My Mexican style salad.


Kirjoittelen kovin harvoin tänne blogin puolelle mitään ruokajuttuja, mutta tämän salaatin ohjeen halusin jakaa kanssanne. Tästä on viimeisen kuukauden aika tullut lounassuosikkini, joka valmistuu nopeasti ja on yllättävän täyttävä. Myös näin ruoka-aineista oikeastaan mitään ymmärtämättömän silmissä kohtuullisen tervellinen annos.

Opettelin kesän aikana syömään monesti kasvispainotteisen lounaan (proteiinin lähteenä lähinnä juusto tai joku muu maitotuote) sen sijaan, että aina olisi lihaa mukana ruuassa. Minua kun liha väsyttää ja tekee kehollekin ihan hyvää nuo kasvikset aika ajoin. Niinpä syntyi tämä salaatti, vähän vahingon kautta ja kokeilemalla. Kuvissa kasattuna päivän lounasrasiaani, lautasella asettelu olisi ehkä kauniimpi, mutta ainakin tämän on totuudenmukainen. Rasiassa töihin mukaan, siellä jääkaappiin ja lounaalla ääntä kohti.

Meksikolaisvaikutteinen salaatti.

Salaattia
Kirsikkatomaatteja
Punasipulia
Tomaattisalsaa
Maissilastuja
Parmesan lastuja
Pinjan siemeniä


Pilko/revi pesty salaatti, pilko punasipulia sekaan ja puolita kirsikkatomaatit. Käytin kesämmällä tavallisia tomaatteja, mutta kirsikkatomaateissa on mielestäni enemmän tomaatin makua kuin tavallisessa tomaatissa. Määrätkin vaihtelevat sen mukaan mitä kotona on tarjolla, joten kukin sen mukaan miten haluaa.

Lisää päälle muutama ruokalusikallinen valmista tomaattisalsaa ja maissilastuja. Kuten näkyy, murennan noita lastuja vähän valmiiksi. Minun makuni mukaan enemmän tuollaisina.


Lisää parmesanlastuja ja pinjansiemeniä. Koetan saada salaattiini mukaan hyviä öljyjä ja pinjan siemenissä niitä on aika tavalla. Monesti olen myös lisännyt avokadoa mukaan, mutta kaupassa ei tällä kertaa ollut hyvää yksilöä tarjolla. Parmesan lastut taas tuovat makua ruokaan ja tasapainottavat tomaattisalsaa hyvin. Omaan makuuni ei välttämättä mikään miedomman makuinen juusto tämän kanssa toimisi.

Tällainen on tämän hetken suosikkisalaattini, miltä vaikuttaa? Teettekö te itse eväitä töihin vai menettekö työpaikkaruokalan antimilla? Millainen on teidän suosikkilounaanne?

Hyvää tiistaita ja lokakuun ensimmäistä kaikille!


My latest love when it comes to having a good lunch is quite simple one to do but has a great amount of tast on it. I love mild mexican food (too spicy, can't eat it) and made my own version of salad. No meat on it, makes great lunch and is full of flavours.

My mexican style salad.

Salad of you choise
Tomatoes
Red onion
Ready made tomatoe salsa
Tortilla chips
Permesan cheese
Pine nuts.

Just mix everythig and there you have it. A great healthy lunch that tastes great!

Have a great day and hope you are all well!

Kommentit

  1. Heh, mulla on ihan samanlainen eväsboxi (ja eväslaukku samaa sarjaa)! =) Juu, siis eväillä kuljetaan. Yleensä edelliseltä illalta jäänyttä ruokaa lämmittelen mikrossa. Aamulla kaurapuuroa ja marjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi siihen kuuluu laukkukin! Minä niin ihastuin tuohon, mietin jo uutta Tukholman matkaa vain rasian takia :D

      Minäkin monesti lämmitän mikrossa vanhaa, sitten on näitä päiviä kun salaatti on vaihtoehto kun ruokaa tekee sen verran, ettei sitä olekaan lounaaksi (en valita, tämä on niin hyvää :) ).

      Poista
    2. Ostin omani Lagerhausista pari-kolme vuotta sitten, ehkäpä niitä löytyy sieltä vielä.

      Salaatti vaikuttaa todella herkulliselta ja aionkin kokeilla sitä heti tänään :-P

      Poista
    3. Oh! Ehdottomasti pitää Tukholmaan siis suunnata, alkaa tuosta tekstikin haalistumaan jo. Kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Ai kun herkullisen kuuloinen- tämä menisi varmasti jo meidän koululaisillemmekin :)! Kiitos ohjeesta Dahlia! Viikonloppuna viimeistään täytyy kokeilla tätä!

    Söpöäkin söpömpi tuo lounasrasia ;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ainakin kokeilla, josko uppoaisi. Helpolla saa kyllä herkullisen salaatin :)

      Lounasrasiani on kyllä suosikki täällä, piristää lounaita kummasti!

      Poista
  3. Täytyypä kokeilla, herkulliselta vaikuttaa!

    Minulla on aamuisin aina niin kamala hoppu, etten ehdi eväitä tekemään. Lounaalla sitten haen joko kaupasta jotain tai tyydyn ruokalan onnettomiin antimiin. Meille tulee toimistolle aina maanantaisin iso hedelmäkori ja pähkinöitä, joten välipalat löytyvät onneksi jo valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä teen monesti edellisenä iltana tai otan samaa jota on edellisenä päivänä. Salaatit toki sitten aamusta, teenkin tuommoisia helppoja versioita :)

      Meille tulee myös hedelmäkoria ja pähkinät on itse tuotu, niin välipalat on töissä monesti valmiina.

      Poista
  4. Herkulliselta näyttää :) Menee kokeiluun meilläkin. Nachot ovat hyvä gluteeniton vaihtoehto krutongeille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva kuulla! Minä en keliaakikko ole, mutta vehnä sen verran turvottaa, että nachot ovat tulleet tutuiksi kun jotain hiilaria kuitenkin se vatsani haluaa :)

      Poista
  5. NAMMMM :D. Ihan vaan näkemäni perusteella mun uus lemppari ;). Parmesaanin ehkä jätän pois, koska en juurikaan juustoja syö, kun ei mulle sovi, mutta kaikki muut on mun suosikkeja ja välillä olis kivaa saada omiin perussalaatteihin vaihtelua.
    Kiitos siistä tästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, tuon tein eilen tätä päivää varten ja kyllä se vaan oli taas hyvää. Tuo on ihan totta, sitä tekee niitä omia perussalaattejaan ja jossain vaiheessa ne vaan kyllästyttävät. Hyvä saada vinkkejä ja vaihtelua :)

      Poista
  6. Ahh, meksikosalaattifaneja täälläkin! :) Meillä tehdään tuota hieman muokaten: joukkoon tulee papuja ja meksikolaismausteilla maustettua jauhelihaa. Nacholastuja ei olla käytetty, mutta muuten samoilla linjoilla! Meidän tacosalaattiresepti löytyy täältä: http://elisanelamaajatuunauksia.blogspot.fi/2013/06/maistuis-varmaan-sullekin.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jauhelihaa olen minäkin joskus käyttänyt, vähän eri pohja on siinä. Pitää vilkaista tuo teidän salaattinne, kiitos vinkistä :)

      Poista
  7. Thank you Laura. I'll come and see your blog!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!