ja ilkeää porukkaa. Jos joku bloggaaja täällä menestyy ja saa vaikka bloginsa kautta tuotelahjoja tai yhteistyötarjouksia, heti ollaan haukkumassa kyseinen bloggaaja maan rakoon. Mistä moinen kateus? Eihän muiden onni ja menestys ole toisilta pois. Ja sitten tämä ulkonäön, tyylin ym. arvostelu. Kuten sanoitkin - miksi lukea sellaista blogia, jonka kirjoittaja ärsyttää? Saati sitten kommentoida tai ottaa erikseen yhteyttä kirjoittajaan.


    Olen itse huomannut, että paras tapa toimia kiusaajien kanssa on jättää kokonaan omaan arvoonsa, ja jatkaa elämää kuten ennenkin, vaikka se vaikealta tuntuu. Huudelkoot trollit keskenänsä! Sinä olet ihana tyyppi ja blogisi on yksi ehdottomia suosikkejani, joten olen todella iloinen siitä, että jatkat kirjoittamista. Ja varsinkin asukuvasi ovat mielestäni aina olleet tosi kauniita ja inspiroivia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netti on muuttunut koko ajan raa'emmmaksi ja ihmisillä vaikuttaa olevan aikaa ja energiaa kommentoida ties mitä. Kateus antaa tähän lisäpontta. Kyllähän minäkin olen joskus kateellinen, tottakai, mutta itse ainakin kysyn itseltäni, että miten se on minulta pois, jos joku menertyy tai jotakuta onni kohtaa.

      Kiitos Hanna. Asukuvia on tulossa vielä vaikka kuinka, kesällä on niin ihana kuvata niitä ja jotenkin olen inspiroitunut niistä ihan uudella tavalla.

      Poista
  12. Sinun blogisi on minun joka-aamuinen ilo, harmi että joudut karsimaan aiheita. Pienisieluisia ihmisiä riittää, mutta itse olen huomannut, että heille ei saa antaa valtaa.
    Kirjoitat niin kauniisti kaikesta ja sinusta hehkuu niin sisäinen kuin ulkoinenkin kauneus. En todellakaan näe sinussa mitään irstautta, herranjestas sentään!

    Sanon vaikka ei pitäisi, että ÄLÄ VÄLITÄ! En minäkään kaikesta piittaa, mitä minulle sanotaan. Katriina sai myös jossakin vaiheessa paljon negispostia.

    Olet upea, äläkä anna mitenkään vaikuttaa tuollaisten pässien tekemisiisi.

    Virpi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi <3 Koetan kovasti olla välittämättä, mutta sähköpostin puolella lyötiin niin rajusti jo vyön alle, että en voinut enää antaa soljua ohitseni. Kovasti siis koetan olla välittämättä, vaikka se vielä kyllä kirpaiseekin. Onneksi te olette kaikki niin ihania ja kannustavia!

      Kiitos Virpi! <3

      Poista
    2. Hyvä että ilmoitit poliisille!!!

      Poista
    3. Se lienee se oikea osoite, kuten BW tuolla alempana totesikin, kunnianloukkaus on rikos ja minusta rikoksesta kuuluu saada rangaistus :)

      Poista
  13. Voi ei, tulipa pahamieli puolestasi. :( En voi myös käsittää näitä kiusaajia, miksi pitää tälläistä tehdä?! Minusta on hienoa, että pidät blogiasi ja esität usein asujasi yms. Totuushan on se, että yleensäkkin blogeja ei varmasti lue mallinlaihat ihmiset, vaan suurimmalta osalta löytyy jenkkakahvaa ja selluliittia. Joten varmasti blogisi antaa inspiraatiota ja rohkaisee painon kanssa kamppailevia pukeutumaan silti kauniisti ja naisellisesti. On satakertaa kauniimpaa, kun osaa kantaa vartalonsa ylpeänä, oli vaatekoko mikä tahansa.

    Tykkään blogistasi paljon ja joka aamuinen traditio on katsoa, mitä Dahlia on postaillut aamukahvia juodessani. Toivottavasti saadaan vielä nauttia blogistasi pitkään.

    Voimia, haleja ja tsemppiä! <3 Olet ihan loistotyyppi ja toivottavasti vielä treffataan joku päivä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin olen ajatellut, että pääosin lukijat ja/tai kommentoijat eivät voi olla mallimitoissa. Olen koettanut ajatella,että vaikka itselläni on kurveja, niin monella muullakin on ja koettanut näyttää, että on muitakin vaatteita kuin mustat ja säkkimäiset. Monesta kommentista päätellen jopa onnistunutkin siinä :)

      Tykkään älyttömästi kirjoittaa aamuksi postauksen valmiiksi, luen itsekin blogeja aamulla, niin haluan omankin päivittäisen postaukseni julkaista aamulla. Kyllä minä täällä kirjoitan, karsitusti, mutta kirjoitan kuitenkin aamuisin ihan tavallisesti.

