7.10.2013

How are you?


Mitä minulle kuuluu? Kysymys, johon ajattelin nyt näin blogin välityksellä vastata. Minusta on aina kiva lukea bloggaajien kuulumisia, vaikka eihän kaiketi kukaan kerro ihan kaikkea. On kuitenkin mukava lukea jotain muutakin kuin pelkästään asun yksityiskohdat tai reseptin ainesosia. Jotenkin minua ovat aina kiehtoneet blogit, joissa bloggaaja antaa edes hieman itsestään, kertoo muutaman hauskan yksityiskohda tai muuten kertoo kuulumisiaan.

Tästä päätelmästä tulin johtopäätökseen, että mahdollisesti samanlaisia kiinnostuneita (vai piilouteliaita?) on muitakin, joten ajattelin nyt kertoilla omia kuulumisiani. En kaikkea, mutta jotainkin kuitenkin.

How am I? Question I'd like to answer here on blog as well. I always like to read these kind of post, posts where blogger tells something about herself. Offcource there are things in everyones lives that you don't want to chare, but even some details are nice. 

So if I like to read something like this, there must be people like me. How want to know who are the bloggers and how are they doing. Even if it's just something little they want to share.


Aloitetaan vaikka näistä kuvista. Nämä ovat viime maanantailta ja torstailta, lenkin aikana otettuja kuvia. Kesän stressin ja liikkumattomuuden keskeltä olen hiljalleen koettanut nostaa itseäni suosta. Nelisen viikkoa olen säännöllisesti käynyt reippailla kävelylenkeillä kolme tai neljä kertaa viikossa, vähintään puoli tuntia kerrallaan. Ihmiselle, joka varsinaisesti ei nauti liikunnasta se on minusta ihan hyvin. Haaveissa olisi aloittaa uiminen uudelleen, jos ei säännöllisesti joka viikko, niin edes muutaman kerran kuussa. En aseta itselleni liikunnan kanssa niin kovia vaateita, jos asetan, niin luovutan ja jään sohvalle.

Myös ruokavalion suhteen alan palaamaan hiljalleen normaaliin. Iltanapostelu on paheeni, olen koettanut korvata sipsejä, juustoja ja keksejä tomaateilla ja kurkulla. No ei se yhtä hyvää ole, mutta parempaa. Jos kerran ei pääse napostelusta eroon, niin napostellaan edes terveellisesti sitten eikö? Tämän kaiken takana ei ole laihduttaminen vaan itsellä parempi olo. Elämäntapa muutos, jonka olen valmis tekemään juuri niin hitaasti askel kerrallaan että saan pidettyä muutokset.


Let's start with these photos. They are from last Monday and Thursday. For the last four week I've been trying to get myself to walkings. At least three times a week, minimum of 30 minutes at the time. I'd like to get back to swimming as well, that's something I like to do. I'm not your competitive person when it comes to sport, so just doing some exercice every week is a good thing.

Also I've been getting on to healthier diet. So weat does not suit to me. My stomack looks like a football after eating it. So I try to avoid it. Same with snacks. Or if I snack I try to be healthy. This is not actually to loose weight, it's just to feel better.


Työelämää sivuan lyhyesti, se on kuitenkin iso osa elämääni. Siellä pyyhkii hyvin, kevään uudet haasteet ovat opettaneet paljon ja vaikka opittavaa on vielä jäljellä, niin paljon on opittukin. Töiden suhteen on monesti ihan flow, se on mahtava tunne kun on hommassa josta tykkää.

Elokuun häiden jälkeen elämä on asettumassa uomiinsa ja jos minulta kysytään nykyisin, että mitä kuuluu, niin vastaan aika varmasti "arkea". Arki on kuitenkin hyvä, tasapainoinen arki. Niiden kävelyiden (ja ehkä uintien) lisäksi siihen kuuluu tällä hetkellä kotona oleilua sekä ystävien tapaamisia kahvin ja muun mukavan merkeissä. Ei siis mitään suurta ja maailmaa mullistavaa täällä suunnalla.

Shortly my working life.I'm doing well and I actually like my office and what I do. Many times I get just this lovely flow and is't absolutely the best thing ever. 

After our wedding on August I've been much less stressed out and when asked how are you I actually say "normal everyday life". And there is absolutely nothing wrong with it. I'm not you "go to party every night" kind of person. I like my life like this, being just a normal person.


