First day in London.


Ensimmäisenä päivänä Lontoossahan otetaan tietenkin turistibussi alle ja kierretään kaikki nähtävyydt eikö? Kovin monessa muussa kaupungissa en samaa tekisi, mutta Lontoo on sen verran iso ja aamu viideltä heräämisen jälkeen istuminen teki vallan hyvää. Matkan varrelta sai kivoja kuvia ja vaikka hinnallisesti se noin 20£ / hlö tuntui kovalta, niin kyllä me kiltisti kuuntelimme kolme tuntia selostusta Lontoosta nähtävyyksiä katsellen. Sinällään hinta kohdallaan.


Netti täällä toimii vähän hitaanlaisesti, joten ihan kamalan suurta määrää kuvia ei ole luvassa näihin matkakertomuksiin, mutta muutamia kuitenkin. Hotelliin asettumisen istuimme siis bussissa, joista kuvat Big Benistä sekä HMS Belfastista sekä Tower Bridgestä. Jälkimmäinen kuva ajatellen etenkin isäpuolta, joka pitää sotalaivoista.

Turistikierroksen jälkeen kävelimme vielä Hyde Parkkia ja siinä kiinni olevaa Kensington Parkkia. Siellä Italialaisella puutarhassa nappastiin asukuvakin sopivasti. Muissa kuvissa City of Londonin tunnuslohikäärme, London eye sekä ne pakolliset punaiset puhelinkopit.

Näissä vaatteissa siis mentiin ja reissu alkoi hyvin. Tänään vuorossa paljon erilaista jännää, samoin huomenna, päivitystä taas tasaisesti luvassa.

Hyvää keskiviikkoa!



Huivi/Scarf: Mulberry // Neule/Knit: Tommy Hilfiger // Housut/Trousers: KappAhl // 
Kengät/Shoes: Tommy Hilfiger // Laukku/Bag: Longchamp

So we arrived to London yesterday and after setteling to hotel we went to have some turist photos by taking hop on hop off bus. Why? For me, London is so huge and sitting after hard travellling was a nice thing to do. Plus I got some lovely photos as well. Outfit photo is taken in Kensington Parks Italian garden, I think you know rest of the ikonic siten we visited.

More day after tommorrow from London! Till then I hope you are all well!



Kommentit

  1. Kivoja kuvia ja nuo puhelinkopithan sopii tydellisesti sinun asuusi ;) Kivan rento asukokonaisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Punaiset housut vaikuttivat olevan suorastaan värikkäät paikallisten mielestä, terveisiä harmaan ja tummansinisen voittokulun maasta :D

      Poista
  2. Punaiset housut ovat loistava valinta , piristystä myös harmaaseen päivään ! Täällä ainakin pilvet roikkuvat ja sadetta saadaan. Toivottavasti siellä kelit sopivat !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneaulikki! Täällä on nyt pari päivää ollut ihan kiva keli, iltaisin on sadellut, mutta päivisin ollut sopivan puolipilvinen, eilen jopa kirkkaan aurinkoinen :)

      Poista
  3. Kiva asu, ilma näyttää vähän kolealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Täällä on ihan kiva ilma, tuuli tekee vilpoisan, mutta kaupungissa en ihan niitä pahimpia helteitä edes kaipaa :)

      Poista
  4. Voi, tuli ikävä Lontooseen! Ja nuo punaiset housut, aah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Täällä saa onneksi olla vielä pidempäänkin <3

      Poista
  5. Kiitos Lontoo-kierroksesta - en ole koskaan käynyt, mutta jospa vielä sinne joskus pääsisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei mitään, huomenna sitten lisää eilisen ja tämän päivän tekemisistä :) Kyllä tänne kannattaa tulla käymään jos siihen on mahdollisuus :)

      Poista
  6. Kivaa Lontoon lomaa! Ihana kaupunki, kaikkea mielenkiintoista sieltä löytyy! Täällä Espoossa sataa kun saavista kaataen.. siellä näyttäisi olevan parempi sää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marre! Lontossa eittämättä on tekemistä vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Täällä oli tiistaina puolipilvinen ja eilen paistoi ensin aurinko, sitten puolipilvinen ja sitten tulikin semmoista pitnä vesisadetta. Tällä päivälle on onkin taas luvattu vettä saavista kippaamalla :)

      Poista
  7. Ihana Lontoo <3. Kivaa matkan jatkoa teille!

    VastaaPoista
  8. Tuoreella rouvalla on ihana asu: Housut kauniin punaiset ja hyvä malli! Huivi piste i:in päälle :).

    Kiitos ihanista kuvista- lisää odotellen...! Niin ja hyvää häämatkan jatkoa tietenkin! Nauttikaahan Kotinörtin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Koin olevani kyllä tavan huutormerkki täällä klassisen värittömässä massassa :D

      Huomenna lisää taas :)

      Poista
  9. Vautsi, sä oot kyllä upean näköinen mimmi! :) Ja onnea vielä avioliitonkin johdosta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!