      Kiitos Riina! Olet valtavan ihana ihminen ja sanasi lämmittivät mieltä. Luulen, että syksyn tullen viikonloppureissu teidän kulmillenne ei ole mikään mahdottomuus :)

      Poista
  14. Ihan käsittämätöntä, että ventovieraat ihmiset jaksavat nähdä noin paljon vaivaa pahoittaakseen toisen ihmisen mielen. En vain jaksa ymmärtää, mikä motivoi tuollaiseen. Se paljon puhuttu kateuskorttikaan ei ole mikään selitys, ei sillä voi kuitata täydellistä käytöstapojen puutetta. Yritä jättää nuo kommentit omaan arvoonsa ja unohtaa ne. Helpommin sanottu kuin tehty, uskon sen, mutta yritä kuitenkin. Tsemppiä! Ja kiva, että kuitenkin päätit jatkaa bloggaamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt samaa, mistä tulee energia siihen toisten lokaamiseen riittää jamistä motivaatio siihen tulee. On oltava samaa mieltä käytöstapojen puutteesta.

      Kyllä tämä tästä vielä hälvenee ajan kanssa, nyt vaan on kurja olo :)

      Kiitos Emilia! <3

      Poista
  15. Meitä blogistasi ja tyylistäsi tykkääjiä on varmaan tosi, tosi paljon enemmän kuin muutamat tuollaiset pahan ilman linnut! Olen iloinen, että olen löytänyt blogisi, täällä on ilo vierailla! Tsemppiä ja jaksamista! Jatka vain samaan tyyliin, iloisena, sydämellisenä ja pystypäin - olet sen arvoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On teitä ehdottomasti enemmän ja minusta on niin ihanaa, että sinäkin aina välillä kertoilet olemassaolostasi. Kiitos Tarja kauniista sanoistasi <3

      Poista
  16. That's so cruel! I am glad you are going to continue blogging! :)

    callmemaddie.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It is, sad but true. I will continue, I just love blogging too much to stop :)

      Poista
  17. Voi harmi! Huomasinkin kyllä jossain keskustelupalstalla käydyn keskustelun, mutta enpä siihen sen enempää tarttunut. Yleensä suositut blogit joutuvat sinne ennemmin tai myöhemmin. En ollenkaan ihmettele, että olet saanut kuraa niskaasi, varmaan jokainen bloggaaja joskus saa, mutta sitä ihmettelen, että sähköpostiin viitsivät lähettää. Itse asiassa olen hämmästellyt sitä, että kommenteissa ei näy anonyymejä ollenkaan. Yleensähän ne ilkeilyt tulevat anonyymeiltä lukijoilta. Siis tottakai on aivan ystävällisiäkin anonyymejä.

    Pidän itse blogia ja minua "vainoaa" yksi ja sama anonyymi, josta tiedän, että on omalta paikkakunnalta. Vaikka kuinka yritän hänelle suoraankin sanoa, että ei tulisi kiukuttelemaan blgiini, niin siellä hän vaan roikkuu ja piikittelee.
    Ensin olin aivan pois tolaltani, mutta nyt olen ehkä oppinut olemaan välittämättä. Itse asiassa olen vaan saanut enemmän rohkeutta olla avoimempi.

    Kovasti kehottaisin sinuakin olemaan välittämättä. Voisitko ajatella niin, että olet tarpeeksi suosittu, jotta joku näkee vaivaa kiusata. Toivon, että et antaisi sen vaikuttaa mitään tapaasi kirjoitella. Olen vasta vähän aikaa seurannut blgiasi ja nyt rekisteröitynyt lukijaksi ja pidän erityisesti siitä, että joka päivä saan lukea jotain uutta.

    Jos jätät henkilökohtaisen puolen pois, jää blogistasi paljon puuttumaan. Tiedän - se on inhottava tunne, kun ei tiedä, ketkä kaikki käyvät lukemassa ja mikä on kenenkin motivaatio, mutta ei auta ajatella sitä. Jos pitää vaan mielessä ne muutamat "tutut" lukijat ja kirjoittaa heille?

    Ymmärrän oikein hyvin tunteesi, kun muistan omat ensimmäiset saamani haukkumiset. Voitko sille sähköpostille tehdä jotain, poistaa käytöstä, ottaa uuden ja pitää sen salaisena. Sitten jos siirtyvät kommenttiboksiin, voit estää anonyymien kommentointimahdollisuuden. Joka tapauksessa - älä luovuta, pliis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se palstankaan ruodinta minusta paha ollut, vaikka kyllä hymyilytti idea, että olisin itse aloittanut koko tekstin. Sitten tulivat ne mailit. Huoh.