Ainut jonka voisi ajatella maailmaa mullistavaksi ovat kaksi tulossa olevaa reissua. Lähdemme Kotinörtin kanssa parin viikon päästä viikonlopuksi Tallinnaan (yllättyikö kukaan?) ja joulukuussa (sillä viimeisellä kesälomaviikollani) on edessä matka Berliiniin. Olen onnellisessa asemassa, minulla on aviomies joka rakastaa matkustamista yhtä paljon kuin minäkin ja meillä on onneksi mahdollisuuskin matkustaa. Asia, josta olen hyvin kiitollinen. Olen kovasti koettanut reissuja varten säästää, Virukeskuksen Hilfigeriltä tuskin lähden tyhjin käsin. Berliinin Deichmann onkin sitten jo oma lukunsa, mikäs se matkalaukkujen painoraja taas olikaan?

Olen huomannut kesän stressin myös helpottaneen (myönnän stressaneeni häistä suurissa määrin vaikka en siitä tänne kirjoittanutkaan). Olen huomannut jälleen nauttivani kirjan lukemisesta (ja sille on ihan aikaakin). Myös kotoa ruuana laittaminen on alkanut taas maittamaan. Näistä kumpikin oli kesän pahimpina stressiviikkoinna haasteellisen tuntuista.

Teattereita on varattuna vuoden loppuun saakka ja tämmöinen komedian parissa rentoutujakin pääsee esityksistä nauttimaan. On tulossa erinäisiä kivoja tapahtumia. Takana ovat yhdet häät viikonlopulta (niistä lisää huomenna) ja seuraavat lauantaina. Edessä on reissujen lisäksi ystävien tuparit ja muutamat muut juhlat. On paljon odotettavaa ja paljon josta nauttia. Pienenä hömppäpuolen juttuna mainittakoon, että olen vihdoin löytänyt kosmetologin jonka kanssa meillä osuu hyvin yksiin ja aikoja kulmien värjäykseen on varattu tasaisesti. Arjen pientä luksusta semmoinen.

There are some many little things happening in my life. In two week we head for two night to Tallinn and on Deceber we are almost a week in Berlin. I'm such a lucky girl being able to travel and being married to a man that loves to travel as well. Especially Berlin I'm looking so much to it. My favourite shoe shop is from Germany, can't wait to get my hands on Deichmanns shoes, they fit me like a glow.

After a stressful period (called making a wedding happen on August) I now have time to do things I love in the evenings. I have time to read more books and cook some lovely foods. 

I have also booked several theater tickets and for me, theater is one of my favourite things. There are so many lovely things to look foreward: we were just at the wedding (more on that tommorrow!) and there is another wedding on this weekend. There are some house warming party to come and some other party as well. So much to wait for. 

Oh and I finally found someone I get a long great who does my eyebrows every five weeks. That is a small but much appriciated luxury.


Kaiken kaikkiaan täällä siis menee vallan mainiosti ja olen kovin kiitollinen onnellisesta asemasta jossa olen. Elämässä on tietenkin niitä kuprujakin, mutta noin pääasiallisesti on niin paljon asioita, jotka ovat hyvällä tolalla niin mikäs tässä olessa. On koti (haaveissa on edelleen pian saada isompi ja ensimmäinen oma, mutta hetken tahtoisin nauttia stressittömämmästä arjesta). On kummallakin työ, jossa on kiva olla. On terveys. On rakkaita ihmisiä ympärillä. On rakas aviomies. Kuprujenkin kanssa kokonaisuus on vahvasti plussan puolella.

Niinpä minä kysynkin nyt: Mitä sinulle rakas lukija kuuluu? Samalla sanon kiitos, myös juuri sinä olet yksi vahva plussa elämässäni.

Aurinkoista alkavaa viikkoa ja hyvää maanantaita!

All and all, everything is quite great here and I'm thankfull for all this. There are some things that are not so great in my life, but when you think about it: I have a home. We both have a job we like. We are both healthy. I have lot's of dear people around me and most of all I have my husband on my side. Yes, not everything is just sunshine, but basic things are under control so I'd say thats so much!

But how are you? My dear reader, one of great things in my life as well!

Have a great Monday loves!


