Friends wedding, part II.


Mahdollisesti muistatte, että olimme toissa lauantaina ystäviemme häiden sukulaisosiossa, viime lauantaina oli vuorossa sitten se kaverijuhlien osuus. Tällä kertaa tosin tunnelmakuvia ei ole itse juhlista vaan "joudutte" tyytymään tähän allekirjoittaneen mekkokuvakavalkaadiin. Tämä lähinnä paikan valaistuksesta johtuen, kun valo ei riitä kuvaamiseen, niin se ei riitä kuvaamiseen. Se ei onneksi tarkoittanut, etteikö meillä olisi ollut hauskaa ja pikkutunneilla vasta kotiuduimme (Iso kiitos Rakas Nna kun toit meidät kotiin! <3).

Tällä kertaa tanssiin ja juhlaan valikoitu päälle kyllä sinistä, mutta lyhyempää mallia kuin edellisissä juhlissa. Pukukoodikin oli sallivampi, joten käyttöön pääsi reilun vuoden kaapissa käyttämättömänä roikkunut Irlanista aikanaan ostettu sininen sifonkimekko. Ihana, mutta valitettavan harvoin käyttöön pääsevä kaunotar, joka nyt oli vallan omassa elementissään.

Nyt onkin sitten häät, ainakin kutsujen perusteella, tältä vuodelta juhlittu, eikö se suunnilleen olekin aika jo suunnistaa kohti pikkujouluja?

Ihanaa tiistaita kaikille!


Last Saturday we went to a wedding. Again? Yes. Same lovely couple, part two meant that there were only friends present. Lot's of dancing and celebrating. I tried my best to look good by putting on this lovely old dress I got from Ireland couple of years ago.

What do you think about this look?

Have a great Tuesday and hope you are all well!

Mekko/Dress: Awear // Laukku/Bag: From Berlin // Kengät/Shoes: Aldo

Kommentit

  1. Kaunis rouva kauniissa mekossaan , hyvin sopii sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Mekko on lumoava ja laukku näyttää tosi mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina. Laukku on uskomattoman tilava, mutta silti iltalaukuksi sopiva. Äidit tekevät tyttärilleen monesti löytöjä :)

      Poista
  3. Mekko on kaunis - ja niin olet sinä itsekin tuossa upeassa kampauksessasi.
    Hyvää tiistaita sinulle ja armaallesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady! Kampausta tehtiin tovi jos toinenkin, mutta sain sen lopulta onnistumaan kuten halusin :)

      Hyvää tiistaita teille!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Annu! Kun on aikaa laittaa itseään niin kyllä se ainakin ajoittain onnistuu ;)

      Poista
  5. Ihana mekko ja ihana Dahlia ! Kuinka kaunis meikki sinulla onkaan :)

    VastaaPoista
  6. Upea ja kaunis Dahlia! Tuo mekko on niin kaunis, ja ihan kuin sinulle tehty, kannat sitä niin kauniisti.

    VastaaPoista
  7. Täydellinen mekko ja nätit asusteet sitä täydentämässä. Olet kaunis. <3

    VastaaPoista
  8. Upea mekko, väri ja malli ja kaikki! Ja tietysti myös kaunis sinä mekon sisällä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!