      Olen itseasiassa saanut niitä anonyymien ilkeilyjä myös kommentteina, olen poistanut ne kaikki sen suuremmin ihmettelemättä. En halua, enkä jaksa täällä alkaa vääntämään. Haluan pitää blogini hyvän tuulisena.

      Tuo on kurjaa, jos on joku tietty ihminen joka vainoaa. Vielä kurjempaa jos ei usko kun sanotaan. Itse toivon, että kun omalla sanomisellani ei ollut merkitystä niin poliisi osaisi asian kanssa auttaa.

      Eikä se blogin maili siitä tule muuttumaan, gmail on hyvä alusta ja on minusta kiva, että ihmiset saavat sitä kautta yhteyttä myöskin,monta mukavaakin sähköpostia olen saanut. Henkilökohtainen maili on sitten asia erikseen, se ei tänne edes kuulu :)

      Kiitos Mervi kannustuksesta ja kauniista sanoistasi, kyllä täällä pungetaan eteenpäin :)

      Poista
  18. Tosi ikävä kuulla, että sinäkin olet joutunut kokemaan tämän. Et ole ainoa, mutta eipä se tätä muuksi muuta. Hienoa, että veit asian eteenpäin! Ihan oikein!! Olen iloinen, että jaksat jatkaa ja senkin ymmärrän että aihepiirit kapenevat. Valitettavaa, mutta viisasta. Kaikkea hyvää häävalmisteluihin. Siitä tulee onnellisen ihana päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minni. Ajattelin, että jatkamisen ainut vaihtoehto on rajata noita aiheita pienempään vielä. Kiitos kauniista sanoistasi, täällä helpottaa olo jo pelkästään näitä ihania kommentteja lukiessa <3

      Poista
  19. Voi, että on typeriä ihmisiä. Miksei lukijat tee niinkuin TV:n kanssa, jos ei kiinnosta niin vaihda sivua! Miksi pitää olla ilkeä tai saada paha mieli jollekin vain sen takia että lukijalla itsellä on paha olla tai on kateellinen toisen onnesta ja ilosta.

    Yritä unohtaa nuo ikävät kirjoitukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta, en minäkään ymmärrä miksi ihmeessä joku tuhlaa aikaansa johonkin mistä ei pidä? Etenkin kun kyse on arvokkaasta vapaa-ajasta jonka voisi käyttää mielekkääseenkin tekemiseen.

      Kyllä ne tästä hälvenevät, joka päivä vähän enemmän. Kiitos Marja <3

      Poista
  20. Kiitos blogistasi, monta vinkkiä olen jo täältä poiminut, mutta huonosti kommentoinut. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että yleensä ilkeiden viestien ja kommenttien takaa paljastuu yksi tai muutama häiriintynyt henkilö ja niihin pitäisi yrittää suhtautua neutraalisti. Tiedän sen olevan vaikeaa ja itsekin jossain vaiheessa jouduin riepoteltavaksi noilla foorumeilla ja kyllä se on vaikuttanut haluun kirjoittaa - nykyään kyllä harkitsen vähän turhankin tarkkaan miten ja mistä kirjoitan ja osittain se on vienyt makua bloggaamiselta viimeisten vuosien aikana.

    Mutta jatka päivän asuja, niistä saa hyviä vinkkejä omiin vaatekriiseihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin olen ajatellut, että tuskin monesta henkilöstä on kyse vaan lähinnä yhdestä tai kahdesta. Pistää harkitsemaan mistä haluaa kertoa täällä. Kävin vasta kurkkaamassa blogiasi ja päätin illalla palata sen pariin tarkemmin, minusta se vaikutti kivalta. Kurjaa, että muutkin ovat joutuneet samaan höykytykseen :(

      Ihana kuulla, että päivän asut ovat monelle tarpeeseen ja moni saa niistä vinkkejä. Kiitos Katri :)

      Poista
  21. Voi ei.. Tiedän kokemuksesta, että kyllähän se kolahtaa kovaa, kun ikävät keskustelut osuu kohdalle.. Jos ollenkaan lohduttaa, niin lopulta aina hyvä voittaa pahan - niin omassakin mielentilassa. Sen jälkeen oletkin kaikkien typerien trollien yläpuolella!

    Poliisi on varsin oikea osoite, koska kunnianloukkaus on rikoslaissa määritelty rikokseksi, josta seuraa rangaistus. Kunnianloukkauksesta muuten tekee törkeän se, että rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville. Törkeästä kunnianloukkauksesta voidaan tuomita jopa 2 vuotta vankeutta.