50 kommenttia:

  1. Kiva oli lukea kuulumiset, kiitos ja ihanaa syksyn jatkoa teidän arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Alma! Välillä on kiva kirjoitella kuulumisiakin eikä aina vaan "samoja asukollaaseja" :)

      Poista
  2. Kiitos kuulumisista, mukavaa , että elämä on raiteillaan :) Harvempi näillä foorumeilla ihan kaikkea elämästään kertoo eikä ole tarpeenkaan, mutta on hauska tietää edes jotakin pientä . Mahtaako olla ilo jossain vaiheessa nähdä joku hääkuva, jossa näkisi sun hääpuvun ...? Olen sitä kovasti odottanut, ei kait ole mennyt ohi multa ? Koitin kyllä selata aiemmat kirjoitukset , en ainakaan huomannut . Terveisin yks romanttinen täti- höppänä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo harvemmin sitä kaikkea kertoo, mutta ajattelin että mukavissa asioissa on monia, joista kertoa, niin miksikäs ei :)

      Häiden potrettikuvista teen tänne sitten semmoinen sopivankuvan (jossa Kotinörtin kasvot ovat peitettyinä), mutta niiden kanssa tarvitaan kärsivällisyyttä. Kuvia on valtava määrä ja käsittelyssä menee aikansa. Kyllä ne kuvat vielä tulevat :)

      Poista
    2. Ihanaa ! Odottelen sitten rauhassa ;)

      Poista
    3. Niin minäkin... paitsi vähän malttamaton olen kyllä ;)

      Poista
  3. Kiitos kuulumisista ja kiitos kysymästä, ihan hyvää kuuluu ;-D. Syksy on minun vuodenaikani ja aion nauttia siitä täysillä. Sinä oletkin jo saanut kävelylenkit rullaamaan, minä vasta aloittelen.....

    Mukavaa syysviikkoa teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että kuuluu hyvää! Syksy on kaunista aikaa nyt, se marraskuu ei oikein ole mieleeni ;)

      Oikein hyvää syysviikkoa sinulle myös!

      Poista
  4. Mukava postaus ! Hienoa että elämäsi on ihan sitä tavallista arkea, lisänä niitä arjen luksuksia :)
    Itse olen myös yrittänyt liikkua hieman enmmän sekä myös nukkua riittävästi. Se onkin haasteellista nuorten kanssa ;)

    Mukavaa alkanutta viikkoa ja ihanaa syksyä teille molemmille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Tavallinen arki on kyllä parasta, pientä luksusta väleissä, mutta arjella pääsee jo pitkälle. Minä olen sammoinen unikeko, että nukkua porskutan mahdollisimman pitkään ja kunnon yöunet aina, mutta voin kuvitella miten haasteellista se nuorten kanssa on :)

      Hyvää alkanutta viikkoa teille koko konkkaronkalle!

      Poista
  5. Minä taas kerron hyvinkin laveasti kuulumiset ja siksi oli mukava lukea sinun kuulumisia. ihanasti kerroit niistä : ). Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi :) Sitä kun koettaa keskittyä asuihin ja muuhun hömppään, niin välillä on kivja kirjoittaa ihan muustakin elämästä :)

      Poista
    2. Minä aion lisätä omaan blogiini tuota "hömppää" ja ottaa vähän rennommin ; ). Kiitos sinulle!

      Poista
    3. Hömppä on hyvä tapa rentoutua myös ;)

      Poista
  6. Olen samoilla linjoilla kanssasi - on mukava kuulla/lukea hieman ajatuksia tai kuulumisia blogien takaa. Olen puolestasi onnellinen, arki ja elämä kun on tasapainossa, on hyvä olla! Samaistun moneen kohtaan kirjoituksessasi :)

    Ja kiitos, minullekin kuuluu hyvää. Nautin uudesta arjesta ja opettelen elämään sen kanssa.

    Kiitos tästä kirjoituksesta, sait hymyilemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JuttaEmilia! <3 Tasapainoinen arki on hyvä asia, hienoa että sinullekin kuuluu hyvää!

      Ihana kuulla, että postaus sai hymyilemään!

      Poista
  7. Todella kiva postaus, kivaa lukea kuulumisia! Itsekin tykkään siitä, että bloggaaja antaa hieman muutakin itsestään kun päivän asut. Ihanaa kuulla, että menee hyvin! Mutta totta puhut siinä, että elämä on arkea, mutta arki voi olla myös kovin mukavaa ja onnellista :) Ihanaa uutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta! Tuo on ihan totta, kiva antaa enemmänkin joskus. Monesti laiskasti kyllä postaan vaan asun ja siihen liittyvät asiat :)

      Hyvää alkavaa viikkoa sinne myös!

      Poista
  8. Olipas kiva (ja kaunis) postaus.
    Ja kyllä se vissiin niin on, että silloin kun ei kuulu mitään erityisen mullistavaa, asiat on hyvällä mallilla :). Ainakin itse elän kaikkein mieluiten tasaista arkea, joka auttaa ottamaan ilon ja hyvän mielen irti pienistä asioista.

    Ja iltanapostelusta pitäis täälläkin päästä eroon. Mutta kummasti siitä on tullut tapa, kun päivän päätteeksi istahtaa sohvannurkkaan..
    Ja se oli ihan naulan kantaan sanottu, että ei aina tarvi olla kyse laihdutuksesta, kun niitä muutoksia tekee, vaan ihan vaan siitä omasta hyvästä olosta. Jokainen kuitenkin omalla kohdallaan parhaiten tietää, milloin on hyvä olo ja mistä se tulee ja milloin ei ole.

    Mukavaa alkanuttaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka! Ihan oikeassa olet, kun mitään mullistavaa ei kuulu, niin kaikki on oikeastan oikein hyvin. Tasainen ja hyvä rutiini tuovat kyllä hyvän fiiliksen. Minulle ainakin.

      Iltanapostelu. Joo, oivoi. Siitä kun pääsisi eroon, niin varmasti menisi helpommin. Minä olen niin monta kertaa laihduttanut ja aina saanut sen takaisin, että nyt muutetaan sitten elämäntapoja. Projekti ollut menossa jo vuoden verran. Aloitin tekemällä kotona ruokaa einesten sijaan, joten matkaa on :)

      Hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista
  9. Minun blogini on aivan erilainen, ei päivän asuja vaan nimenomaan sitä muuta elämää.

    Elämäntapamuutoksen kanssa juuri samassa vaiheessa: liikuntaa pitäisi lisätä ja syömistä vähentää. Kävelemään en pääse, mutta se uiminen olisi tosi hyvää ja tehokasta. Joskus sovimme mieheni kanssa, että joka tiistai mennään. Alkuun kyllä, mutta minä olen livennut, vaikka hän siellä säännöllisesti käykin.

    Iltasyömiset ovat minunkin heikkouteni. Miksi syödä nukkumaanmenoa varten? Itselläni napostelu kuuluu yhteen päivän lehden luvun kanssa, joten olen yrittänyt siirtää lehden lukua päivälle. Illaksi pitäisi keksiä muuta, niin mielenkiintoista tekemistä, ettei tulisi syöminen edes mieleen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uiminen on kyllä hyvä ja tehokas laji, ongelma omalla kohdallani on herkkä ihoni joka ei siitä vedellä läträämisesta aina oikein tykkää. Siksi kävelyillä on koetettu mennä. Harkitsin tosin sauvoja mukaan, saisi vähän kokonaisvaltaisempaa liikuntaa siinä samalla :)

      Tuo on ihan totta, jos on illalla menoa, niin ei silloin tule syötyä samalla tavalla kun jos on kotosalla. Toisaalta se kotosalla olo on niin kovin kivaa. Joku tasapaino tarttisi saavuttaa tässä hommassa :)

      Poista
  10. Olipa mukava kuulla kuulumisiasi! =)

    Arkea kuuluu syksyyn täälläkin. Pikkuhiljaa elämä alkaa rauhoittua kotiin, kesän menojen jälkeen. Hyvä niin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mape! Niitä oli kiva kirjoitellakin.

      Kesän jälkeen uomiinsa palaava arki on monesti kyllä hyvä asia, miten sitä kesällä onkin niin paljon tekemistä ettei meinaa mukana pysyä :)

      Poista
  11. Voi kun kiva postaus - ja mukava kuulla, että elämä on tasapainossa - sopivin annoksin arkea ja silloin tällöin juhlaakin;)
    Ja tsemppiä oman hyvinvoinnin metsästykseen - pienin askelin eteenpäin, niin hyvä tulee. Itsekin sitä tässä olen opetellut;)
    Ja täällä nautitaan syksystä täysillä - sen tosin tiesitkin, sillä minähän höpöttelen moninaisia, kun sille päälle satun, mutta kaikkea en minäkään kerro;)
    Iloa tähänkin viikkoon niin sinulle kuin Kotinörtillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady <3 Kyllä se elämäntapa muutos on jo aloitettu vuosi sitten, hiljalleen menty eteenpäin. Nykyisin ne kasvikset sentään ovat jo rutiinia, samoin kotona laitettu ruoka. Koko ajan kohti parempaa siis ollaan menossa. Säännölliset (ja kalenteriin aikataulutetut) kävelyt olivat iso harppaus taas :)

      Syksystä on kyllä hyvä nauttia. Niin kesä ihminen kun olenkin, niin nautin kyllä syksyn väriloistosta ja upeista kuulaista syyspäivistä!