    Minä ainakin koen, että nuo pari pykälää on iso suoja!

    Onneksi olet vahva ja positiivinen, joten kyllä tämä bloggailu vielä iloksi muuttuu, usko pois <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana BW! <3 Muistankin saman tapaisen kirjoituksen blogisi puolella taannoin ja totesin, että sinäkin jatkoit kirjoittamista, minäkin uskallan!

      Siinä ei kauaa mennyt kun tiesin, että poliisiin otan yhteyttä, lähinnä ensi shokista toivuttuani. Kunnianloukkaus on iso asia, kovin harva muistaa, että myös netissä anonymiteetin suojissa pitäisi muistaa mitä kirjoittaa ja kenestä ja missä sävyssä.

      Kiitos BW! <3

      Poista
  22. Voi ei, nyt siis sinäkin. Kyllä ihmiset ovat kummallisia, että oma paha olo ja kateus täytyy kaataa toisen niskaan noin röyhkeällä ja ala-arvoisella tavalla. Ja mikä itseäni harmittaa noissa, on se että ne ovat AINA anonyymisti. Munattomia ihmisiä sanon minä.
    Älä sinä ihanainen anna noiden ilkeilijöiden pahoittaa mieltäsi ja tehdä murheen ryppyjä suloisiin kasvoihisi ennen häitä! Keep on going my girl!! Blogosi on ihana juuri tälläisenä kuin se on, mutta ymmärrän, että oman yksityisyyden kanssa tulee varovaisemmaksi tälläisen myötä. Ei kyllä mahdu mun päähän, miten kukaan voisi haluta sinulle pahan mielen, ihan ehdottomasti yksi herttaisimpia, sydämellisimpiä ja elämäniloisimpis blogeja, mitä tiedän!

    Niin, ja jos saat tekijät poliisin kautta kiinni, olisi aika hyvä, jos ihan vaikka täällä blogissa voisi paljastaa näiden ilkeilijöiden nimet! Se olisi heille ihan oikein. No, niin ei varmaankaan voi tehdä..

    Tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tiedätkö nämä lukijoiden viestit ovat nostaneet mielialaa koko ajan ylemmäs eikä enää tunnu bloggaaminen pohjamudissa sutimiselta! On oltava täysin samaa mieltä,pitäisi olla pokkaa sanoa päin naamaa asiat eikä luikkia varjoissa! Onneksi se poliisi saa aikaan sen valonheittimen sinne varjoonkin :)

      Kyllä sitä olisi mieli jo tehnyt läväyttää ne mailiosoitteet joista sähköposti tuli, mutta totesin tuota samaa,niin ei varmaankaan voi tehdä. Parempi pysytellä asia linjalla itse vaikkamieliteko olisi ihan muuta.

      Kiitos Mapsi kauniista sanoista! Lämmittävät ja tukevat kyllä eteenpäin täällä <3

      Poista
  23. Onpa kurja juttu... Olet Upea nainen isolla U:lla ja se on näköjään joillekin liikaa. Onneksi kuitenkin päätit vielä jatkaa - ähäkutti kaikille dissaajille! Tsempit ja voimahalit täältäkin <3

    VastaaPoista
  24. Kaikki on jo sanottu edellisissä kommenteissa, joten *halaus*

    VastaaPoista
  25. Hyvä sinä, that's the spirit!
    Karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Sinä olet vahva, kaunis nainen ja pystyt jättämään nuo pikkusieluiset ihmiset ihmiset sinne minne kuuluvatkin - yksin piipittämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassu. Kovasti ainakin päätin, että olkoot rauhassa. Ei ole ensimmäinen kerta kun blogi on moisilla foorumeilla, mutta ensimmäistä kertaa ne tunkevat blogin mailiin saakka ne viestit :)

      Kiitos! <3

      Poista
  26. Hui tuli aivan kyyneleet silmiin, kun ajattelin saamaasi kohtelua!
    Aika monessa kommentissa on samoja asioita mitkä myös allekirjoitan.
    Halaukisa ja voimia sinulle <3
    Olet upea nainen ja sinulla on on oikeus olla juuri oma itsesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lennu! Kyllä täälläkin on itketty harmistuksesta, kukapa ei olisi. Onneksi on rakkaita ystäviä ja perhe ympärillä. Onneksi olette myös te ihanat lukijat, jotka tuette ja kannustatte. Sinäkin Ihana! <3

      Poista
  27. Voi miten kurjaa ja tylsää ! Miten maailmassa voikin olla noin inhoja ihmisiä :( Harmittaa tosi paljon, että moista lokaa olet saanut silmiisi , oikein hyvä, että annoit asian poliisille .
    Tuota samaa olen itsekin miettinyt moneen kertaan ja olen myös koittanut kulkea jonkinlaista kultaista keskitietä.
    Koska suurin osa lukijoista on tosiaan aivan ihania , tekisi mieli kirjoitella enemmänkin, mutta tuo kääntöpuoli vähän pelottaa... Tsemppiä Dahlia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneaulikki! Tosiaan se on hankalaa, kun haluaisi kirjoittaa enemmän ja kertoa enemmän, mutta sitten taas kuitenkaan ei voi. Keskitie on hakusessa siis vielä uudelleen tässä.