      Aurinkoa ja iloa tälle viikolle sinne myös!

      Poista
  12. Voi kun on ihania ruskakuvia. Mikään ei voita vaahteranpuiden syksyistä tunnelmaa. Välistä voi vähän paljastaa ja silti olla paljastamatta liikaa ;) Kiva postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju. Lenkillä on ollut kiva käydä kun saa noin upeita kuvia aikaan! Välillä kuulumisia on kiva kirjoitella :)

      Poista
  13. Moi ja minusta on myös ihana lukea bloggaajien syvempiäkin pohdintoja :) Kiitos, oli kiva kuulla mitä sinulle kuuluu!

    Minun kuulumiset ovat lyhyet, kyllästymiseen asti: MUUTTOA, pakkaamista, käärimistä, avaamista, muuttamista, käärimistä, laatikoittamista... Toisaalta hyvä, ei ehdi miettimään niitä kaikkia eteen tulleita kupruja ;)

    Ihanaa syysviikkoa ja pidä meidät [ lukijat ] näiden syvällisten kuulumisten suhteen jatkossakin ajantasalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Hyvä, että on mielenkiiintoa lukeakin näitä ja vielä kivempi kuulla sinun kuulumisiasi! Vaikkakin sitten olisi samaa muuttoa koko ajan :)

      Kyllä minä pidän teidät tässä ajan tasalla, suunnilleen kerran kuussa ti kahdessa voisi tämmöistä kuulumisista kirjoitella.

      Poista
  14. Ihana kirjoitus ja upeita syyskuvia! <3 Mukava tietää kuulumisiasi enemmänkin uutena lukijana selvisi nyt tuokin, että olet vasta mennyt naimisiin. Meidän häät oli tarkoitus olla 26.7. 2014. mutta mies on alkanut perumaan niitä joten tänne kuuluu tuota lukuunottamatta pelkkää hyvää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu! <3 Jaa tosiaan häistä en ole pahemmin kirjoitellut, muutaman sanan silloin tällöin, mutta jotenkin ovat niin yksityinen asia, että en suuremmin kirjoittanut vaikka ihan valtav asti onnelluja tännekin saimme :)

      Kurjaa tuommoinen, että toinen alkaa perumaan häitä, ne ovat niin kaunis tapauhtuma. Toivottavasti sopiva päivä muuten järjestyy :)

      Poista
  15. It's really nice for you to have share those intimacies with us!! Thanks love!!
    Have a nice day! ;-)
    xoxo
    Patricia

    http://misstoptenimage.blogspot.com.es/2013/10/iconic-film-girl-with-pearl-earring-2003.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I thought it's good to share every now and then ;)

      Poista
  16. Viime viikko oli surullinen, koska sukulainen kuoli ja vanhin koira piti lopettaa. Viikonloppuna kävimme kälyjen kanssa teatterissa kattomassa ne Apinat ja hauska oli näytelmä, sit mentiin Töölöön syömään. Tämä ja ensi viikko ovat touhua täynnä ja sit alkaakin viikon loma, joka taaskin tulee tarpeeseen. Liikkua pitäisi enemmän minunkin, polveani kuuntelen ja sen ehdoilla menen, syömistä pitäisi myös rajoittaa. Huomaan, että painoa on taas tullut lisää. Ihana ruska, pitää kohta lähteä metsään kävelemään. Milloinkas tuutte kylpemään ja elokuviin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurjuuksien kurjuus, ei kyllä kuulosta mitenkään kivalta tuommoinen viikko :( Toivottavasti teatteri piristi edes hiukan verran.

      Meillä on koko syksy liki tuplabuukattuina kalentereissa, pitää siirtää elokuvat keväälle. tullut menoja parissa viikossa hirveät määrät.

      Poista
    2. Ota yhteyttä sit, kun on aikaa. Oon menossa messuille su, nähdäänkö siellä?