      Kiitos kauniista sanoistasi! <3

      Poista
  28. Ihan pelästyin ensin, että et kai ole lopettamassa koko blogia. Olet minun suosikkibloggaajiani ja jos ei muuta ehdi, niin sinun blogisi yritän tarkistaa joka aamu. Tuot meille iloa, rohkeutta, raikkautta ja vaikka mitä - ja kaikkeen tuomaasi liittyy pelkkää positiivista sanottavaa. Muut ovat tuossa yläpuolella jo sanoneetkin melkein kaiken, mutta sen olen huomannut, että muutama muukin bloggaaja on kirjoittanut näistä anonyymeistä kommentoijista. Uskon, että samat sairaat, kateelliset tyypit ovat liikkeellä. Kateus synnyttää pahuutta - ja sitä ei pidä hyväksyä. Olisi helppo neuvoa, että älä välitä, mutta sinulla on täysi oikeus loukkaantua, tulla surulliseksi tai vihaiseksi - ja todella viisaasti teit, kun annoit asian poliisin selvitettäväksi.
    Ymmärrän hyvin, jos jatkossa haluat varovaisemmin kirjoitella - itsekinhän bloggaan nimimerkin suojissa - ja vaikka juuri olin pohtinut, että tulen kasvoineni esille, niin harkitsen nyt entistä tarkemmin. Harmittaa, sillä ei pitäisi tuollaisille trolleille antaa sellaista valtaa, että he rajoittavat käytöstämme.
    Jaksamista sinulle, sinä ihana nainen - jaksamista myös ihanalle Kotinörtillesi. Teillä on täällä blogimaailmassa monta, monta ystävää♥
    Toivotaan, että poliisi saa syylliset tai syyllisen selville - sillä välin niihin päin ei kannata edes pyllistää tai pieraista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Lady, mikä kaunis kommentti. Täällä liikutuin aamutuimaan kyyneliin saakka.

      Se on huimaa tulla kasvoillaan blogissaan esille, vaikka vieläkin olen toki nimimerkin suojissa. Muistan sen, miten paljon se jännitti, että laitan omat kasvot blogiin enkä bloggaa päättömänä. Vaati paljon rohkeutta,mutta siitä saatu positiivinen palaute oli huimaa! Vielä viikko sitten olisin sanonut, että anna mennä vaan! Nyt sanon, että blogimaailmassa on monia ihania kannustavia ihmisiä, mutta aina ovat nämä muutamat mätämunat :/

      Kiitos kauniista sanoista, valtavan kannustava kommentti <3

      P.S. Tiedätkö Kotinörtti on otettu kun aina muistat hänellekin hyvää päivänjatkoa tmv. toivottaa, mies ei blogeja juuri lue, mutta sinun uusimmat merkintäsi luen aina ääneen kun haluaa tietää mitä sinulle kuuluu. Meitä Ladyn faneja on siis tässä talousessa kaksi <3

      Poista
    2. Kiitos ihanaiset♥ Minusta te vaan kuulutte niin yhteen - ja tiedän, että melkeinpä jokaisen sinusta otetun kuvan takana seisoo Kotinörtti. Ja kun kuvissa on rakkautta, eivät ne voi epäonnistua. Lisäksi on kiva, että olet löytänyt tuollaisen aarteen, joka ottaa osaa harrastukseesi - se ei nimittäin ole ollenkaan itsestäänselvää. Kivaa viikonjatkoa teille molemmille!

      Poista
    3. Voi kiitos Lady. Kyllä se varmaan kuvista näkyykin, että siellä on tuommoinen aarre kuvia ottamassa :) Koetan kovasti vaalia ihanuutta (mm. kestämällä kaiken maailman piuhat :D ), onneksi kumpikin on ymmärtänyt toisen tärkeyden :)

      Poista
  29. Hei Dahlia :)

    Edellisissä viesteissä onkin jo sanottu kaikki oleellinen aiheesta - sinusta, blogistasi ja siitä reppanasta anonyymistä. Pienet on kuviot elämässä, jos aikaa ja intoa on toiselle pahan mielen tuottamiseen.
    Sanoilla on niin helppo loukata vahvintakin ihmistä, mutta mikä viisaus tarvitaankaan jotta vastineena on aito hymy ja ilo :)

    Kaunista kesäpäivää sinulle - kauniille naiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Johanna :)

      Sanat ovat vahva ase, jos niitä osaa käyttää ja vaikka ei osaisikaan niin hyvin. Kiitos kauniista sanoistasi <3

      Ihanaa kesäpäivää teille koko porukalle myös :)

      Poista
  30. Voi Dahlia, ikäviä juttuja sinulle on tapahtunut. Uskon että ilosi ja valosi kyllä voittavat, jatka vain pää pystyssä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja! Kyllä täältä mudista vielä räpiköidään ylöspäin :) <3

      Poista
  31. Hei Dahlia,

    Olen niin pahoillani sinun puolestasi. Postauksesi veti hiljaiseksi. On vaikea ymmärtää miksi joku ryhtyy kaatamaa omaa pahaa oloaan toisen niskaan. Selvä on, että kyse on kateellisista moniongelmaisista reppanoista. Näihin törmää yleensä vain suomalaisessa nettimaailmassa. Heillä ei vaan ole minkaanlaisia käytöstapoja. Ajattele heidän lapsiaan. Sääli, lapsilla ei ole mitään tulevaisuutta.

    Blogisi on inspiroiva ja sinä olet upea nainen. Toivon sydämmestäsi, että jatkat bloggausta.

    Vakkari anonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Vakkari :)

      Olen itsekin huomannut, että tähän törmää vain Suomessa, muualla osataan jättää blogi lukematta jos se on sellainen, ettei se itseä miellytä.

      Kiitos kauniista sanoistasi! Jatkan kyllä bloggaamista, te lukijat olette vain niin ihania <3

      Poista
  32. Voi ei Dahlia, olen ihan älyttömän pahoillani puolestasi! Tiedän niin miltä tuo tuntuu, eipä ole aikaakaan kun oman Vauva.fi -kasteeni sain. Se tuntui ihan kamalalta, ja vieläkin päädyn ihan raivon partaalle kun ajattelen näitä ihmisiä jotka sinulle, minulla tai kenelle tahansa muulle näitä uskomattomia juttuja kirjoittaa.

    Muutama sananen näille kirjoittelijoille:

    A) ole hyvä ja mene muualle jos blogi ei kiinnosta

    B) eikö äiti opettanut, että kenellekään ei sanota rumasti

    C) miksi pitää ylipäätään sanoa jos joku asia ei miellytä? Miksi pitää sanoa, että näytät muuten hirveältä? Kehu, jos kehuttavaa on, mutta pidä suusi kiinni jos joku tuollainen asia ei miellytä

    D) perusta blogi - kirjoita sinne iloissasi sinua ilostuttavia asioita - linkkaa se keskustelupalstalle - odota kommentteja - mieti vieläkö kiinnostaa kirjoittaa p-tä kenestäkään muusta

    E) tunnet blogin, et ihmistä blogin takana

    F) karma is a bitch

    Sinulle Dahlia sanon, että jatka ihanan blogin kirjoittamista, kesästä ja elämästä nauttimista ja häiden ja muiden ihanien asioiden suunnittelua rakkaiden ihmisten keskellä, kirjoitat niistä tai et. Häntä pystyyn ja eteenpäin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Ninnumaaria mikä ihana vastaus! Noinhan se ehdottomasti menee ja oikein hyvä tapa-opas jota seurata :)

      Kiitos kauniista sanoistasi ja ehdottomasti päivän hymyilyistä <3

      Poista
  33. Voi jee... meinas mennä rahka väärään kurkkuun tässä lounastauolla kun tän postauksen luin. :(
    Kyllä maailmaan mahtuu paljon erilaisia ajattelijoita ja toimijoita...ei voi kyllä muuta sanoa?!? Huh!
    Onneksi jatkat bloggaamista ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei tarkoitus ole ketään tukehduttaa :)
      Kaikenmoisia meitä mahtuu erinäisiin juniin, jotkut menee etuperin ja toiset takaperin.
      Kiitos Annu <3

      Poista
  34. Voi Dahlia, olen niin pahoillani että juuri sinä jouduit tälläisen kohteeksi. Olet niin iloinen ja positiivinen ja aina jaksat kommentoida muiden blogeihin kivoja ja kannustavia kommentteja. Hyvä että annoit jutun eteenpäin poliisille, kenenkään ei tarvitse tuollaisia herjauksia lukea itsestään. Voimia ja jaksamista sinulle<3 Mukavaa että kuitenkin jatkat vielä bloggaamista :)