      Poista
    3. Aivan varmasti! Eikä kaikki menot ole vielä lukkoon lyöty, leffaaminen houkuttaa ;)

      Messuille en pääse, olen perjantain Porvoossa ja lauantain häissä. Poikkeuksellisesti ajattelin sunnutnaina Stoccalle jonottaa koska siellä yhdet lentoliput jotka hinkuisimme. Sen jälkeen pääseminen menee vähän tiukalle :)

      Poista
  17. Ihana kuulla ihan oikeita kuulumisiakin välillä! :) Kiva, että sulla on elämä noin kivasti mallillaan nyt! :)

    Itsellekin kuuluu hyvää, vähän kiireistä arkea opiskelun parissa ja iltaisin lapsen kanssa aikaa viettäen. Olen itsekin tosi kiitollinen ihanasta perheestäni ja aviomiehestäni, sekä pienestä tyttärestämme, joka tuottaa meille paljon iloa joka päivä. :) Tytölle syntyi myös viikonloppuna yksi uusi serkkupoika, joten mikäs sen ihanampaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elena! Elämä on kyllä kieltämättä vallan mallillaan täällä, arki on ihanaa <3

      Oi uudet ihanat pienet ihmiset ovat niin ihania! <3 Muutenkin on hienoa kuulla, että kaikki on siellä hyvin!

      Poista
  18. Olipa mukava postaus näin anonyyminkin lukaista. Tuo ilta syöminen tuttu juttu ja vinkkinä, kokeileppa porkkanaa ja nauriinpaloja, maistuvat tähän vuodenaikaan mehevinä. Kivaa syksyn jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tätä on muidenkin kiva lukea :) Pitää harkita naurista ja porkkanaa, ennemmin varmasti porkkanaa. Ongelma kun on, että en oikein nauriin ystävä ole koskaan ollut. Kranttukin vielä siis :D

      Oikein kivaa syksyn jatkoa sinulle myös!

      Poista
  19. Miten upeita kuvia! <3
    Ja kiitos näistä kuulumisista! Itse pidän siitä, että blogeissä käsitellään muutakin kuin vaatteita, arkiset puuhatkin kiinnostavat aina.

    Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassu! Auringon paisteessa on kaunista ruskaa kyllä helppo kuvata!

      Kyllä minäkin tykkään ajoittain itsestäni enemmän antaa ja kuulumisia kertoa. Jotain pientä koetan ympätä noihin asumerkintöihinkin, aina se ei tosin taida ihan onnistua :)

      Hyvää viikkoa! <3

      Poista
  20. Ihanaa, Dahlia, lukea kuulumisiasi! Tavallinen arki nostaa viikonlopun ja muut erikoistapahtumat arvoonsa, sitäkin siis tarvitaan, ja sitä täällä esim. suurin osa ajasta on. Sitten mukavat matkat ja jutut tuntuvat entistäkin mukavimmilta! Ihanaa, että pääsette Kotinörtin kanssa Tallinnaan ja Berliiniin, odotan jo kovasti niitä postauksia. Minulla on yksi matka Tallinnaan tiedossa, ja heti kun selviää ensi vuoden suurin juhla, voimme tehdä varauksen Lontooseen. Mutta se selviää vasta loppuvuonna, niin en pääse vielä varaussivuistoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vaan sitä arkea suurin osa elämästä täällä on. Ihanaa välillä tuoda luksusta ja menoja arjen keskelle, mutta arjestakin on hyvä nauttia.

      Kyllä sitä Tallinnaa ja Berliiniä odotetaan, postauksia on varmasti tulossa vasta reissujen jälkeen, mutta tulossa kuitenkin. Ja voi Lontoo, oi Lontoo! <3 Onneksi kuitenkin loppuvuodesta pääset jo matkaa varaamaan :)

      Poista
  21. Mielenkiintoinen postaus, kiva lukea kuulumisiasi :) Ihanaa kun on matkustelua tiedossa, on jotain mita odottaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Matkustaminen on kyllä minulle suuri osa elämää ja nautin jokaisesta reissusta. Jo pelkätään viikonlopun pyrähdys Lahteen oli varsin tervetulutta vaihtelua :)

      Poista
  22. That is so cool that you are taking 30 min walks! I wish I had time for that! :/ I really enjoy having slow walks around the parks, especially in fall as everything around is so, so beautiful!
    And your photos just prove that!
    Good luck with staying healthy, I should eat less snacks as well!

    callmemaddie.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Maddie dear! I remember when I was at you position: studying and going to job, there is not that much time for anything else at that time. I wish you all the best, time will come when you have time for walks!

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!