    Sara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara <3 Kyllä minä jatkan, parhaani minukaan. Kiitos kauniista sanoistasi! :)

      Poista
  35. Voi argh, mitä taukkeja tämä maailma kantaakaan fiksujen lisäksi. :( Tosi kurjaa, että oot joutunut tuollaisen kohteeksi! Paljon voimia! Muista, että sun blogin lukijoista 99,9% lukee tosi positiivisin mielin juttujasi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elena! <3 Kyllä täällä on kovasti ajateltu teitä ihanan fiksuja ja positiivisia lukijoita ennen kaikkea :)

      Poista
  36. Hei Dahlia!
    Hyvä että jatkat samaan malliin.Minä olen saanut blogistasi rohkeutta pukeutua hameisiin ja muutenkin rohkeammin.Ollaan aika samankokoisia.Joten kiitos siitä ja mullakin lukihäiriö,mutta sen takia saanut joskus parhaat naurut kun lukennut jonkin asian aivan päinseiniä...Mutta kiitos blogistasi ja aurinkoista kesänjatkoa:D
    -Maija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maija!

      Ihanaa kuulla, että olen voinut inspiroida käyttämään hameita ja mekkoja. Pukeutumaan muutenkin rohkeammin ja mahdollisesti jopa saamaan aikaan sen, että hymyilee omalle peilikuvalleen. Kannustaa ihan älyttömästi jatkamaan asukuvien parissa.

      Lukihäiriön kanssa saa kyllä aikaan mitä hauskimpia kirjainyhdistelmiä ja luettua todella väärin:D

      Kaunista ja helteistä kesän jatkoa! <3

      Poista
  37. Kiitos Dahlia ihanasta blogista!

    Minä olen onnellinen kun "XL" ihminen näyttää miten kaunis ja tyylikäs ihminen voi olla vaikka ei ole koko "nolla". Olen jopa itse huomannut ajattelevani jospa menisi vaatekauppaan :) Ajatuksella: Dahlia on todistanut että kyllä niitä vaatteita tehdään myös minun kokoiselle ihmiselle.

    Olen aivan koukussa blogiisi, vaikka olenkin vasta seurannut sitä vähän aikaa. Innolla tulen kuitenkin lukemaan uusimmat postaukset, lähes päivittäin :)

    Toivotan sinulle ja miehellesi ihanaa, teidän näköistä hääpäivää. En ymmärrä miten se voi kenenkään maailmaa kaataa jos sinun valintasi ei ole hänen makuunsa. Ottaisi sitten siltä kannalta että tuota en ainakaan omiin häihini tahdo. Minä taas olen nauttinut kun olen saanut seurailla häävalmisteluita blogissa <3 Onkohan maailmassa mitään kauniimpaa kuin kahden ihmisen välinen rakkaus?

    Ikävää ettet tahdo jakaa häitäsi kanssamme, mutta ymmärrän sen erittäin hyvin jos palaute on tuollaista :( Kateuskin on ansaittava, mutta en kyllä ymmärrä joidenkin ihmisten motiiveja.

    Lämmin kiitos ihanasta blogista! Toivon että jatkossakin riittää postauksia <3

    Ulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ulla.

      Ei ole huolta, että olisin koko nolla tai painoni putoisi siihen,että olisin kokoa nolla. Haluan syödäkin jotain ;)

      On uskomatonta lukea, että olen innoittanut ihmisiä pukeutumaan mekkoihin ja muutenkin olemaan rohkeampia. Suurella osalla on joku kohta kehossaan josta he eivät pidä, ei sen yhden kohtan pitäisi haitata pukeutumista ikinä, rohkeasti vaan sitten jotain muuta päälle jossa oma olo on hyvä!

      Minäkin voisin ajatella,että katsoisi häistä kuvia idealla "tuo on hyvä, tuosta en itse tykkää" jne.En minäkään halua esim. photoboothia,mutta ei se tarkoita, että haukkuisin sellaisen haluvat lyttyyn. Se on oikeastaan hauska idea, ei vaan ole meidän näköinen.

      Luulen, että laitan häistä jotain kuvia sitten häiden jälkeen. Morsiammena en halua kuulla dissausta, ehkä vaimona voin sitten suhtautua asiaa eri tavalla :)

      Kiitos Ulla kauniista ja kannustavista sanoistasi! <3

      Poista
  38. Et tiedäkään miten surulliseksi tulin kun luin tämän postauksen. Voin vain kuvitella miten surulliseksi se teki sinut. Jotenkin tuntuu, ettei sanat oikein riitä, "miksi" on kysmys mikä nousi mieleeni heti kun luin postausta. Ja ei ole oikein vielä löytynyt vastaustakaan siihen. En vain voi käsittää, mikä on motiivi toisen ihmisen loukkaamisessa? Miksei mölyjä voi pitää mahassaan, tottakai on monia asioita mitkä eivät miellytä meitä kaikkia, ja mielestäni hyvä niin. Mutta, että sitä pitää ehdoin tahdoin loukata jonkun toisen ihmisen tunteita ja fiiliksiä. Itse kuulun niihin, jotka sanovat mukavia asioita ihan vain ilahduttaakseen toista kun siihen on aihetta. Ja kun sen hymyn näkee toisen kasvoilla kun on vaikka sanonut, että näytätpä hyvältä tänään. Se on parasta! Voi kun ihmiset jättäisivät ilkeilyt omaan tietoonsa, sitä kovasti toivon. Tälläiset pistävät kiukun ihan maksimiin. Minä pidän blogistasi aitouden ja lämminhenkisyyden takia. Kiitos siitä! Tänne on aina kiva tulla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä löytänyt "miksi" kysymykseen vastausta minäkään, ehkä se vielä löytyy jossain vaiheessa :)

      Kiitos Sarafina kauniista sanoista ja valtavasti kannustuksesta <3

      Poista
  39. Tosi kurja juttu! Älä anna keskustelujen vaikuttaa iloiseen ja reippaaseen blogiisi, jätä ne omaan arvoonsa. Olisi kyllä kiva lukea teidän tulevista häistäkin, mutta ymmärrän kyllä jos et halua niistä kirjoitella. Käyn lukemassa blogiasi joka päivä, mutta tosi harvoin olen jättänyt kommenttia. Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totesin tuolla ylempänäkin, että ehkä häiden jälkeen sitten teen jonkun koosteen niistä, ainakin siis näette valmiista jotain vilahduksia vaikka tässä välissä nyt jääkin näkemättä valmistelut :)

      Kiitos Susanna! <3

      Poista
  40. Voi sinua ihana! Myös minä olen niin järkyttynyt tästä asiasta. Aivan käsittämätöntä!!! Hyvä, että veit asian poliisille! Olet ehdottomasti suosikkibloggaajia, ja ole saanut niin paljon inspiraatiota sun blogista. Yksi mahdollisuushan on laittaa blogi vain rekisteröityneiden lukijoiden saataville? Mutta pliis, älä ainakaan kokonaan lopeta. Ja voi, luin aina niin mielelläni sun hääjuttuja :(. Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna! <3 En minä lopeta, karsin lähinnä. Pitää katsoa miten asiat etenevät, mutta tällä hetkellä uskon, että pidän blogin julkisena ja vain jätän kertomatta asioita? Right?

      Kiitos Nonna sinulle! Kommentoit niin ihanan uskollisesti ja kommenttisi piristävät ihan joka ikinen kerta! <3

      Poista
  41. Voi ei, ihan tosi kurjaa! En ymmärrä miten kukaan viitsii tehdä mitään noin lapsellista ja typerää! Onneksi et kuitenkaan ainakaan vielä lopeta bloggaamista, mutta on ymmärrettävää, että haluat karsia aiheita.

    http://ainaeivoisataa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä, harmillista että tämmöiset pilaavat sen innostuksen rakkaaseen harrastukseen :(

      Kiitos Petra!

      Poista
  42. Hei!
    Olen aina välillä poikennut lukemaan blogiasi ja olen pitänyt tyylistäsi ja tavasta miten kirjoittelet blogia. Olen todella yllättynyt siitä että herjaviestejä lähetellään sähköpostilla bloggaajalle. Sen olen kyllä huomannut että moni bloggaja on saanut varsinkin joillakin vauvasivustoilla haukut niskaansa aiheesta kuin aiheesta. Tosilla menee liian hyvin, toiset ovat liian kauniita, toiset käyttävät liikaa rahaa, jonkun mies ei oikeasti ole oikea mies.. jne jne...
    Voin vain sanoa että älä välitä typeristä kommenteista. Ne jotka sinua haukkuvat eivät pystyisi tekemään blogia niin kuin sinä. Arvostelu kumpuaa kateudesta ja meilläpäin on tapana sanoa että kateus on ansaittava ;D. Oli kiva lukea että olet päättänyt jatkaa bloggaamista! Tsemppiä!!
    t.Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Johanna :)

      Kyllä niitä, valitettavasti,lähetetään ja minä en ole ainut joka niitä on saanut. Aiheetkin ovat juuri niin fiksuja kun tuossa listasit, tai mahdollisesti noiden kaikkien yhtälö.

      Kyllä tämä tästä vielä, jatkan kirjoittamista, kurjaahan se on vähän aiheita karsia,mutta ainakin pystyn jatkamaan kirjoittamista.

      Kiitos Johanna <3

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!